Häikäisevä Örö

Häikäisevä Örö, mukana myös nuolihaukka.

Tällä kertaa enemmän kuvia kuin sanoja. Sattuneesta syystä. Saaristomerellä sijaitseva ja pitkään vain sotilaskäytössä ollut saari on toista kesää avoinna yleisölle. Vaari otti tilaisuudesta vaarin.

Seuraavat kuvat on otettu kaikki Örössä yhden päiväkäynnin aikana 17.8.2016 klo 10.30–17.30. Niistä näkyy että sää oli aluksi aika tuhnuinen, tihkusadetta ja tuulta 10 m/s. Lopulta aurinko paistoi häikäisevästi. Viiden tunnin maissaoloaikana pystyi polkemaan ja kävelemään lähes kaikki saaren tiet ja polut, yhteensä reilut 10 km. Saari on pohjois-eteläsuunnassa noin 3 km pitkä ja itä-länsisuunnassa noin 1,8 km leveä.

Saari sijaitsee aivan eteläisimmässä Suomessa, lähes samalla leveyspiirillä kuin Utö, mutta yli 50 km idempänä. Siitäpä johtuen sillä onkin ollut paikkansa Suomen ja Venäjän (Pietarin) puolustus- ja linnoitusverkossa. Varustukset ovat kuuluneet jo toista sataa vuotta ns. Pietari Suuren merilinnoitukseen, jonka suunnitelmat hyväksyi tsaari Nikolai II vuonna 1912. Suomen itsenäistyessä 1917 linnoitus ei ollut vielä aivan valmis.

Käynti saarella edellyttää melkoista matkustamista – paitsi jos satut asumaan Kemiössä tai lähisaaressa. Kemiönsaaren eteläisimpään kärkeen on ajoaika Helsingistä 2,5 tuntia, Turusta 1,5 ja Tampereelta 3 tuntia. Yhteysalus m/s Ejskär (muitakin aluksia on, kannattaa katsoa netistä) Kasnäsistä Öröhön vie vielä tunnin ja vartin. Vastaisen varalle kyselin henkilökunnalta: vakiovuorot alkavat vuonna 2017 toukokuun puolessa välissä ja loppuvat elokuun lopussa. Muulloin pääsee tilausaluksilla jopa kelirikkoaikaan vaikka ilmatyynyaluksilla. Majoittuakin voi, entisestä kasarmista muutettuun hotelliin tai retkeilymajaan, sopimuksen mukaan. Mutta matkanteko todella palkitsee. Sekä luonnon että rakennetun ympäristön puolesta.

Linnut

Sanotaan heti kärkeen: merimetso näyttää merilinnuista olevan selvästi yleisin näillä seuduin. Pitää niistä sitten tai ei. Muutama kymmenen vuotta sitten se oli suuri harvinaisuus. Sama koskee merikotkaa, joka tällä kertaa tuli hätkähdyttävästi jopa 20 metrin etäisyydelle.

Kyhmyjoutseniakin pesii jo karkeasti yksi pari joka viidennen isomman saaren rannassa. Ei ollut näin ennen. Sinisorsien määrä vaikuttaa pysyneen ennallaan ja muutenkin ne näyttävät edelleen kasvavan pystysuoraan merenpohjasta.

Saaressa on pinta-alaan nähden ilmeisen runsaasti jalohaukkoja. Useimmin näkyi nuolihaukka (tai joskus myös muuttohaukka?), joka puikkelehti usein alhaalla rantapuiden väleissä ja välillä hyvinkin läheltä ihmisiä. Tumman siniharmaa selkä erottui hyvin, mutta muut tuntomerkit ja kuvatkin jäivät epäselviksi. Valokuvaan jäi useimmiten vain tumma hahmo vastavalossa. Sisäsaaressa pesi rastas, joka muistutti kovasti laulurastasta, mutta saattoi olla myös harvinainen korpirastas, joka on tavattu 1970- ja 1980-luvuilla lähialueella (Dragsfjärd 1981 ja Lemland 1974). Veikkaan vahvasti ensimmäistä, mutta en voi olla varma.

Aika uutta on harmaahaikaran nopea leviäminen Suomessa, ensin etelärannikolle ja sitten myös sisämaahan. Helsingin Vanhankaupungin lahdella niitä pesii jo useita kymmeniä ja esimerkiksi Utin Tarhajärvellä ainakin yksi pari.

Perhoset ja korennot

Väittävät, että Örössa on tunnistettu 1 665 perhoslajia, uhanalaisia jopa 254. Hämmästyttävää! Parhaat perhospäivät ovat tältä kesältä jo ohi ja tihkusateen jälkeen otukset pysyivät vielä etupäässä säänsuojassa. Kun aurinko ehti paistaa tunnin verran, useat hinkuivat jo liikkeelle.

Hietaheinäperhosia näkyi runsaasti, samoin muutamia amiraaleja. Edellinen on taitava naamioituja, jälkimmäinen pikemmin haluaa erottua ympäristöstään. 

Etsi kuvista hietaheinäperhonen.

Amiraali haluaa erottua, hietaheinäperhonen (samassa kuvassa) taas ei. Kaaliperhonen katajalla.

Apollon olisin halunnut Örössäkin nähdä, koska se on täällä jo tunnistettu. Pari kertaa luulin jo nähneeni, mutta kaaliperhoseksi osoittautui. Ohdakkeet ja kaunokit olivat jo kukkineet. Suursaaressa olen nähnyt apollon vielä lähes samaan vuodenaikaan (9.8.2007), silloin tosin merivalvatilla.

Örön kedot olivat täynnä korentoja. Tuntui jo siltä, että niitä jää polkupyörän pinnojen väliin. Nopeasti vilkaistuna yleisin oli punasyyskorento.

Punasyyskorento hiekalla ja jäkäläisellä kivellä, jälkimmäinen vielä väreiltään kehittymätön (muuten lähes samannäköisen elokorennon ruskeankeltaiset laikut siivien tyvissä puuttuvat). Saattaa olla myös “vaikeasti määritettävä”  lännensyyskorento, jonka takaruumiin alasivut ovat tummempia (näkyy näistä yläviistokuvista huonosti), mutta sitä esiintyy lähinnä Ahvenanmaalla, tosin myös Hangossa.

Muut eläimet

Örön saarella on myös valkohäntäpeuroja ja kotieläiminä pidettävää karjaa (lehmiä ja lampaita). Käärmeitäkin on kuulemma nähty, tosin viimeksi pari viikkoa aiemmin.

Kuvan peura on naapurisaarelta (yhteysaluksen kannelta kuvattuna), mutta pari yksilöä nähtiin myös itse saarella. Sarvekkaat naudat taitavat olla ylämaankarjaa koska tukat ovat pahasti silmillä. Niitä kuulemma käytetään perinnemaiseman ja -biotooppien hoitajina. Nautojen kanssa samassa kuvassa lentelee myös harmaahaikara.

Lampaat laidunsivat rauhallisesti ja ketterästi kallioilla ja mutustelivat pihlajaa aivan veden rajassa.

Maisema

Erityistä ja tyypillistä Örön maisemalle ovat rantakallioiden ja niittyjen katajat, joista on kehittynyt hyvin matalakasvuinen versio. Kanervat, jotka juuri nyt olivat komeasti kukassa, olivat paikoin selvästi korkeampia kuin katajat. Suojaisissa paikoissa ja metsien reunoissa katajat ovat kuitenkin parikolmemetrisiä.

Saarella löytyy paikoittain mahtavia vanhoja petäjiä, tervaleppiä ja pihlajia.

Omaa luokkaansa ovat kuitenkin näkymät rannoilta ja niiltä poispäin, rannattomalle ulapalle, lähisaariin tai luodoille. Yllätys oli se, että Bengtsärin majakka 13 km päässä näkyi niinkin hyvin Örööseen.

Rakentaminen

Örön sotilasrakentamisen perinne on jo yli sata vuotta vanhaa ja rakennuksissa näkyy sama erikoisuus kuin Utön vanhimmissa taloissa. Suomalaisiin mummonmökkeihin verrattuna ikkunat ovat korkeammat ja koristeellisuutta on räystäslaudoissa enemmän. Tyypillistä on räystäslautojen hammaslaitaisuus. Rakennukset ovat hyvin säilyneitä ja kunnostettuja.

Erikoisinta oli varhainen (1958 rakennettu) esimerkki “matalasta ja tiiviistä” asumisihanteesta keskellä ulkosaariston metsäsaareketta hiekkarannan äärellä. Rivitalo on toiselta puolelta kaksi-, toiselta puolelta kolmikerroksinen armeijan kantahenkilökunnalle tehty kuuden perheen moderni asuintalo, johon tuli sähköt ja vedet. Talo lienee suunniteltu puolustusministeriön rakennusosastossa tai sen toimeksiannosta, mutta kuka oli suunnittelija? Arkkitehtuuri muistuttaa aika tavalla 1949 valmistunutta Toivo Jäntin ja Jorma Järven Karhutien A-rivitaloa Helsingin Herttoniemessä (ks. Google Maps).

Talo odottaa korjaajia ja ennakkoluulottomia uudisasukkaita!

Armeijan varustukset ovat oma lukunsa. Järisyttävän suuret tykit, niiden tukena olevat rakennelmat ja maanalaiset tilat (ammus- ja miinavarastot, juokushaudat, pommisuojat jne.) ovat osittain säilytettyjä, osittain raunioina ja pääsykiellossa. Tiet ovat mukulakivisiä tai hiekkateitä, hyvin myös polkupyörällä ajettavia. Kulkureitit ovat hyvin merkittyjä, opastauluja on sopivasti sekä sotahistoriasta, rakennuksista että luonnosta kiinnostuneille.

Voisin osallistua, jos joku järjestää täällä vaikkapa viikon taideleirin!

Advertisement