Jumalalle kiitos

Suomi valitsi 28.1.2018 itselleen uuden Tasavallan Presidentin, Sauli Niinistön. Äänivyöry oli poikkeuksellisen suuri. Onnitteluni!

”Nähdäkseni istuvan presidentin voittolukemat kertovat siitä, että enemmistö valitsijoista äänesti puolueettomuuspolitiikan jatkamisen puolesta”, arvioi Eurooppa-tutkimuksen keskuksen tutkija Vladimir Olentšenko Sputnik-radion haastattelussa, jonka muun muassa valtiollinen uutistoimisto Ria Novosti referoi. ”Tämä osoittaa, että yritykset vetää Suomi Naton puolelle eivät Jumalan kiitos onnistu”, Olentšenko jatkoi. (HS 30.1.2018) 

Kaikkinäkevä silmä Yhdysvaltain dollarin setelin kääntöpuolella.

Tämä ei sellaisenaan ole uutinen, koska jo ennen vaaleja samansuuntaisia arvioita esitettiin. Hupaisa ja Venäjä-fobiaa tihkuva Turvallisuuskomitean raportti ja sen 40 itsensä salaiseksi julistautunutta trollia, anteeksi asiantuntijaa, arvioivat juuri sopivasti presidentinvaalien alla “että Venäjä voi toivoa nykyisen presidentin jatkavan presidenttinä.” (IS 30.10.2017). Sensaatiomaisen paljastuksen sijasta “asiantuntijaverkosto” olikin tässä kohtaa löytänyt arvokkaan tiedonjyvän. Näin Venäjällä varmaan juuri toivottiin.

Jos tämän arvion julkistamisella (oikeastaan julkisuuteen vuotamisella, ks. HS 28.10.2017) arveltiin voitavan vaikuttaa presidentinvaalien tulokseen ja edistettävän NATOon liittymistä, taktiikka epäonnistui. Turvallisuuskomitean ennakointiverkoston (siis niiden 40 trollin) mielestä seuraavissa presidentinvaaleissa pitää varautua “erityisesti Venäjän informaatiovaikuttamiseen”. Mönkään meni sekin. Mitään vaikuttamisyrityksiä ei ole havaittu. Mitä tämä kertoo Turvallisuuskomitean taktisesta osaamisesta? Vastaan itse: heikko esitys. Kysymys olikin poliittisesta vaikuttamisesta. Heikko suoritus siinäkin. Jos median piirissä ajateltiin samansuuntaisesti (ks. referoimani HS juttu 28.10.2017), ei sielläkään ihan nappiin mennyt. Kaipaan rehellistä itsearviointia.

Ehdokas Niinistö lyttäsi trollausyrityksen näyttävästi jo vaalitaistelun alkumetreillä ja kampanjan jatkuessa hänen suosionsa kasvoi. Niinistö sai historialliset 62,7 % äänistä ja oli ykkönen joka ikisessä Suomen kunnassa. Ainoa NATOon liittymistä kannattava ehdokas RKP:n Nils Torvalds sai äänistä vaatimattomat 1,5 %. Kuusi seitsemästä ehdokkaasta tajusi saman realismin kuin Niinistö: Suomen kansa ei nyt todellakaan halua liittyä NATOon. Vaikka ehdokas olisikin eri mieltä, sitä ei kannattaisi kertoa. Piilottelukin olisi turhaa, koska se tulisi ennen pitkää ilmi.

Se, että Venäjä ei kannata Suomen liittymistä NATOon, on luultavasti lähes kaikille selvä ja ymmärrettävää. Se, että Venäjä kertoo tämän mielipiteensä, tuntuu sen sijaan olevan joillekin vaikea ymmärtää tai hyväksyä. Sitä pidetään trollauksena. Outoa. Samalla järjenjuoksulla Suomen ei pidä kertoa mielipidettään Venäjän sotilaallisista operaatioista Ukrainassa tai Krimillä – tai rajaloukkauksista Suomenlahdella. Tai yleisemmin Venäjän turvallisuusuhkasta Suomea kohtaan.

NATO-intoilussaan jo lähes sokeutuneilla lobbareilla on työ ja tuska selitellä presidentinvaalin tuloksia “parhain päin”. Turvallisuuskomitean trollausyritys meni jo pieleen. Otetaan nyt kuitenkin kaikki irti vaalituloksista. Eilen 29.1.2018 vaalin tuloksia arvioi Yleisradion Roman Schatzin Maamme-kirjassa mm. politiikan kommentaattori, entinen Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVAn) johtaja Jukka Tarkka. Hänellä tuntui olevan kova kiire selittää (ennen kuin Roman Schatz ehti edes mitään kysyä), ettei nyt NATOon liittymistä mitenkään tuomittu ja Niinistö on ymmärretty aivan väärin. Keppihevosena Tarkalla oli se, että hallitusohjelmankin mukaan “Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa, joka voi liittoutua tarpeen tullen”. No, tämähän on itestäänselvyys sillä varauksella, että kyse on vasta Suomen halusta liittoutua. Liittoutumisiin tarvitaan muidenkin liittolaisten halua.

Mutta mielenkiintoisempaa Tarkan lausumassa oli se, että hänen mukaansa “Niinistö näissä keskustelupuheenvuoroissa määritteli kaksi sellaista tilannetta, joissa NATOa pitää todella harkita vakavasti. Toinen on se, että jos Ruotsi liittyy NATOon ja toinen on se, että jos joudutaan huomaamaan, että Venäjä kohtelee Suomea sotilaallisesti kuin vihollismaata (NATO-maata) ja varsinkin tämä jälkimmäinen ehto oikeastaan täyttyy jo nyt. Joten kun Niinistö lähtee toiselle kaudelle tällaisella mandaatilla, on pikemminkin odotettavissa, että NATO-kysymys tulee aivan uudella tavalla ja entistä voimakkaammin ja mielenkiintoisemmin esille. Toivotaan hänelle siinä hommassa onnea. Se on ohdakkeinen tie.” (YLE 1)  Faktatarkistusta en ole tehnyt, mutta sen tuloksista riippumatta Tarkka ilmeisesti jo odottelee vesi kielellä Niinistön ilmoittavan salassa pysyneen kantansa siihen milloin Suomi NATO-hakemuksensa panee vireille. Nyt kun Venäjä kerran “kohtelee sotilaallisesti Suomea kuin vihollismaata”.

Jos minä olisin Venäjän johtaja, kiittäisin minäkin tässä tilanteessa Jumalaa, vaikken tähän ikivanhaan hengenluomaan uskokaan. Ihan vain sen takia, että a) se herättäisi riittävästi huomiota ja b) minusta tuntuisi tosi hyvältä että rajanaapurina on sentää yksi vakaa ja rauhantahtoinen länsimainen demokratia, jonka rajoilla ei ihan jännitysviihteen vuoksi kalistella sapeleita. Ja jos Suomessa harjoitellaankin sotimista, on se vain hyvä juttu. Pitäväthän huolen alueensa puolustuksesta.

NATO-intoilijat ovat mielenkiintoinen sosiaalipsykologinen ilmiö. He eivät vähästä lannistu. Jo Kekkonen aikoinaan (muistatteko?) joutui hartiavoimin tekemään epäkiitollista työtä, ojentamaan vähän väliä näitä tunareita niin ettei suurempaa vahinkoa pääse tapahtumaan. Oivallisena taktikkona hänen onnistui matkan varrella lisätä valtaansa niin paljon, että saattoi sen turvin hiljentää nämä länsimaisen demokratian mukapuolustajat aikaisempaa vähemmällä vaivalla. Onneksi Suomelle ja sen länsimaiselle demokratialle.

Kekkosen saavutukset risovat edelleen joukkoa paremmintietäjiä. Yksi tietäjäksi ryhtynyt romaanikirjailija (Jari Tervo) tyrkyttää haastatteluohjelmassaan haastateltaville omia mielipiteitään, esimerkiksi kysymyksessä Kekkosen mielipiteen muutoksesta varhaisista sodanaikaisista mielipiteistä rauhanmieheksi: “Tavallisesti Kekkosen kääntymystähän on tietenkin selitetty realismin voitolla ulkopolitiikassa, mutta voiko Kekkosta myös kutsua tässä tapauksessa, tässä kääntymyksessä että hän oli opportunisti, takinkääntäjä, tuulenhaistelija – ovatko ne oikeutettuja pohdintoja tai syytöksiä?” Vastaaja professori Kimmo Rentola toteaa: “No, voit kutsua miksi haluat, mutta se on selvää, että siinä oli molempia puolia tietysti. Kyllä mä nyt sanoisin, että se maailmantilanteen ja sotatilanteen muutos kuitenkin oli se ratkaiseva kimmoke“. Ja toinen esimerkki: Tervo: “Voidaanko sanoa, että KGB ratkaisi Suomen presidentinvaalien tuloksen 1956?” Rentola: “No kyllä äänestäjilläkin oli siinä tiettyä roolia, että äänestäjät kuitenkin äänesti Kekkoselle aika hyvin valitsijamiehiä ja SKDL:lle,… että KGB siinä taktikoinnissa oli mukana mikä siinä loppuvaiheessa tehtiin”. Viimeksimainitulla “taktikoinnilla” Rentola viittaa siihen tapaan, millä KGB onnistui kääntämään Nikita Hruštšovin pään Paasikiven takaa Kekkosen taakse.

Lastenkamarissa kuitenkin kapinointi ja nujakointi jatkuu. Vuodesta toiseen nostetaan joko pölyinen NATO- tai Venäjä-nukke kellarista ja esitellään ehtana lasten sotaleluna. Eräskin entinen puolustusministeri (Jyri Häkämies) uskalsi mennä oikein rapakon taakse (2007) huhuilemaan kolme Suomen turvallisuusuhkien v-alkuista sanaa. Siis Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Rohkeatako? No ei. Tyhmääkö? No kyllä. Häkämiehestä tehtiinkin sitten 2012 Elinkeinoelämän keskusliiton (EK:n) toimitusjohtaja.

Presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaari takoi taannoin presidentinvaalitaistelun jo alettua (TV1 uutiset 2.11.2017) kämmensyrjällään pöytää niin että mikrofoni tärähteli ja kertoi NATOon liittymisen välttämättömyydestä näillä sanoilla: “Suomi on läntinen demokratia ja meidän pitäis kuulua kaikkiin niihin organisaatioihin, joihin läntiset demokratiat kuuluvat. Piste.” Tämäkään ei ollut uutinen koska NATOa omien sanojensa mukaan jo noin vuodesta 2005 alkaen kannattanut Ahtisaari oli vuodattanut täsmälleen samat sanat jo 16.2.2015 Radion Ykkösaamussa.

Suomen kannalta onneksi Ahtisaaren kausi jäi yhteen. (Toista kautta varten Ahtisaari olisi ilmeisesti halunnut tulla nimitetyksi suoraan SDP:n presidenttiehdokkaaksi, mutta kun mukana oli muitakin halukkaita, hän vetäytyi) .

Jos Suomi olisi Ahtisaaren ajamana päätynyt NATOn jäseneksi kaudella 2000–2006, olisi itärajalla nyt vahvat varustukset puolin ja toisin ja amerikkalaisia hävittäjiä suihkisi paitsi Itämerellä venäläisten joukossa niin koko Suomessa Lappia myöten. Ruotsi olisi melko varmasti joutunut liittymään NATOon koska Suomi (huomatkaa: olen nyt minäkin oppinut tämän lyhennetyn predikaatittoman sivulauseen muodon, jota nuoriso on jo pitkään somettanut). Siis koko Pohjola NATOssa ja itärajan takana tunnetusti ja myös vuosisataisen kokemuksen mukaan hyvin epäluuloinen Venäjä. Suomikin jonka piti jo osata läksynsä, on karannut ikkunasta pappilan pelloille. Kohtalokas asetelma. Tunnettu ja ansioitunut rauhansovittelija ja NATO-lobbari saisi näillä raukoilla rajoilla odotella toimeksiantojaan ja transponderikeskustelusta ei kukaan olisi kuullutkaan.

No, tilanne on nyt kuitenkin onneksi paljon valoisampi. Jumalaa en siitä kiitä vaan suomalaisia äänestäjiä. Realismin taju on nyt aivan hillittömän hyvä.

Advertisement