Aina se tulee yllättäen. Vastahan me viime kesänä Hullun arkitehdin saaressa ihailimme vesilintujen pesintää ja poikasten ensitouhuja. Ilpo Aarniala oli mielipaikassaan, Itäisen Suomenlahden Sarvikarissa yhtä kotonaan kuin vesilinnut. Munarosvot piti tietysti pitää kurissa.
Ja vastahan marraskuussa Hullu arkkitehti ihasteli blogissaan Lauttasaaren rantojen kivirakennelmia, jotka joku muu (tuntematon) hullu oli värkännyt.
Viikko sitten (20.1.2019) Ilpo Aarniala lähti tuonpuoleiseen. Harvinaisen fiksu ja sympaattinen mies. Eikä huumorintajusta ollut puutetta. Mielelläni olisin edelleen lukenut hänen virkistäviä oivalluksiaan ja katsellut tarkkanäköisiä piirroksia tai muita kuvia.
Sarvikarilta näkyy sekä saaria että rannaton ulappa, jostain nurkalta Haapasaaret, jostain toiselta Suursaari, Kaunissaari ja Ristisaari. Kauas näkemistä helpottavat toisinaan virkeästi muuttuvat kangastukset.
Saareen pääsee vain veneellä. Laiturikalliolla tepastelivat kesäkuun lopulla peukalonpään kokoiset lapintiiranpojat ja emon hyökkäyksiä vastaan piti kyyristellä sateenvarjon alle. Saarta kiersivät ahkerasti tukkakoskelot, isokoskelot, kyhmyjoutsenet, heinäsorsat, valkoposkihanhet. Kaikilla oli jo poikaset, kalalokilla pesä muutaman metrin päässä mökin ovesta. Yksi sen poikasista kuoriutui sinä aikana kun olimme saarella Ilpon vieraana. Poikastilannetta seurattiin myöhemminkin kesällä sähköposteilla.
Ilpo esittelee meille ympäröivän luonnon peruselementtejä ja vieressä oleva isokoskelo (Mergus merganser, naaras) esittelee pojalleen tähystämisen alkeita. Perspektiiviopin käytännön harjoitukset. Ilpo oli perspektiiviopin taituri ja opetti sitä minullekin TKK:ssa 1960-luvun lopulla.
Horisontti tällä kertaa kirkkaana, oikealla Pyhtään Kaunissaari ja keskellä (lähisaaren takaa pilkistäen) Ristisaari.
23 kilometrin päässä olevat Haapasaaret eivät tällä kertaa osaa päättää millä kohtaa horisonttia oikein pitäisi olla jotta näkyisi hyvin Sarvikariin.
Suursaaren näkeminen aina säväyttää. Etäisyys on tästä kohtaa 37 km.
Kalalokin lisääntymisen vaiheita. Ylinnä hylätty munankuori. Keskimmäisessä kuvassa juuri kuoriutunut poikanen (se oikeanpuoleinen). Alimmassa ruokapöytä katettu, olisko nuo kilkkejä?
Lapintiira (Sterna paradisaea) kirkuvan punaisine nokkineen vakituisella tankkauspaikallaan.
Tukkakoskelo (Mergus serrator, koiras) ja sen naaraan mielestä näyttävä takatukka. Höyhenpuku on minunkin mielestäni komea.
Ilpo selittää rakennuksen filosofiaa. Mietin että jos Ilpo Aarniala olisi vesilintu, olisiko hän lapintiira (Sterna paradisaea) vai tukkakoskelo (Mergus serrator).
“Paratiisitiira”, joka muuttaa joka vuosi Suomesta ja jopa Lapista Etelänapamantereelle ja takaisin (paratiisista toiseen), kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta paratiisisaaren asukkaalle. Tiira, ruotsiksi tärna, englanniksi tern, vanhaksi englanniksi stearn, on sanana pohjoismaista alkuperää. Hyvä vaihtoehto.
Tukkakoskelo Mergus serrator on Linnaen jo vuoden 1758 Systema Naturaessa määrittelemä “Sahaava vesilintu”. Ei hassumpi vaihtoehto sekään meren saareen mökkiään rakentavalle arkkitehdille. Meri ja kallioisen luodon olosuhteet eri vuodenaikoina on rakennuksissa otettu tarkkaan huomioon. Luonnon kestokykyä on myös ajateltu kun rakennusmateriaalit ovat lähes poikkeuksetta kierrätettyä tavaraa.
Paratiisisaaren kartta Ilpon jo vuonna 1980 tarkasti dokumentoimana. Saari on pohjois-eteläsuuntaisella viivottimen viivalla jaettu kahteen yhtä suureen osaan. Länsipuoli on Pyhtäätä, itäpuoli Kotkaa. Se ei asumista ole sanottavammin haitannut.
Loppuun tietysti yksi monista hullun arkkitehdin ajatelmista:
“Heti kun olen
saanut ratkaistuksi
tämänpuolisen ongelman
alan ratkaista
tuonpuolisen ongelmaa”
(Ilpo Aarniala, Muistihäiriöitä, Mietteitä. 2017, s. 20)
Näkemisiin!
Pekka Lahti 
Olimme vuosia työtovereita Ilpon kanssa – siitä on lämpimiä muistoja. En tässä muistele hänen ansiokasta työuraansa Espoon kaupunkisuunnitteluvirastossa, vaan 70-luvun öljykriisin herättämää tulevaisuuden uudelleen arviointia – kestävää kehitystä (nykytermi). Ilpon kanssa tuli keskusteltua paljon. (Rune Filipsson ja Harto Helpinen yleiskaavaosastolta olivat muita vahvoja heränneitä.) Pitkät hiihtoretket kevätjäillä Espoonlahdelta Porkkalaan ovat luontokokemuksina painuneet mieleen. Em. keskustelujen seurauksena luovuin 80-luvulla ulkomaanmatkoista lähes kokonaan, minimoin pitkälle oman auton käytön ja muunkin kulutukseni – käsittääkseni myös Ilpo teki tämän. Moottoriveneeni vaihtui osuuteen purjeveneestä. Ilpon erottua Espoon palveluksesta yhteydenpitomme harveni. Kutsusta huolimatta en tullut koskaan käynneeksi heidän lomasaarellaan. Viimeisimmät yhteydenpitomme liittyivät hänen blogeissaan julkaisemiin kollegojen kuvataideharrastuksiin. Viimeisin tapaamisemme liittyi hänen viimeiseksi jääneeseen pikku näyttelyynsä Lauttasaaressa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Muistokirjoitus kuvaa hyvin Ilpoa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Pekka jutusta ja Ilpon kuvasta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiva juttu!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kaunis tarina hienosta miehestä
TykkääLiked by 1 henkilö
Hieno muistokirjoitus Ilpo Aarnialalle !
TykkääLiked by 1 henkilö