Sininen tuoli

Kaupungin ikoniksi voi nousta arkinenkin asia tai esine jos kolme ehtoa täyttyy:

1) kaupunkilaisten pitää rakastaa sitä

2) siihen liittyy merkityksellisiä tapahtumia ja muistoja ja

3) asian tai esineen tulee olla riittävän yksinkertainen ja käytännöllinen.

Ensimmäinenkin ehto voi yksinäänkin riittää, koska rakkaudella on omat taustasyynsä ja todennäköisesti juuri ehtojen 2 ja 3 kautta. Toinen ehto syntyy todennäköisesti vasta vuosikymmenten kuluessa eli sitä ei ole helppo synnyttää tuosta noin vain jossakin design-toimistossa tai ajatuspajassa, vaikkapa kaupunginhallituksen tai pormestarin tilaustyönä. Kolmas ehto liittyy siihen, että kaupunkilaiset (kansalaiset, ihmiset) eivät jaksa innostua asioista tai esineistä jotka ovat vain kauniita mutta joilla ei ole muuta tarkoitusta.

Nizzan upea kaupunkibulevardi Promenade des Anglais on yksi kaupunkibulevardien klassikoista. Sillä riittää pituutta (7 km) vaativaankiin kuntoiluun ja flaneeraukseen.

Bulevardilla on jo 1920-luvulta alkaen (ks. esim. Jean Vigon filmi Á Propos de Nice 1929) ollut käytössä yksinkertaisia ja käytännöllisiä tuoleja, joilla voi paitsi levähtää niin ennen kaikkea tarkkailla muita kaupunkilaisia mielitouhuissaan: kävelemässä, istumassa, tapaamassa tuttuja, ulkoiluttamassa koiraa, ottamassa aurinkoa, uimassa, hölkkäämässä, pyöräilemässä, autoilemassa, nauttimassa ruokaa tai juomaa – ja aika usein vain näyttäytymässä.

Vigon filmissä tuolit ovat vielä ilmeisesti pajusta valmistettuja korituoleja, mutta aika lailla saman mallisia kuin nykyiset.

Nizzan sinisten tuolien väri tulee tietenkin azurin sinisestä merestä (Côte d’Azur). Silmä lepää kanssaihmisten ja tapahtumien tarkkailun välillä meren rauhoittavissa sinivihreissä väripinnoissa.

Tuolimallit

Nizzan sinisissä tuoleissa kyse ei ole lepo- tai rantatuoleista vaan aivan tavallisesta katukalustuksen perustuoleista, jossa on tukevat selkä- ja käsinojat. Niissä voi istua, tarkkailla tai vaikka lueskella, mutta niihin ei ole helppo nukahtaa.

Nizzan sininen tuoli (La chaise bleue) syntyi 1930-luvulla sen jälkeen kun rantakadusta tuli suosittu kävelyreitti. Nykyisen tuolimallin ensimmäisen version suunnitteli Charles Tordo noin vuoden 1950 paikkeilla Tourrettessa. Tuolit olivat yksinkertaisia metalliputkista ja puukalikoista koottuja ja niitä tehtiin parikymmentä vuotta. Alkuperäistä mallia on vielä käytössä ainakin Cannesissa, tosin hieman eri värisenä. Nizzassa malli uusittiin 1970-luvulla, suunnittelijana Jean-Michel Wilmotte ja ne valmistettiin Haute-Loiressa. Teollinen mallisuoja on vuodelta 1998.

1950-luvun tuolimallia (Charles Tordo) on säästetty alkuperäiskäytössä ainakin Cannesissa (kuva: Wikipedia). Tässä vanhassa mallissa käsinojat ovat päältä tasaisia ja ilman tukilautaa. Selkänojat ovat myös suorempia kuin nykyisessä, jossa on myös selkänojassa aukko kantamista varten. Kuvien perusteella Cannesin tuolit ovat lähinnä vihreän-turkooseja kun Nizzan tuolit ovat azurin sinisiä.

Nizzan tuolit ovat olleet niin suosittuja, että 2000:sta tilatusta tuolista pääosa vohkittiin yksityisasuntoihin. Nykyiset 300 tuolia on kytketty yhteen ja pultattu maahan. Siniset tuolit kuuluvat jo näilläkin perusteilla selvästi Nizzan ja Cannesin kulttuuriperintöön.

Sininen tuoli jalustalle. Rantabulevardilla on Sabine Geraudien kaksiulotteinen versio Nizzan ikonista, sinisestä tuolista (La Chaise de SAB, 2014).

Nizzan modernin taiteen museon julkisivussa on nizzalaisen kuvanveistäjän Arman’in satojen säästyneiden sinisten tuolien rykelmä (Camin dei ingles 2004) kulttuuriperinnöstä muistuttamassa.

Promenadien nimihistoriaa

Promenade des Anglais’in alkuperä on jo 1800-luvun alussa jolloin ”englantilaisten tie” (chemin des Anglais) johti Paillon-joen oikealta rannalta (rive droite) Marmoriristiksi kutsutulle esikaupunkialueelle (Croix de Marbre), nykyisen Magnanin aukion tienoille. Englantilaiset talvituristit laittoivat siis alulle paitsi rantapromenadin rakentamisen niin edelleen kukoistavan kävelykulttuurin. Toisaalta samaa reittiä kutsuttiin myös ”merienkeleiden tieksi”, sen kalan (Squatiniformes) mukaan jota merestä kalastettiin. Kalaa voisi kuvailla jonkinlaiseksi rauskun ja hain välimuodoksi ja täplämerienkeliä (Squatina oculata) esiintyy edelleen Välimeressä. Englantilaisten ohella myös merienkelin nimi on säilynyt Nizzan maantieteessä: Promenade des Anglais reunustaa merenlahtea nimeltä Baie des Anges (Enkelten lahti).

Nykyisin Paillon-jokikin on kokonaan katettu ja sen päällä on rantabulevardin lailla suosittu puisto ja kävelyalue Promenade du Paillon. Promenaadit Anglais ja Paillon kohtaavat juuri maan alle piilotetun Paillon-joen suulla, kohdassa jonka ranskalaiset halusivat vuonna 1917 nimetä Yhdysvaltain satamaksi (Quai des États-Unis), amerikkalaisten maailmansotaan liittymisen kunniaksi. Anglosaksit ovat näistä historiallisista syistä aika hyvin edustettuina Nizzan rannoilla.

Kuvat (ellei muuta mainittu): tekijä 9.5.2019 ja 20.3.2018.

P.S. 20.5.2019: Tiedonjanoisille: Sinisestä tuolista on tehty muutama vuosi sitten pieni kirjanen jota myydään 6 euron hintaan mm. Nizzan Kuvataidemuseossa (Musée des Beaux-Arts de Nice) aivan rantapromenadin tuntumassa: La véritable histoire de la ”premiere Chaise Bleue” kirjoittajana Charles Tordon pojantytär Gisèle Tordo. Kirjasta käy ilmi, että sinisen tuolin vuoden 1948 ja 1950-luvun versioissa oli jo puiset edestä kaareutuvat käsinojat ja selkänojassa neljä ergonomisesti kaarevaa puurimaa. Vuoden 1965 versiossa selkänojan puurimoja vähennettiin kolmeen ja kyynärnojan puiset rimat suoristuivat. Cannesin versiossa kyynärnojat pelkistyivät siitäkin: puurimat jätettiin kokonaan pois (ks. kuva yllä). Charles Tordo valmisti tuolejaan pienessä Tourretten pajassaan aluksi 16 päivässä, myöhemmin jopa 90 päivässä. Niitä myytiin tuhansittain pitkin Ranskan Rivieraa ja myös Biarrizissä. Charles Tordo (1914-2003) oli kenraali Joseph Tordon jälkeläinen ja mukana Toisen maailmansodan vastarintaliikkeessä. Tourretten kylässä, sinisen tuolin syntysijoilla ja kenraali Tordon mukaan nimetyllä kadulla on nykyisin ilmeisesti suvun jälkeläisten ylläpitämä Sinisen tuolin majatalo (Le Relais de la Chaise Bleue).