Suomen lipun alkuperästä

Juhannuksen lähestyessä ja vierailla mailla jo 14 viikkoa lorvittuani ajattelin hieman varustautua Suomen lipun kohtaamiseen. Mistä siniristilipun muoto, rakenne ja värit ovat peräisin? Missä ja kenen toimesta lippua tai sen eri versioita on ensimmäiseksi esitelty? Miten niitä on perusteltu? Mitä muita tapahtumia lipun kehittymiseen liittyy? Hiukan pengoin enemmän tai vähemmän luotettavia verkkosivuja. 

Siniristilipun mahdollisia esikuvia vasemmalta: Portugalin ensimmäisen kuninkaan Afonso Henriquesin lippu, joka oli käytössä 1095–1143, Venäjän keisarillisen laivaston lippu 1700-luvun alusta ja suomalaisten pursiseurojen varhaisin virallisesti hyväksytty malli, NJK:n (Nyländska jaktklubben) lippu 1861. Pursiseurojen lipussa tuli olla yläkulmassa ao. maakunnan vaakuna, jonka avulla saatiin lippuun mukaan keisarin kruunu.

Jos halutaan kaivaa esiin vanhimpia mahdollisia esikuvia, mitä lippujen historiasta tunnetaan, yksi vaihtoehto on Portugalin historian varhaisin lippu. Portugalin ensimmäinen kuningas Afonso Henriques otti käyttöönsä tyylikkään yksinkertaisen siniristilipun 1100-luvulla.

Siihen aikaan maan pääkaupunkina oli Coimbra, jossa on yksi Euroopan vanhimpia yliopistoja – ja hieno kirjasto. Lippu oli kuitenkin käytössä vain viitisenkymmentä vuotta ja aika kaukana Suomesta, Etelä-Euroopassa Atlantin rannalla, joten on vaikea on osoittaa, miten sen malli olisi siirtynyt 700 vuotta myöhemmin 3 000 kilometrin päähän Itämeren perukoille.

Suomen siniristilippu on ollut valtiollisena lippuna vuodesta 1918 alkaen. Eduskunta hyväksyi sen toukokuussa 1918 puoli vuotta kestäneen sekavien vaiheiden ja pitkän keskustelun jälkeen. Sen suorana esikuvana pidetään useimmiten suomalaisten pursiseurojen lippuja, jotka – todellakin – olivat olleet käytössä yleisesti jo yli 50 vuotta sinä aikana kun Suomi oli vielä osa Venäjän keisarikuntaa, tosin autonomisena suuriruhtinaskuntana. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.

Venäjän keisarikunnan pursiseurat

Ensimmäiseksi Venäjän tsaarin (Aleksanteri II:n) hyväksymäksi suomalaisen pursiseuran lipuksi ehti NJK:n (Nyländska Jaktklubben) ehdottama lippu, jonka lopullisen asun suunnitteli Venäjän meriministeriö Pietarin (Nevan) jokipursiseuran mallin (1860) ja sen edeltäjän Pietarin Keisarillisen Pursiseuran (1846) lipun mukaan. Lipussa oli sininen suorakulmainen ja symmetrinen pystyristi valkoisella pohjalla. Muitakin suomalaisia pursiseuroja (ainakin Porissa vaikuttanut Suomen vanhin pursiseura Segelföreningen i Björneborg) oli samalla asialla jo aiemmin, mutta NJK ehti hyvien suhteidensa, kuulemma jonkun laivastoupseerin, ansiosta avulla ensin maaliin (Rautapää ja Vanhanen 2020). Lobbausta on harrastettu ennenkin.

Samaan aikaan Suomen kenraalikuvernöörinä (1854–61) oli kreivi von Berg, jota suomalaiset eivät varsinaisesti rakastaneet, mutta toisaalta hänellä oli Uudenmaan läänin kuvernöörinään entinen Viipurin pormestari, Rantasalmella syntynyt Samuel Henrik Antell, jolla oli vaikutusvaltaa kenraalikuvernööriin ja sitä kautta keisariin. Juuri Uudenmaan läänin vaakunahan tuli NJK:n lipun ylänurkkaan. Vaakunaa koristi ylimpänä keisarin kruunu ja sitä kautta NJK:n lippukin osoitti kunnioitusta keisarille.

Suomalaisten pursiseurojen lippujen välittömät esikuvat ovat siis Pietarissa Nevan rannoilla. Ketjua on kuitenkin syytä purkaa edelleen.

Suomesta (NJK:sta) lähtenyt ehdotus oli ilmeisesti aika samanlainen kuin Venäjän meriministeriön ja Aleksanteri II:n lopulta 4.3.1861 hyväksymä, mutta Uudenmaan maakunnan vaakunan sijasta yläkulmassa oli luultavasti vain yksinkertainen, vaakunassakin esiintyvä peräsimellinen vene punaisella suorakaidepohjalla (Strandström 1997). Tämä on aika uskottava olettamus, koska meriministeriön on ilmeisen helppo hyväksyä ehdotus joka muistuttaa jo käytössä ollutta pietarilaisen pursiseuran lippua kunhan siihen lisätään keisariin viittaava läänin vaakuna. Olisi tietysti kiva löytää suomalaisten (sekä NJK:n että BSF:n) Pietariin lähettämien ehdotusten alkuperäiset asiakirjat tai niiden kopiot.

Purjehdusseura NJK:n Helsingin Valkosaaressa sijaitsevan paviljongin salossa liehuva lippu näkyy vanhoissa valokuvissa jo 1890-luvulla. Lippu oli tässä vaiheessa ollut käytössä jo yli 30 vuotta. Kuvat: ylinnä Daniel Nyblin 1890 (Åbo Akademin arkistokokoelmat) ja alinna K. E. Ståhlberg 1890-luku, osasuurennos (HKM).

Pietari Suuren perintö

Jatketaan ketjua taaksepäin. Mikä on Pietarin Keisarillisen Pursiseuran siniristilipun alkuperä? Vahvat vaikutteet ovat ilmeisesti tulleet sekä värien että ristisymbolin puolesta Venäjän keisarikunnan laivaston lipusta, jossa oli ollut sininen vinoristi (Pyhän Andreaksen risti) valkoisella pohjalla jo vuodesta 1712 alkaen.

Pietari Suuri halusi Venäjälle lisää valtaa ja Itämerellä sitä oli saatavilla vain voimakkaan laivaston avulla. Siksi hän perusti Itämeren laivaston 1703 ja ennen pitkää sille tarvittiin lippu, Englannin ja Hollannin malliin. Sekä kauppa- että sotalaivat edustavat merillä omaa maataan tai hallitsijaansa ja se pitää näyttää. Saman idean jatkumoa on myös ns. Pietari Suuren merilinnoitus eli Suomenlahden rannikkoa kiertävä linnoitus- ja rannikkotykistösarja, joka rakennettiin pääosin 1900-luvun alussa, 200 vuotta Pietari Suuren jälkeen.

Yläkuvassa Abraham Storck’in (Sturckenburchin) maalaus (alkuperäinen Amsterdamin museossa) Pietari Suurelle vuonna 1697 järjestetystä meritaistelunäytöksestä, jossa oikealla puolella Hollannin laivastoa ja vasemmalla Venäjän laivastoa, jossa kuvan toisella laivalla vasemmalta Pietari Suuri oli itse mukana. Sen suurena perälippuna valko-sini-punaraitainen trikolori, jonka keskellä kaksipäinen kultainen kotkavaakuna. Alakuvassa Adriaan Schoonebeekin kaiverrus vuodelta 1701, joka kuvaa Venäjän ensimmäistä taistelulaivaa Гото Предестинация (Goto Predestinatsia eli ”Huolehtiva Jumala”), joka oli Asovanmeren laivaston lippulaiva. Aluksen lipuissa on sekä vinoristi että vaakasuuntaiset raidat. 

Venäjän laivaston lipun sininen vinoristi on myöhemmissä purjehdusseuran lipuissa yksinkertaisesti käännetty suoraksi. Ei suomalaisissa eikä myöskään venäläisissä pursiseuroissa välttämättä haluta näyttää sotaisilta mutta ollaan kuitenkin lojaaleja hallitsijalle. Ristilippua ehdottaessaan suomalaiset pursiseurat kuitenkin ottivat jonkinmoisen riskin, koska lippu vaikkakin perustui Pietarin jokipursiseurojen ja luotsilaitoksen siniristilippuihin, muistutti samalla arveluttavasti muiden pohjoismaiden lippuja. Ne puolestaan kaikki periytyvät Tanskan Dannebrogista joka oli ollut Itämerelläkin käytössä jo satoja vuosia. 

Venäjän laivaston sotalaivojen haluttiin erottuvan muista kuten kauppalaivoista ja siksi niiden lipuissa eli “jackeissa” on sinisen vinoristin lisäksi punainen tausta tai tarkemmin sanottuna Tanskan lippua muistuttava punavalkoinen ristilippu. Tämä yhdistelmä (Venäjän laivasto + Tanskan lippu) onkin jo aika lähellä 1700-luvun Iso-Britannian lippua, jonka Pietari Suuri oli varmasti Euroopan matkoillaan nähnyt.

Pietari Suuren 27-vuotiaana piirtämäksi väitetyt Venäjän keisarikunnan lippuhahmotelmat vuodelta 1699 (vasemmalla). Lisäsin niihin asianmukaiset ja piirustuksessa mainitut värit (oikealla). Venäjän laivaston sininen vinoristi toteutui sitten muutaman vuoden kuluttua mutta Venäjän keisarikunnan trikolori oli jo ollut käytössä (kuten näkyy mm. edellä olleesta Abraham Storck’in maalauksesta).

Lippukeskustelu oli Suomessa vilkasta heti itsenäisyysjulistuksen jälkeen 6.12.1917 ja kesti kevääseen 1918 ainakin siihen asti kun eduskunta päätti lipun muodosta 29.5.1918. Reilu puoli vuotta Suomi oli ilman virallista lippua ja liputuskäytäntö oli siitä johtuen kirjavaa. Käyttämällä tiettyä lippumallia saattoi kätevästi osallistua keskusteluun.

Tässä maalauksessa on ukkini Rymättylän kotitalon lippusalossa muodoltaan yksi ehkä kaikkein yksinkertaisimpia sinivalkoisia lippuvaihtoehtoja, vaakaraitainen lippu, jossa alempi raita on sininen ja ylempi valkoinen. Lippu on kuitenkin perussuorakaiteesta hieman muunnettu viirimäinen versio, koska sen uloin reuna näyttää olevan sisäänpäin koverrettu. Väritys vastaa ns. Marstrandin lippua, joka kehitettiin äkkipäätä suomalaisille kilpaveneille kesällä 1862 kun piti Ruotsin länsirannikon purjehduskilpailussa erottua muista kansakunnista. Maalaus on Mikael (Mikko) Stanowskyn (1883-1935) todennäköisesti juuri kuuman lippukeskustelun (syksy 1917 – kevät 1918) aikoihin tekemä öljyvärimaalaus ja ehkä myös joko kuvassa näkyvän Peltolan talon tai taiteilijan kannanotto lippukeskusteluun. Stanowsky oli tiettävästi (Taiteen mestarit fb-sivut) Käkisalmesta tsaarin kutsuntoja Turkuun ja Ahvenanmaalle pakoon lähtenyt itseoppinut taiteilija. Hän signeerasi työnsä useimmiten salanimellä, joka tässä taulussa on Helvi S. Muita hänen käyttämiään salanimiä olivat Eugen Stanowsky (jota hän käytti Ahvenanmaalla asuessaan), Eugen Bondin (myydessään teoksiaan Ruotsiin) ja H. Bjerke (Norjaan myydessään). Taiteilijan nimitiedot ovat peräisin taidevälittäjä Wentzel Hagelstamilta. Kuvan maalaus on kirjoittajan suvun hallussa ja sen maisemat hyvin tuttuja lapsuuteni kesiltä Rymättylässä. Kuva PL 6.10.2001.

Miettiessään Venäjän lipun muotoa 1700-luvun alussa Pietari Suuri on luonnoskuvista päätellen puntaroinut lähinnä kahta vaihtoehtoa: joko vaakasuuntaista trikoloria (päällekkäiset raidat ylhäältä alas: valkoinen, sininen ja punainen) tai sinistä vinoristiä valkoisella pohjalla, kuten laivaston lipussa – tai niiden yhdistelmää. Ainakin hänen piirtämäkseen väitetyssä luonnoksessa  molemmat vaihtoehdot esiintyvät jopa päällekkäin.

Sekä väreille että muodoille on järkeenkäypä selitys. Pietari Suuri oli 1600-luvun lopussa nuorukaisena muutaman vuoden opettelemassa (käytännössä vakoilemassa) laivanrakennusta Hollannissa ja Englannissa.  Alankomaiden lippuhan oli jo 1500-luvulta alkaen ollut trikolori juuri samoilla väreillä, tosin värit eri järjestyksessä ylhäältä: punainen, valkoinen ja sininen.

Ison-Britannian lippu rakentui historiallisista ja uskonnollisista syistä vinoristin pohjalle. Lipun suora perillinen on Union Jack, joka hyväksyttiin Yhdistyneiden Kuningaskuntien lipuksi 1801. Koska Englannin ja Skotlannin lisäksi liittoumaan tuli yksi jäsen (Irlanti) lisää niin sen seurauksena lippuun lisättiin myös yksi risti. Yhdistyneen kuningaskunnan lipussa onkin sitten ristiä moneen lähtöön: Englannin vaaka-pystysuuntainen punainen risti (Pyhän Yrjön risti) valkoisella taustalla päällimmäisenä, Irlannin punainen vinoristi (Pyhän Patrickin risti) sen takana ja vielä sen takana Skotlannin valkoinen vinoristi (Pyhän Andreaan risti) sinisellä taustalla.

Itämerellä purjehti Venäjän lisäksi myös Tanskan laivasto. Mielikuvitus voi niiden lipuista tehdä yhdistelmän, josta tulee mieleen Iso-Britannian lippu. Tätäkin lippuversiota on esitetty käytetyn tai ainakin ehdotetun Venäjän lippuhistoriassa (kuvat alla).

Venäjän lippuhistoriassa on esitetty monenlaisia, sekä ehdotettuja että käytössä olleita lippuvariaatioita.

Näistä molemmista saattaa tulla mieleen jopa Yhdysvaltain sisällissodan toisen osapuolen, Amerikan konfederaation eli ”Etelävaltioiden” lippu (The Second Confederate Navy Jack, 1863–1865). Tämä ajatusleikki ja vertailu ehkä osoittaa, että jostain syystä sininen, punainen ja valkoinen ovat olleet erityisen suosittuja lipun värejä ja suorat tai vinot ristit yhtä suosittuja lippukuvioiden perusmuotoja.

Ristilipun esikuva kristinuskon perinteessä on ilmeinen ja se näkyy uskonnollisessa taiteessa monin tavoin. Tässä esimerkki ortodoksisen kirkon perinteistä 1400-luvun lopun ikonissa Novgorodista: Jerusalemin Jakob, Nikolai Ihmeidentekijä ja Ignatius Jumalankantaja, kaikilla kaavuissaan selkeät ristitunnukset (Иаков Иерусалимский, Николай чудотворец и Игнатий Богоносец), Venäläisen taiteen museo, Pietari (kuva: PL 27.2.2020).

Zachris Topelius oli Suomen väreiksi ehdottanut sinistä ja valkoista jo vuonna 1854 lastenlehti Eos’iin kirjoittamassaan jutussa “Linnake Suomen puolustus”.  Matti Klingen mukaan lojalisti Topelius kannatti sinistä ja valkoista mahdollisesti juuri sen takia, että Venäjän keisarikunnan laivaston lipussa oli siniristi valkoisella pohjalla.

Suomen virallisen siniristilipun muoto, vaakasuuntainen suorakaide jossa risti on hieman epäsymmetrisesti pystyviiva hieman lähempänä lipputankoa kuin ulointa reunaa, koettiin itsenäisyyden alun aikana poliittisesti hyväksi malliksi erityisesti sen takia, että muoto yhdisti meidät muihin “pohjoismaihin”, käytännössä Skandinaviaan. Portugalin siniristilipusta ei vuosikymmeniä kestäneessä lippukeskustelussamme taidettu mainita mitään. Ei myöskään Kreikan lipusta, josta oli vastaavia, nekin symmetrisiä siniristiversiota aina 1400-luvulta alkaen.

Ristiaihe sinänsä on ikivanha, yksinkertainen ja tehokas graafinen symboli, jonka suosio kasvoi kristinuskon leviämisen myötä. Ristejä on ollut eri lipuissa ja vaakunoissa pilvin pimein, suorana ja vinossa ja eri värisinä.

Pohjoismaisten ristilippujen perinnemuoto, ristin epäsymmetrinen sijainti, periytyy tiettävästi maailman vanhimmasta käytössä olevasta valtiollisesta lipusta Tanskan Dannebrog’ista, joka tosin ensimmäisenä liehui nykyisten Pohjoismaiden ja Skandinavian ulkopuolella, Tanskanlinnassa eli Tallinnassa. Siinä sivujen suhteet ovat noin 3:4, tarkasti 28:37 eli 0,757. Lähellä samoja suhteita on historiallisista syistä Norjan lippu 16:22 eli 0,727. Muissa Pohjoismaissa sivujen suhteet ovat hieman jyrkemmät, Suomessa kaikista jyrkimmät 11:18 eli 0,611. Ruotsin lipun sivujen suhteet ovat 10:16 eli 0,625 ja Islannin 18:25 eli 0,72. Kenellekään näistä ei ole kelvannut kultaisen leikkauksen, mukamas kaikkein kauneimmat suhteet 0,707.

Pohjoismainen yhtenäisyys ei siis lippujen muodonkaan osalta ole täydellistä. Venäjän ja Alankomaiden lipuissa suhteet ovat yllättäen täsmälleen samat 2:3 eli 0,667. Yhdistyneiden Kuningaskuntien lippu Union Jack poikkeaa muodoltaan kaikista muista Euroopan maiden lipuista sillä sen sivujen suhteet ovat jyrkimmät ja “matemaattisesti yksinkertaiset” 1:2 eli 0,5. Sveitsin lippu on tietysti yksinkertaisuudessaan ylittämätön: neliö (suorakaiteen sivujen suhteet 1:1).

Itsenäisen Suomen lippu

Itsenäisyysjulistuksen 6.12.1917 jälkeen Suomessa alkoi kiivas keskustelu valtiolipun muodosta ja väreistä. Sinivalkoinen ja punakeltainen olivat päävaihtoehdot, mutta variaatioita oli paljon.

Eduskunta asetti lippukomitean jonka jäseninä olivat kauppaneuvos Lars Krogius, arkkitehti Eliel Saarinen ja filosofian tohtori Uuno T. Sirelius. Komitea päätyi 8.12.1917 punakeltaiseen vaakunalippuun, jota senaattikin kannatti, mutta joka eduskunnassa kohtasi niin paljon vastustusta, että päätettiin julistaa suunnittelukilpailu taiteilijoille. Ehdotuksia tuli kuitenkin niin hitaasti ja väliin tuli vielä kansalaissotakin ettei päätöstä saatu aikaan. Taitelijoilta oli muuten asiaa kysytty jo Taitelijaseuran joululehdessä 1895 ja silloin sinivalkoisen kannalle asettuivat Topeliuksen lisäksi mm. Santeri Alkio ja Minna Canth. Punakeltaista kannattivat puolestaan Albert Edelfelt ja Axel Gallen. Tunnetut kirjallisuusihmiset kannattivat sinivalkoista ja kuvataiteilijat punakeltaista, mitä tästä voimme päätellä?

Liputuskäytäntö oli itsenäisyyden alkukuukausina sekavaa ja melko mielivaltaista. Silloin eduskunta päätti, että toukokuun alkuun 1918 asti käytetään lippua, joka koostui kahdesta päällekkäin olevasta suorakaiteesta, joista ylempi oli sininen ja alempi valkoinen. Yllä kuvatussa Stanowskyn maalauksessa esiintyykin tämä lippu, tosin ylösalaisin.

Myös taiteilija Akseli Gallen-Kallelalta kysyttiin mielipidettä ja tällä kertaa hän kannatti lippua, jossa on valkoinen risti sinisellä pohjalla. Se hylättiin, koska voi sekoittua Ruotsin lippuun. Lopulta tehtävä annettiin sotilaspukukomitean piirustustoimiston taiteilijoille Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen. Ilmeisen hyvä päätös, koska eduskunta hyväksyi heidän erinomaisen ehdotuksensa 28.5.1918.

Kun valtiolipuksi hyväksyttiin 1918 siniristilippu joka oli muunnelma pursiseurojen jo laajasti ja yli 50 vuotta käyttämästä ja vähintään Itämerellä hyvin tunnetusta lipusta, halusivat pursiseurat säilyttää oikeutensa omaan lippuun. Siksi NJK ja Suomen Purjehtijaliitto tekivät aloitteen (Salanterä 2020), jonka tuloksena säädettiin asetus helmikuussa 1919, joka kumosi vuoden 1910 keisarillisen säädöksen joka koski “uusien piirustusten vahvistamista …kaikkien pursiklubien ja purjehdusseurain, paitsi Keisarillisen Pietarin pursiklubin ja Nevan pursiklubin, kirjoissa olevain alusten lippuja varten” 34/1910.

Purjehdusyhdistysten lippu saatiin kätevästi lisäämällä uuden valtiolipun sinisen ristin päälle kapea valkoinen risti ja ylänurkkaan kunkin seuran oma tunnuskuvio. Koska kansainvälisessä merenkulussa on sovittu, että maan rajojen ulkopuolella aluksessa pitää olla kansallisuustunnus, piti samalla hyväksyä se tosiasia, että pursiseuran lippu vastaa edelleen kansallista lippua. Tästä oli tietysti seurauksena pieniä sekaannuksia, koska kaikki veneet eivät kuuluneet veneilyseuroihin tai vaikka kuuluivat niillä saattoi olla perässään normaali Suomen lippu.

Suomen virallinen kansallislippu ja purjehdusyhdistysten lippu, joka huvialuksilla vastaa kansallislippua. Viranomaistahojen käyttämässä valtiolipussa on kansallislipun siniristin keskellä valtion punakeltainen vaakuna.

Kansainvälisillä vesillä liikkui lippupäätöksien seurauksena ja liikkuu edelleen suomalaisia huviveneitä kahdenlaisilla maatunnuksilla: Suomen kansallislipulla ja pursiseuran lipulla varustettuja. Siihen ovat joutuneet sopeutumaan myös viranomaiset kuten rajavartijat, tulli, merivoimat, poliisi, luotsi ja pelastusväki.

Mistä sininen väri ja millainen sininen?

Topelius määritteli 1854 Suomen väreiksi “sinisen ja valkoisen” tekemättä värisävyjen laadusta sen tarkempia määrittelyjä. Valkea ja sininen edustivat Topeliukselle ”pohjoiset meret sulkevan jään ja avoimen veden värejä”. Vuoden 1918 (29.5.1918) laki määritteli lipun seuraavasti: “Suomen valtiolippu on suorakaiteen muotoinen vaate, jossa on valkealla pohjalla meren- (ultramariini-) sininen risti”. “Merensininen” ja “ultramariini” olivat jo merkittäviä täsmennyksiä värisävyyn. Valkoista ei kai katsottu tarpeelliseksi sen tarkemmin määritellä.

Se, että sininen väri viittaa lakitekstissäkin enemmän mereen kuin taivaaseen, saattaa tulla monelle yllätyksenä. Niin tiheään on rallateltu siitä, että ”taivas on sininen ja valkoinen” tai että ”pilvet, nuo lampaat taivaan sinisen” jne. Vielä harvemmin taitaa valkoisesta tulla mieleen jää tai lumi, vaikka onhan Jukka Kuoppamäen laulussa pilvien lisäksi myös ”valkeat hanget”.

Ymmärrettävistä syistä todellisissa lipuissa käytetyt siniset värisävyt vaihtelivat sen mukaan millaista kangasta oli saatavilla, mitä väripigmenttiä kankaan ja lankojen värjäykseen oli käytetty ja miten ne ajan saatossa ovat kestäneet haalistumatta. Eikä vanhoista lipusta tarkkaa värimäärittelyä tai ainakaan sen dokumenttia ole säilynyt. Suomen lipun vuoden 1925 värisävymäärittelytkin perustuivat “mallivärien näytteisiin” (valtioneuvoston päätös 200/25), jotka ajan kuluessa haalistuivat.

Laki Suomen lipusta (26.5.1978/380) määrittelee värit yksinkertaisesti näin: “valkoisella pohjalla sininen risti” mutta toteaa samalla, että “Suomen lipun väreistä antaa tarkemmat määräykset valtioneuvosto” (7 §). Nykylipuissa värisävyt voidaan jo määritellä hieman tieteellisemmin, jolloin Suomen lipun sininen väri on valtioneuvoston päätöksessä 827/1993 määritelty varmuuden vuoksi kolmella värijärjestelmällä ja kansainvälisen valaistuskomission CIE:n (Commission Internationale de l’Eclairage) suosituksen mukaisella tavalla. Päätös kumosi aiemman mallivärinäytteisiin perustuvan päätöksen 200/25. Värisävy määritetään nyt käyttämällä CIE:n standardivalolähdettä D65, spektrometriä Minolta CM-1000 ja optista geometriaa d/2°.

Pantonen värijärjestelmässä sävy 294C on Suomen lipun sinisen hyvä likiarvo. Valtiolipun vaakunassa esiintyvän punaisen värin hyvä likiarvo on puolestaan Pantone 186C (sama kuin Tanskan lipun punainen) ja keltaisen 123C. Venäjän lipussa sinisen ja punaisen värisävyt ovat erilaiset: sininen 286C, punainen 485C.

Jos haluat tarkistaa oman Suomen lippusi sinisen värisävyn, voit vertailla sitä esimerkiksi Pantonen väriviuhkan värimalliin 294C, netistä löytyvään värimalliin (sillä varauksella, että näyttöruutusi värisäädöt ovat kohdallaan) tai tilata vaikka verkosta 10-20 dollarilla Pantonen 294C värimallin, paperiarkkina tai muovilevynä.

––––

Tänään yli kolmen kuukauden Ranskan koronakaranteenin ja viiden peruutetun paluulennon jälkeen näyttää siltä, että ehdin nipin napin takaisin Suomeen juhannukseksi. Tuntuu aika kivalta ellei suorastaan juhlalliselta tarkistaa millaisia versioita Suomen lipusta erilaisissa julkisissa ja yksityisissä saloissa juhannuksena hulmuaa. Täsmällisistä värisävyistä riippumatta: liehu siniristi, liehu!

P.S. 19.6.2020 klo 21: Sanonta ”näyttää siltä” oli edellä toiveajattelua. Juhannuslippujen ihailu jää tänä vuonna väliin. Samoin lentolippujen.

P.S.2 20.6.2020: Tässä Pekka Vuorisen kommentissaan 19.6.2020 esittämä idea uudesta Suomen lipusta ainakin yhtenä versiona:

P.S.3 20.6.2020: Eilen 19.6.2020 tuli tieto että Dame Vera Lynn oli kuollut 103-vuotiaana juuri samana päivänä (18.6.2020) kun julkaisin yllä olevan juttuni. Yksi hänen hiteistään on upea ”(There’ll Be Bluebirds Over) The White Cliffs of Dover” (1941). Sattumaa tietysti, mutta siinäpä on taas yksi luontovertaus lisää siniselle ja valkoiselle.

P.S.4 26.6.2020: Kaupunkilipuista. Severi Blomstedt huomasi, että Marseillen lippu on myös siniristilippu. Totta. Wikipedian mukaan Marseillen lippu on peräisin keskiajalta ja siinä on siniristi keskellä lippua symmetrisesti. Lippu on peräisin ristiretkien ajoilta (1000-1200-luvuilta), jolloin sitä käytettiin sellaisen sataman merkkinä, josta oli turvallista lähteä Pyhään maahan. Nykyisin se on vain siviilikäyttöön ja esimerkiksi Marseillen kaupungintalolla liehuu ainoa Ranskan virallinen lippu eli se tunnettu valtion trikolori ja laivoissa se voi olla vain sekundaarimastossa eli ns. kohteliaisuuslippuna. Väri on  mainittu vaalean siniseksi. Sen Pantone-koodia en löytänyt, mutta kolmessa muussa värijärjestelmässä ao. vaaleansininen on määritelty näin: Hex #38A6D8, RGB (56, 166, 216), CMYK 0.740, 0.231, 0, 0.152. Matkalla Välimereltä Itämerelle huomasin Viron juhannusaattona 23.6.2020 Pärnun kohdalla toisenkin mielenkiintoisen kaupunkilipun. Pärnun kaupunkilippu on ikäänkuin käänteinen Suomen lippu: valkoinen risti sinisellä pohjalla – ehkäpä lähellä sitä, mitä Gallen-Kallela ehdotti yhdessä vaiheessa Suomen lipuksi (ja joka hylättiin siksi, että se sekoittui liian helposti Ruotsin lippuun). Pärnun lipun ikää en helposti verkosta löytynyt, mutta kaupunkina Pärnusta on ensimmäiset maininnat 1200-luvulta. Pärnun lipun sininen on Pantone 300V eli jonkun verran vaaleampi kuin Suomen lipussa. Lippu on muodoltaan kapeampi ja myös ristikuvio on kapeampi kuin Suomen lipussa. Alla Marseillen (vasemmalla) ja Pärnun (oikealla) kaupunkiliput.

Viron ja Pärnun liput rinnakkain Pärnun kaupunginvaltuuston (Linnavalikogu) talolla juhannusaattona 2020. Virossa kaupunkilipulla näyttää siis olevan jopa virallista asemaa. Kuva PL 23.6.2020.

(Lisäys 21.9.2020: Tietämättä tarkemmin Pärnun lipun syntyhistoriaa tai taustaa, on mielenkiintoista huomata, että pohjoismaissa on ollut laajempaakin kannatusta lipulle jota Gallen-Kallela Suomelle ehdotti 1918 eli lipulle jossa on valkoinen risti sinisellä pohjalla. Kun Islannin lipusta keskusteltiin 1900-luvun alussa, ehdolla oli myös Pärnun lippua läheisesti muistuttava versio ”hvítbláinn”  eli valkosininen. Se hylättiin osittain samasta syystä kuin Suomessa: lippu voi sekoittua Ruotsin lippuun, varsinkin merellä kun näkyvyys on heikkoa. Edelleen: sama lippu on käytössä myös Skotlantiin kuuluvilla Shetlannin saarilla, jossa halutaan näin osoittaa vanhoja pohjoismaisia tai skandinaavisia (erityisesti norjalaisia) yhteyksiä. Shetlannin saarien nimistä valtaosa on edelleen muinaisnorjan kielisiä. Saarien valtuuston vaakunassa lukee norjalaisista maakuntalaeista peräisin oleva periaate ”Með lögum skal land byggja”.)

Lähteet

Asetus purjehdusyhdistysten lipuista (kumottu) 17/1919.

Hagelstam, Wentzel, Antiikin lumoissa, Pelkistettyjä värejä, realistisia merimaisemia (Turun Sanomat 16.4.2005)

История российского государственного флага. П.И. Белавенцев 27.09.2013

K Koskeva uusien piirustusten vahvistamista, nykyään määrättyjen sijaan, kaikkien pursiklubien ja purjehdusseurain, paitsi Keisarillisen Pietarin pursiklubin ja Nevan pursiklubin, kirjoissa olevain alusten lippuja varten (kumottu) 34/1910

Laki Suomen lipusta 1918.

Purjehdusseurojen lipusta valtiolipuksi (Digi Nautic/Samuli Salanterä)

Jorma Rautapää ja Timo Vanhanen, Suomen pursilipun evoluutio, SMK:n nettisivut (5.3.2020)

Strandström 1997, Suomen pursilipun evoluutio.

Valtioneuvoston päätös Suomen lipun väreistä.

wikipedia artikkelit: Portugali, Pietari Suuren merilinnoitus, Флаг России, Suomen lippu, Tanskan lippu, Alankomaiden lippu, Norjan lippu.

Advertisement