Tämän vuoden 2021 alussa, sydäntalvella kuvasin tutun jättikuusen tontin nurkalla koska se oli hieman lumisena ja huurteisena majesteettisen komea. Silloin en saanut mitään etiäisiä.
Kevään lopulla kuvasin taas, koska kuusi kukki niin upeasti. Kuusen latva oli kuin tulessa. Käpyjä oli luvassa poikkeuksellisen runsaasti. Ei vieläkään etiäisiä. Paitsi se ikuinen pahanilmanlintu (Turdus donnerwetters), joka sanoi, ettei noin komea kuusi voi tietää mitään muuta kuin tuhoa.
Tuli mieleen että seitsemän vuotta aiemmin (2014) oli pohjoinen rajanaapuri kaatanut muutaman hehtaarin metsää ihan vierestä. En muista, että silloin olisi ollut puhetta että miksi. Metsänomistajan metsänhoidolliseksi toimenpiteeksi epäilimme. Olimme kovasti pahoillamme koska paras sienimetsämme hävisi sen siliän tien. Onneksi suppissato oli aiemmin ollut niin runsas, että niitä riittää kuivattuina vielä nytkin ja tällä kulutusvauhdilla vielä muutamaksi vuodeksi. Avohakkuun sivuvaikutuksena valoisuus tontilla lisääntyi.
Tämän nykyisen vuoden 2021 keväänä itäinen rajanaapuri sai kyseenalaisen lottovoiton: pohjoistuuli kaatoi tontin pohjoisrajalta ison vanhan koivun. Se puolestaan kaatoi viereisen isohkon kuusen joka edelleen kaatoi seuraavan keskikokoisen männyn. Viime mainittu honka kolisteli keskelle naapurin nukkuma-aitan harjakattoa. En ollut paikalla joten en tiedä putosivatko naapurit sängyistään vai jatkoivatko painajaisuniaan. Jäljistä päätellen pellit joka tapauksessa helisivät, talo tärähti ja harja notkahti.
Tapahtumia käy paikallinen kurre ihmettelemässä. Kuvaaja teeskentelee tietämätöntä. Tai ei tarvitse, kyllä kurre kaverinsa tuntee. No, ei yksi kuusi oravan kesää tee. Kaksi plus neljä tekee. Näillä nurkilla käpyjä kyllä riittää sekä oraville että käpytikoille.
Kaadetut isot puut altistavat naapuripuut voimakkaiden tuulien vaikutuksille. Tuoreen hakkuualueen reunassa kaatuu tulevina vuosina lisää puita, se on varma. Tätä vanhaa totuutta miettiessäni iskin silmäni tontin nurkalla seisovaan tuttuun maamerkkiin, jättikuuseen. Onko se nyt altistunut liikaa pohjoistuulille? Mittasin sen korkeudeksi noin 26 metriä. Sen vieressä olivat lähes yhtä korkea koivu ja hieman korkeampi mänty. Komea kansallinen finn-trio. Kaikki kolme puuta ylettyisivät kaatuessaan reilusti lähimmän rakennuksen yli. Hirsirakenteisena se todennäköisesti säilyisi pääosin ehjänä. Mutta silti: kuusen kaatoa oli pakko harkita.
Kesä jatkui onnekkaasti, ilman suurempia myrskyjä. Syksy kuitenkin lähestyi.
Lokakuussa nurkkakuuseen ilmestyi yllättävä värimuutos. Sen latva alkoi ruskistua silmissä. Etiäinen iski ja asia selkisi: kuusi kaadettava mitä pikimmin.
Onneksi tontin läntisen rajanaapurin poika Aleksi on ammatiltaan paloesimies. Hänellä on paitsi ammattitaitoa niin kiinnostusta ylläpitää ammattitaitoaan vaarallisten puiden kaatamisessa. Yhden puhelinsoiton jälkeen diili oli tehty, kuusi kaatui noin viikon päästä moottorisahalla juuri tarkasti suunniteltuun, turvalliseen suuntaan. Polttopuitakin tuli, ei vino vaan suora pino.
Kuusen kantoa ja rungon pätkiä jälkikäteen tarkastellessa paljastui pari asiaa. Ensinnäkin kuusi oli 70-75-vuotias, siis sodanjälkeisiin suuriin ikäluokkiin lukeutuva ikätoverini. Toiseksi kuoren alta paljastui ruskistumisen syy, kirjanpainaja. Vaatimattoman näköinen kovakuoriainen jota tavallinen kulkija ei tunnista, mutta joka munii sopivaksi katsomaansa, yleensä kypsän kuusen kuoren alle. Siellä pimeydessä hyönteisen valkoiset toukat saavat mässäillä itselleen sopivaa ravintoa ja kirjanpainajan suku jatkuu. Toukat jättävät rungon nilan pintaan niille tyypillisiä pystysuuntaisia painojälkiä. Samalla syntyy tilaa siniselle lahottajasienelle. Kuusen kohtalo on sinetöity.
Lahoavien kuusien proteiinipitoisista antimista eli hyönteisten toukista vuorostaan nauttivat esimerkiksi harmaapäätikat ja palokärjet, molemmat tonttulakkisia metsän etiäisiä. Ne ovat näillä kulmilla tuttuja vakioasukkaita. Eläköön elonkirjo.
Kuusen tarinan kunniaksi variaatio teemasta joulukuusi, suomalaisen metsän jonkinlainen vertauskuva.
Pekka Lahti 
Kokemuksia vastaavasta tilanteesta. Perimäni mökki on viiden metrin päässä rajalinjasta, jolle oli ehtinyt kasvaa järeä 25-metrinen puusto kuusia ja haapoja (jälkimmäisten halkaisijat 50-60 cm). Naapuri hakkautti rajalleen 1½ ha:n aukon. Yhdestä rajahaavasta repesi pian paksu sivuhaara murskaten rajan puoleisella lappeella yhden kattotuolin täysin ja taittaen kannattajat molemmin puolin. Tällöin kattolaudoituksesta muodostui vettä keräävä suppilo (yli 6 m2). Tämä tapahtui sukupolven vaihdoksen aikaan niin, että vahinko huomattiin vasta runsaan puolen vuoden kuluttua. Kaadatin perikunnan nimissä heti kaikki taloa uhkaavat rajapuut (sovitusti naapurin puolelle, yksi kasvatuspuu murskautui, korvasin sen). Sivummalla olleita puita kaadoin meidän puolelle ueampana vuonna syksyllä tai keväällä. Kuusien kanssa oli vaikeuksia kun en jaksanut välitöntä kuorimista. Lämpimien talvien takia kirjanpainaja alkoi parveilla jopa maaliskuussa. Kuoriessani puita huhti-toukokuussa sisäpinnalla on vikeltänyt mustanaan pikkuisia kuoriaisia ja toukkia… Voimani ovat hiipuneet niin, että fb-palstalla kerroin keväällä viimeisen järeän rajapuun (koivu) kaatamisesta. Tein sen vielä omin voimin.
Vajaan 10 metrin päässä lasikuististani on 50-vuotias tammi. Olen useana syksynä saanut seurata kilpailua terhoista. Viimeksi oli riemastuttavaa, kun kaksi närheä tuli alaoksille, jotka nuori (ilmeisen kokematon) orava katsoi omikseen. Oravan rynnätessä häätämään lintua tämä viime hetkellä hypähti naapurioksalle, jolle orava ei kyennyt suoraan loikkaamaan, vaan joutui kiertämään rungon kautta. Linnut juoksuttivat oravaa eestaas kunnes tämä väsyneenä lysähti paikalleen oksantyveen. Linnut nousivat sitten yläoksille…
TykkääTykkää
Kiitos valaisevista lisätarinoista. Jäi itseltä mainitsematta, että kirjanpainajan (Ips typographus) typografinen jälki on aika kaunis, mikä ei omista kuvistani näy koska ne ovat vielä enimmäkseen möyhennetyn puun ja kuoren ruskean jätteen peittämää. Kuvio toistaa melkeinpä isäntäpuun eli kuusen muotoa. Emokäytävä vastaa kuusen runkoa ja sivukäytävät kuusen oksia. Netistä löytyy paljon kauniita kuvia. Kuusen ruskistuminen johtuu siitä, että kirjanpainaja katkaisee kuoren alla olevan nilan nestevirtaukset eli puu kuolee kuivuuteen. Kirjanpainajan torjuminen on aiheellista kun isot puut uhkaavat kaatua asumusten päälle. Muuten ne ovat osa luonnon monimuotoisuutta ja lajikirjon luontaista vaihtelua. Kirjanpainaja hyötyy (ihmisen aiheuttamasta) ilmastonmuutoksesta erityisesti siksi, että kuusi ei kestä kuivuutta niin hyvin kuin muut puulajit. Yksipuolinen kuusenkasvatus ja varsinkin sen levittäminen kuiville kasvumaille ovat myös huonon metsätalouden (ihmisen) tekemiä virheitä. Kuvitelluista hyödyistä ihmislajille tuleekin hyöty kirjanpainajalle, ja sen kautta vaikkapa harmaapäätikalle ja palokärjelle. Väliaikaista kaikki ”hyöty” on (ihmiselle) vain, luonnolle ei mikään eikä koskaan. Odottelemme joka tapauksessa seuraavaa jääkautta tai jättiläismeteoriitin iskua. Siihen taitaa mennä kymmeniä tuhansia vuosia, joten sitä ennen jotain tarttis tehdä.
TykkääTykkää