(jatkoa juttuun 8.1.2023)
Kymmenen vuotta sitten sain jostain päähäni käydä katsomassa miltä Albert Edelfeltin (1854–1905) ateljee Pariisissa näyttää. En muista mistä olin löytänyt ateljeen osoitteen, mutta tottakai sitä piti käydä katsomassa. Täsmällisemmin sanottuna: kyse oli siitä ateljeesta, jota Edelfelt käytti pääosan Pariisissa viettämästään ajasta ja jossa hänen kuuluisimmat maalauksensa syntyivät.
Maineikkaan mikrobiologin ja rokotepioneerin Louis Pasteurin muotokuvaa (1885) olin aiemmin ihastellut useaan kertaan Musée d’Orsayssä Seinen vasemmalla rannalla. Aika paljon juuri Pasteurin ansiosta Albert Edelfeltistä tuli kovan luokan nimi Pariisin ja Ranskan taidemaailmassa. Muotokuva- ja muitakin teostilauksia alkoi tulla siihen tahtiin että Edelfelt lopulta asui Pariisissa merkittävän osan elämästään, lähes 30 vuotta kaikkiaan 51 elinvuodestaan. Tosin niinäkin aikoina hän vietti kaikki kesät eli useita kuukausia vuosittain Suomessa, lähinnä Porvoon Haikossa.
Vuoden vaihteessa valmistunut ja 2.1.2023 YLEn Areenassa julkaistu dokumenttifilmi ”Edelfelt Pariisissa” keskittyy Edelfeltin merkittävään näyttelyyn Pariisin Petit Palais’issa (10.3.–10.7.2022), sen järjestelyihin, esillä olleisiin teoksiin ja niiden taustoihin. Erinomainen kooste olikin, vaikka välitekstien koukeroinen fontti tekikin niiden lukemisesta hankalaa. Odotin tietysti kieli pitkällä, että mukaan olisi saatu jotain lisätietoja Edelfeltin Pariisin ateljeesta. Ei ollut ja siitä syystä piti itse hieman selvitellä.
Albert Edelfeltin ateljeerakennuksella Pariisin 17. piirissä (arrondissement) on useita osoitteita. Se johtuu talon sijainnista kolmen merkittävän kadun kulmassa. Edelfelt itse käytti osoitetta 147 Avenue de Villiers, mutta kaupungin omista rakennuskantatiedoista käy ilmi, että talolla on kaksi muutakin osoitetta: 29 Rue Descombes ja 1 Boulevard Gouvion-Saint-Cyr. Talon nurkka on viistetty ja juuri se lyhyt parimetrinen viiste, jossa on myös katutasossa olevan ravintolan ulko-ovi, on Edelfeltin käyttämän osoitteen varrella. Rakennuksen pitemmät julkisivut ovat kahden muun kadun varrella. Avenue de Villiers oli jo 1800-luvulla merkittävä pääkatu joka alkaa pari kilometriä idempää Saint-Lazaren rautatieaseman lähistöltä ja päättyy tähän ateljeerakennukseen Pariisin vanhan kaupunginmuurin juurella. Katu jatkaa muurin toisella puolella toisennimisenä. (Kuva PL 24.4.2013)
Edelfeltin ateljeen sijainti isojen katujen risteyksen etelänurkassa takasi runsaan pohjoisvalon ja nimen omaan valon ylhäältä, jota Edelfelt piti erityisen tärkeänä. (Kuvat PL 24.4.2013)
Albert Edelfeltin hyvä ystävä Aino Ackté (1876–1944) kirjoitti kirjassaan ”Muistoja ja kuvitelmia” 1916: ”Korkealla kivirakennuksessa, Pariisin syrjäisessä rannassa, sijaitsi atelieeri. Pitkät hetket, ajatukset etäällä, saattoi nuori nainen sen ikkunoista katsella ulos, kauas, yli muinaisten vallihautojen, yli kenttien ja puutarhojen.” (Pentti Savolainen, Rakkautta Pariisin taivaan alla. Aino Acktén ja Albert Edelfeltin tarina. Ajatus kirjat Helsinki, Jyväskylä 2002, 219 s., s. 93).
Albert Edelfeltin ateljeen sijainti ja asema Pariisin kaupunkirakenteen reunavyöhykkeellä näkyy havainnollisesti Edelfeltin omasta akvarellista (vasemmalla) ateljeensa ikkunasta noin vuonna 1890 ja suurin piirtein saman aikuisista karttaotteista (oikealla) Pariisin luoteiskolkasta. Karttoihin on merkitty ateljeen sijainti punaisin ympyröin. Rakennus sijaitsee käytännössä kaupunkia ympäröivän 33 kilometriä pitkän ns. Thiersin muurin juurella ja sen pohjoispuolella on yksi tyypillisistä terävänurkkaisista muurin bastioneista. Muuri on lävistetty monin kohdin ja monin tavoin erilaisia yhteystarpeita varten. Tässä osassa Pariisia muurit ja vallihaudat poistettiin lopullisesti vasta 1920-luvulla, jolloin tilalle rakennettiin Pariisia ympäröivä Peripherique -kehätie. Ylempään karttaan (vuodelta 1872 eli pari vuotta ennen Edelfeltin Pariisiin saapumista) on merkitty muuri ruskealla ja sen ulkopuolella oleva vallihauta vihreällä, ja alemmassa kartassa (vuodelta 1890 eli ajankohtana jolloin akvarelli on maalattu) näkyy muurin läpi menevä raitiotie. Edelfeltin ateljeerakennuksen viistetystä kulmasta ja sen ylimmästä kerroksesta avautuvat avarat näköalat lännestä pohjoisen kautta itään. Molemmat kartat ovat aika suurpiirteisiä eikä niihin ole merkitty kaikkia katuja puhumattakaan yksittäisistä taloista. Edelfeltin ateljeen kohdalla muuriin avattu portti Porte de Champerret on tärkeä liikenteen solmukohta.
Aino Acktén kuvailemat muinaiset vallihaudat olivat todella aivan Edelfeltin ateljeen nurkalla, mutta Edelfeltin akvarellissa niitä on vaikea tai mahdoton havaita – siitäkin huolimatta että tässä, alkuperäisestä hieman rajatussa kuvassa lisäsin omavaltaisesti kontrastia ja terävyyttä ympäristön yksityiskohtien tunnistamiseksi. Oikealla otteita vanhoista Pariisin kartoista juuri näiltä nurkilta, joissa muuri vallihautoineen vielä näkyy.
Vaikka Aino Acktén kertoma tarina on fiktion muodossa, voi hyvällä syyllä olettaa ainakin tämän kuvauksen perustuvan todelliseen muistoon käynneistä Edelfeltin ateljeessa, muistikuviin sen ympäristöstä ja näkymiin sen ikkunasta. Tosin puutarhoja juuri tässä suunnassa ei juuri näkynyt. ”Muinaiset vallihaudat” viittaavat Pariisia ympäröivään muuriin ja sen vallihautoihin. Tässä kohtaa Pariisia muuria alettiin purkaa lopullisesti vasta 1920-luvulla, jolloin ensin raivattiin muurin sisäpuolella tilaa leveille puistokaduille, sitten kehätielle muurin ulkopuolella olleiden leveiden vallihautojen tilalle. Suurkaupungin laidalta toiselle ja Pariisin ohittavan jatkuvasti kasvavien liikennevirtojen tieltä haluttiin raivata tarpeettomaksi koettu puolustusmuuri. Sitä ennen oli pärjätty muurin läpi puhkotuilla aukoilla ja hautojen yli rakennetuilla pengersilloilla. Kaupunkitullit olivat poistuneet jo sata vuotta aiemmin (1790), mutta syystä tai toisesta kaupunginporteilla oli edelleen rautakaiteet ja vahtikopit molemmin puolin teitä. Liikennevirrat oli vapautettu pullonkauloistaan sopivasti ennen liikenneteknologian uusia vallankumouksia (sähköiset raitiotiet, bensiinikäyttöiset autot ja liukuhihnalla valmistetut kansanautot).
Toinen Pariisissa ateljeen ikkunasta maalattu kaupunkinäkymä on talvimaisema vuodelta 1887. Se talvi oli Edelfeltin mielestä erityisen kylmä, koska koko talvena oli ollut vain pari-kolme leutoa päivää ja jatkuvasti puhalsi kylmä koillistuuli tuoden mukanaan lumisateita. Onneksi hänen makuuhuoneensa oli rue d’Offémontin (nykyisin Rue Henri Rochefortin) eli etelän puolella, jonka ansiosta hän omasta mielestään säilyi sen talven yli hengissä. (kirje 19.3.1887) Tämän huoneen Edelfelt oli vuokrannut 14.12.1886. (kirje 14.12.1886)
Albert Edelfelt, Lumista Pariisia 1887 (Kansallisgalleria). Markku Valkosen mukaan (Suomen taide, osa 2 Suomalaisuus, WSOY 1983) tämä on maalattu taiteilijan ateljeen ikkunasta. Sen perusteella lähdin etsimään mistä paikasta oikeastaan on kyse. Karttatarkastelun ja ilmansuuntien perusteella oletan, että kuvaussuunta on koilliseen Boulevard Gouvion-Saint-Cyr’in suuntaan kohti Pariisin muuria ja vallihautoja ja niiden takana olevia esikaupunkialueita. Bulevardi ylittää Pariisin vanhan ns. Thiersin muurin kuvan keskivaiheilla, jossa erottuu keskellä katua oleva hevosvetoinen raitiovaunu, joka liikennemuotona oli Pariisissa aloittanut jo 1855. Sähkökäyttöiseksi se muuttui paljon myöhemmin ja metro puolestaan aloitti vasta vuonna 1900 maailmannäyttelyn yhteydessä (Lontoossa jo paljon aiemmin eli 1863).
Edelfeltin ateljeen sijainti kolmen kadun leikkauskohdassa. Talon viistetty kulma on osoitteessa 147 Avenue de Villiers, jota Edelfelt käytti osoitetietonaan. Katunumerokilpi näkyy hyvin valokuvassa. Talon vasemmanpuoleinen pitkä sivu on osoitetta 29 Rue Descombes ja oikeanpuoleinen hieman lyhyempi sivu osoitetta 1 Boulevard Gouvion-Saint-Cyr. Karttapohja ja kuvat Google Maps.
Kun Albert Edelfelt saapui 7.5.1874 Antwerpenistä Pariisiin kaatosateessa, hänen piti ensitöikseen suunnistaa rautatieasemalta tärkeän suomalaisen yhdyshenkilön, taiteilijan ja taidemaailman vaikuttajan, Thorsten Waenerbergin (1846–1917) asunnolle, rue de la Rochefoucauld 44:ään. Waenerberg oli tuossa vaiheessa siirtynyt Düsseldorfin taideakatemiasta jatkamaan opintojaan Pariisiin ollen samaan aikaan Turun piirustuskoulun opettaja ja johtaja sekä myöhemmin mm. Suomen Taideyhdistyksen kokoelman intendentti. Ikävä kyllä Waenerberg ei sattunut juuri silloin olemaan kotona ja Edelfelt joutui yöpymään läheisessä hotellissa. Viikon päästä hän asui jo halvemmassa hotellissa Montmartren alapuolella Rue Fontaine 29, jossa kuukausi maksoi vain 35 frangia. Kustannustasosta saanee jonkinlaisen mielikuvan kun vertailee huoneen hintaa halpohin latinalaiskortteleiden opiskelijaruokaloihin, joissa aamiaisen sai yhdellä frangilla ja illallisen 1,60 frangilla. Ateriointi vei siis helposti yli kaksinkertaisen summan verrattuna asumiseen.
Haave omasta ateljeesta
Ateljeen etsiminen oli vielä oma tarinansa, mutta Waenerbergin paikallistuntemuksesta (ei niinkään kielitaidosta) oli siinäkin apua. Sen hän oli jo havainnut, että ateljeiden pitäminen on niin kallista, ettei hänen tarvitse sitä murehtia vielä muutamaan vuoteen (”på några eller något år ännu icke behöfva ha denna sorg.”). Myöhemmin samana vuonna amerikkalainen taiteilijakollega Julian Alden Weir haluaisi jakaa ateljeen Edelfeltin kanssa, mutta Edelfelt katsoo pärjäävänsä ilman omaa ateljeeta. Taiteen opiskeluun ja sen tekemiseen riittävät hyvin sen hetkiset tilat Jean-Léon Gérômes’in opetusateljessa. Asunto-osoite kuitenkin muuttui ja joulukuussa 1874 Edelfelt asuu jo Weirin luona latinalaiskortteleissa (Rue du Pont de Lodi 5) ja sanoo viihtyvänsä hyvin.
Oleskelun pitkittyessä ja vuokrakustannusten kasvaessa Albert Edelfelt haaveili omasta talosta ja mietti sellaisen hankkimista. Vuonna 1887 hän kirjoitti äidilleen vierailleensa ystäviensä Gustave Courtoisin ja Pascal Dagnanin hankkimassa talossa Pariisin muurien ulkopuolella Boulevard Bineaun varrella Île de la Grand Jatten saarella – sillä samalla saarella, minkä rauhallista sunnuntai-iltapäivää Georges Seurat kuvasi vuosi pari aiemmin tunnetussa taulussaan Un dimanche après-midi à l’Île de la Grande Jatte. Rakennuksessa oli isot ateljeet, lasikuistit, ja sen neljästä ateljeesta kaksi oli ulosvuokrattavissa. Koko talon hinta oli noin 90 000 frangia. Koska Porvoon Haikkokin kaipasi uusia ateljeetiloja, Edelfelt mietti samalla sen rakennuskustannuksia. Ateljeen piti joka tapauksessa olla korkea ja valon tulla niin ylhäältä kuin mahdollista.
Netistä löytyneistä 1800- ja 1900-lukujen vaihteen postikorteista voi ehkä aistia sitä elämäntapaa ja tunnelmaa, joka Edelfeltin aikoina Pariisin rajamuurin tienoilla vallitsi. Postikorttivalokuvien aiheeksi rajavyöhyke ja erilaiset liikennevälineet kelpasivat mainiosti. Edelfeltin ympäristöstään poikkeava ateljeerakennus näkyy myös kaikissa näissä kuvissa komeasti.
(Nizzan reunamailla Colomarsissa 8.4.2023)
Ajankohtaista tietoa:
1. Edelfeltin Pariisin Petit Palaisissa 10.3.–10.7.2022 ollut näyttely saapuu Göteborgin (22.10.2022–12.3.2023) kautta Helsingin Ateneumiin toukokuussa 2023 ja on auki yli kesän (5.5.–17.9.2023).
2. Vinkiksi niille jotka haluavat löytää Edelfeltin Pariisin ateljeen helposti: entiseltä kaupunginportilta nimensä lainannut metroasema Porte de Champerrét Pariisin koilliskulmalla on aivan talon vieressä. Google Mapsin katunäkymästä vuodelta 2022 näkyy, että katutason ravintolasta on lasitettu osa poistettu. Samasta katselupisteetä näkyy sekä Edelfeltin ateljee, em. metroasema että alueen maamerkkinä toimiva uusbysanttilainen Église Sainte-Odile (rakennettu 1935-46), jonka betoninen torni on yhtä korkea kuin Helsingin stadionin torni.
lähteet:
”Edelfelt Pariisissa” dokumenttifilmi (Tommi Häkkinen ym. Intervisio ja YLE 2022, 55 min)
Suomen taide, osa 2 Suomalaisuus (Markku Valkonen, WSOY 1983, 271 s.)
Pekka Lahti 
Kiitos Pekka, taas kerran, todella mielenkiintoisesta jutusta. Erityisesti mieltäni lämmitti karttatutkielmasi, itsekin harrastan vanhojen karttojen kanssa hiukan samanlaista tutkiskelua.
TykkääLiked by 1 henkilö