Kaksipäinen kotka ja Suomen ulkopolitiikan kestävä doktriini

Tuomari Nurmio on Kallion poikia ja suurin piirtein samaa ikäluokkaa kuin minä. Tietojeni mukaan hän asui lapsuudessaan jopa samassa talossa Neljännellä linjalla missä minä synnyin. Muutakin lukkarinrakkautta on: muistan elävästi sen kuinka Tuomari Nurmio esiintyi Köyhien ystävien kanssa koko bändi Suomi-verkkareissa eräässä Tutkijaliiton ja KTL:n (Kulttuurityöntekijäin liiton) yhteisen symposiumin illanvietossa Satakuntalaisen Osakunnan tiloissa maaliskuussa 1979 – siis jo ennen ensimmäisen sinkkunsa julkaisua ). Olin siihen aikaan kohtuullisen aktiivi Tutkijaliiton jäsen ja kuuluinpa joitakin vuosia myös Tiede ja Edistys -lehden toimitusneuvostoon. Silloin sai usein nauttia laadukkaista paitsi tieteellisistä niin myös taiteellisista esityksistä. Lähes tuntemattoman oikeustieteen ylioppilas Hande Nurmion bändin vauhdikas esitys valloitti yleisönsä eikä mennyt kauaakaan kun Nurmiosta tuli suomalainen kiintotähti.

Asiaan. Viime vuonna (2017) ilmestynyt Tuomari Nurmion uusin tallenne Dumarillumarei sisältää kappaleen nimeltä Tsaari. Se alkaa sanoilla “Kaksipäinen kotka, …”. Aloitetaan siis siitä.

Kaksipäisiä vasikoita on täytettynä useammassakin eläintieteellisessä museossa, mutta kaksipäiseen kotkaan en ole törmännyt kuin joissakin hallitsijasukujen ja valtioiden vaakunoissa. Suomalaisille se on tutuin Venäjän vaakunasta ja esimerkiksi Suomen autonomian ajan postimerkeistä, mutta erityisesti Helsingin kauppatorilla olevasta Keisarinnan kivestä.

Keisarinnan kivi Helsingin kauppatorilla on kymmenisen metriä korkea C. L. Engelin suunnittelema punagraniittinen obeliski, jonka huipulla on kullattu pronssinen pallo ja kaksipäinen kotka. Kotkan suunnitteli lintuekspertti Magnus von Wright. Merkittävää ja jopa hämmästyttävää on, että kotkan rinnassa on Suomen leijonavaakuna ja muistomerkissä vain suomen- ja latinankieliset tekstit siitäkin huolimatta, että viralliset kielet Suomen autonomisessa suuriruhtinaskunnassa olivat pitkään venäjä ja ruotsi. Hallitsijaparin suopeus saattaa johtua myös suomalaisten suopeudesta. Muistomerkki on pystytetty jo 1835 keisari Nikolai I:n vaimon Alexandra Fjodorovnan pari vuotta aiemmin tekemän ensimmäisen Helsingissä käynnin kunniaksi. Muistomerkin rahoittivat kokonaan suomalaiset. Raha tuli kahdesta lähteestä: kansalaiskeräyksestä ja Suomen keisarillisen senaatin myöntämistä varoista. Se, että nykyisin kotka pyllistää Ruotsin suurlähetystölle ei ole muistomerkin suunnittelijoiden vika, koska talo on myöhemmin rakennettu. Suurlähetystöksi tämä alunperin asuintalo ja myöhemmin myös Venäjän valtionpankin toimipaikkana toiminut talo muunnettiin vasta vuoden 1921 jälkeen kun Ruotsin valtio osti kiinteistön. Vasen kuva wikimedia commons, oikea tekijän. Tässä kuvaustilanteessa (3.2.2018) kotkanpäille kävi raakkumassa eräs sen alituisista kiusanhengistä, suomalainen varis, joka sai siitä hyvästä maistaa toisen kotkanpään koukkunokkaa.

Suomalaisia postimerkkejä ennen valtiollista itsenäisyyttä. Autonomian aikana Suomella oli paitsi oma raha niin myös oma postilaitos. Tässä muutamia suomalaisia postimerkkejä vuosilta 1889, 1894, 1901, 1911, 1916 ja 1917 (vanhimmat vasemmalla ylhäällä, uusimmat alhaalla oikealla, postimerkit omista kokoelmistani). Merkkien kuvituksena on käytetty sekä Suomen leijona- että Venäjän kaksipäinen kotka -vaakunaa. Tekstit ovat latinalaisin ja kyrillisin aakkosin. Hinnat ovat penneinä ja markkoina. Ensimmäinen suomalainen postimerkki oli kuitenkin 2 kopeekan arvoinen ja se julkaistiin 1856, mutta siinäkin oli jo Suomen leijonavaakuna.

Kremlin rakentajana kunnostautunut tsaari Iivana III omi kaksipäisen kotkan symbolin Itä-Rooman Bysantilta, koska ajatteli, että romahtaneen maailmanmahdin symbolin voi aivan hyvin varastaa itselleen ja olihan hän kuitenkin nainut Bysantin viimeisen keisarin veljentyttären. Itävallassa, Albaniassa, Serbiassa ja Puolassa ajateltiin samansuuntaisesti. No, roomalaisetkin olivat symbolin omineet muinaisilta sumeereilta ja heettiläisiltä. Hinduillakin oli oma kaksipäinen pyhä lintunsa.

Kaksipäinen kotka on siis tuhansien vuosien ajan todettu mainioksi välikappaleeksi vallanrakennuspuuhissa. Ja onhan esteettisten aiheiden kierrätys, plagiointi ja varastelu edelleen käypää valuuttaa.

Dumarin Tsaari

Dumarin piisi Tsaari kuuluu kokonaisuudessaan näin:

          

(Sanat olen purkanut äänitteeltä, joten jos tuli virheitä, syyttäkää minua, Lahtea.)

Piisi on svengaavaa ja ratkiriemukasta rokkia, kuten dumarin hitit muutenkin. Ylimääräisiä pointseja tulee siitä, että kertosäe on taattua suomalaiskansallista nelipolvista trokeeta.

Sanailoittelun ja hauskuuden lisäksi dumarin rakentama tarina sisältää kiteytyksen suomalaisesta ulkopolitiikasta vähintään 200 vuoden ajalta: “svedui me ei olla, sloboiks me ei tulla, parasta me toivotaan ja varaudutaan pahimpaan”.

Arwidssonin doktriini

Alunperin Adolf Iwar Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause oli lähetetty liitoon pari sataa vuotta sitten tässä muodossa: “Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar”. Suomeksi “Ruotsalaisia emme (enää) ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”. Lause on kuulunut J. V. Snellmanin lanseerauksesta alkaen Suomen kansallisen muistin aarteistoon.

Padasjoella vuonna 1791 syntyneen ja Turun akatemiassa väitelleen Arwidssonin lausahduksen siivet kantavat ja yhä uusia versioita syntyy. Ennen Tuomari Nurmion viime vuonna lanseeraamaa stadin slangiksi käännettyä versiota ilmestyi 2009 Juhani Mäkelän kirjassa (“Funtsataan snadisti, Aforismeja ja oivalluksia stadin slangilla” WSOY 2009) sama ajatelma tässsä muodossa: “Svedui me ei olla, sloboiks meit ei hotsita tulla, meidän tarttee sit olla härmäläisii”. Slangiharrastaja Juhani Mäkelä joka oli myös tunnettu YLEn “satunnainen matkailija” kuoli muuten melko pian tuon kirjan julkaisemisen jälkeen Ranskan Rivieralla 2010. 

Arwidsson kehotti suomalaisia etsimään ominta olemustaan historiasta. Hänen mukaansa suomalaiset olivat jo kansa, joka ei vain aikaisemmin ollut tiedostanut asemaansa. Arwidsson kuului ns. Turun romantikkoihin ja perusti 1821 alussa mielipidelehden Åbo Morgonbladin. Se kuitenkin joutui heti sensuurin hampaisiin ja lakkautettiin puolen vuoden kuluttua. Arwidsson lähti maanpakoon Ruotsiin jossa hän vaikutti edelleen lehtimiehenä, tosin etupäässä salanimillä, koska Ruotsissakin häntä pidettiin vaarallisena vallankumouksellisena. Tutkijan ansioidensa perusteella hän kuitenkin eteni jopa kuninkaallisen kirjaston johtajaksi. Sattuneesta syystä svedujen puolella oli hieman helpompi ajaa Suomen asiaa.

Arwidssonin kahnaukset valtiovaltojen (Venäjän ja Ruotsin) kanssa sattuivat siis aikaan noin 10 vuotta ennen ja jälkeen Venäjän keisarinnan Alexandra Fjodorovnan Helsingin vierailua. Sen kunniaksi pystytetyn obeliskin jalustassa lukee “KEISARINNA ALEXANDRALLE SUOMEN PÄÄ-KAUPUNGISSA ensikerran käyneelle xxix. p: Touko-kuussa x. p: kesä-kuussa MDCCCXXXIII” (sekavan tuntuiset päivämäärät viittaavat vierailupäivään sekä juliaanisen että gregoriaanisen kalenterin mukaan eli 29.5. ja 10.6.1833). 

Suomen ulkopolitiikan doktriini

Muistomerkin huipulla oleva pallo ja kaksipäinen kotka saivat tylyä kohtelua venäläisiltä matruuseilta 1917. Ne vedettiin alas, mutta säilyivät tallessa ja asetettiin uudelleen paikoilleen vuonna 1971. Asiasta oli varmuuden vuoksi ensin konsultoitu Neuvostoliittoa ja varmistettu, ettei naapurimaalla ollut mitään tätä vastaan.

Helsingin 450-vuotisjuhlavuonna 2000 sen pallo sai uudelleen kultauksen, jälleen (tietenkin) suomalaisten kustannuksella.

Hyvä vai paha tsaari

Aleksanteri II:n aikaa pidetään yleisesti kohtuullisen uudistushenkisenä. Maaorjuus lakkautettiin, rautateitä rakennettiin, sensuuria höllennettiin ja ulkomaille matkustus vapautettiin. Suomessakin kutsuttiin koolle toiset valtiopäivät. Edellisistä olikin vierähtänyt jo 54 vuotta. Aleksanteri II kuuluu epäilemättä luokkaan “hyvä tsaari”. Siksipä hänellä onkin oma patsaansa Helsingin paraatipaikalla keskellä Senaatintoria.

Entä sitten hänen isänsä Nikolai I, jonka vaimon matkailun ansiosta Helsinki sai kaksipäisen kotkansa latinan- ja suomenkielisine teksteineen? Hänen kaudellaan ei juuri uudistuksia harrastettu, mutta Suomi sai autonomiansa ansiosta kehittyä melko rauhassa omana “erityiskulttuuri- ja talousalueenaan”. Nikolai I oli Puolan kapinan jälkeen kuulemma todennutkin, että Suomi on hänen valtakuntansa ainoa provinssi, joka ei ollut aiheuttanut hänelle ”minuutinkaan huolta tai tyytymättömyyttä”. Ehkä näillä perusteilla voisi tsaari Nikolai I:n luokitella kategoriaan “aika hyvä tsaari”?

“Pahat tsaarit” jätän tämän jutun ulkopuolelle. Tulee kuitenkin mieleen, että vaikka Venäjän lipusta kaksipäinen kotka on kadonnut, niin se on edelleen Venäjän vaakunassa. Nykyinen presidentti Putin on myös ominut kaksipäisen kotkan omaan “presidentin standaariinsa” eli ratsuväen taistelumerkkiin, jota myös pöytälippuna käytetään. Arvioinemme Putinin tsaariluokituksen sitten myöhemmin lopullisten ratsastus- ja lippunäyttöjen perusteella.

 

 

 

Advertisement