Mitä, mistä, milloin ja miten Helsingistä Tallinnaan näkyy? (Helsingistä näkyy Tallinnaan 2)

Tässä pieni täydennys ja päivitys kaksi vuotta sitten eli 5.11.2015 julkaistuun plokiin.

Tallinnan TV-torni ei ole ainoa rakennelma mikä Viron puolelta Helsinkiin näkyy. Toinen esimerkki on Irun voimalan (Iru soojuselektrijaama) piippu, joka näkyy hieman TV-tornin itäpuolella. Piipun huippu on selvästi matalammalla (noin +250 m merenpinnasta) kuin TV-torni (noin +365 m) ja sen havaitsemista vaikeuttaa piipun kapea rakenne. TV-tornikaan ei yläosastaan ole kovin leveä, mutta sen havaitsemista helpottaa huomattavasti tornin puolessa välissä oleva 38 m leveä katselutasanne, jossa ovat myös ravintola- ja museotilat.

kuvasarja 1

Esimerkkikuvia, joissa näkyvät sekä Tallinnan TV-torni että Maardin kunnassa oleva Irun voimalan piippu. Kolme ylintä kuvaa on otettu suurin piirtein samasta suunnasta Torkkelinmäeltä mutta eri korkeuksilta. Kuvissa näkyy etualalla samoja Helsingin rakennuksia. Kaksi ylintä kuva on otettu 21.1.2017, kolmas (kolmen kuvan panoraamakooste) 29.6.2017 ja alin kuva Vallisaaresta 20.8.2017. Tammikuun talvikuvassa meri ei ole jäässä eikä merenpinnalla olevassa ilmassa ole merkittäviä näkymiseen vaikuttavia lämpötilakerrostumia. Irun voimalan piippu näkyy suurin piirtein oikean kokoisena ja sen savukin erottuu (ks. tarkennetut ja korostetut pikkukuvat). Kolmannessa kuvassa sen sijaan meren päällä on selvä lämpimän ilman patja, jonka takia ilmenee yläpuolinen kangastus ja voimalan piippu venyy epätavallisen pitkäksi. Todellisuudessa savupiipun huippu on lähes sata metriä alempana kuin kuvan keskivaiheilla olevan TV-tornin huippu. Alimmassa kesäkuvassa voimalan piipun ja TV-tornin korkeusasemissa ei ole vastaavaa vääristymää.

Hgin topografia

Helsingin topografia maastomallikarttana. Korkeimmat kohdat tässä rajauksessa ovat noin +60 metriä meren pinnasta ja väriltään vaaleankeltaisia. Vihreät alueet ovat noin +40…+50 m merenpinnasta. Kantakaupungin alueella vihreää on vain muutamassa kohdassa, Kallion Torkkelinmäellä ja Alppiharjun Linnanmäellä ja sen jälkeen Vallilassa.

Jos Helsingissä ja Tallinnassa ei olisi yhtään ihmisen tekemää rakennelmaa, ei kummastakaan kaupungista näkyisi toiseen. Se johtuu siitä, että maasto on molemmissa kaupungeissa suhteellisen matalaa. Korkeimpienkaan mäkien päältä katsellessa maapallon kaarevuus eli käytännössä merivesi peittää sen taakse jäävät maastonkohdat. Kaikki Helsingin ja Tallinnan luonnolliset mäet ovat enintään 64 metriä korkeita. Tilanne tietysti muuttuu kun rakennetaan täyttömäkiä, rakennuksia tai muita rakennelmia.

Tallinnan rakentaminen alkoi 900- tai 1000-luvulla linnoituksella nykyisen Toompean mäelle. Sen korkein maastonkohta on noin 59 metriä merenpinnasta. Toompean laelle alunperin 1200-luvulla rakennettu Tuomiokirkko (Toomkirik) sai nykyisen muotonsa ja korkeutensa (lähteestä riippuen n. 55–69 m) 1700-luvulla.

Tallinnassa innostuttiin korkeista kirkontorneista. Hyvä esimerkki korkeista rakennuksista on vanhan kaupungin itäosassa oleva Olevisten kirkko (Oleviste kirik), joka tiettävästi oli aikoinaan (1500-luvulla) maailman korkein rakennus, peräti 159 metriä. Maanpinta on sillä kohtaa noin 30 metriä merenpinnasta. Salama tuhosi sen ja nykyisen kirkon torni on “vain” 124 metriä korkea.  Tornin nykyinen huippu on siten noin 154 m korkeudella merenpinnasta.

Jatketaan jossittelua tilanteessa, jossa Helsinki ja Tallinna ovat rakentamattomia. Miten korkeita mäkiä tarvittaisiin, jotta Helsingistä näkisi suoraan Tallinnaan tai päinvastoin? Vastaus on: merkittävästi nykyisiä korkeampia. Helsingin Kaivopuistossa olevaa vappujuhlista tunnettua “Ullanlinnan mäkeä” (se mihin vuonna 1926 rakennettiin kaunis empiretyylinen Ursan tähtitorni), pitäisi korottaa peräti 70 metriä eli tasolle +90 m ja saman aikaisesti Tallinnan Toompean mäkeä samoin 70 m eli tasolle +130 m. Vasta silloin niiden laella seisova henkilö voisi nähdä Suomenlahden yli maata. Ullanlinnan mäen huipun ja Tallinnan Toompean huipun välinen etäisyys on Google Mapsin etäisyysmittarilla mitaten 80,8 km.

Horisonttietäisyydet Helsingin Kaivopuistossa ja Tallinnan Toompeassa olisivat 70 metrillä korotettujen mäkien huipuilla seuraavat (silmien korkeudeksi on oletettu 175 cm):

  • Helsinki, Ullanlinnan mäki = 3,856 * √91,75 = 3,856 * 9,58 = 36,9 km ja
  • Tallinna, Toompean mäki = 3,856 * √130,75 = 3,856 * 11,43 = 44,1 km eli
  • horisonttietäisyydet yhteensä = 81,0 km (eli tarvittava 80,8 km etäisyys tulisi katetuksi)

Edellä olevan laskukaavan sijasta voi käyttää myös netistä lötyviä laskureita (esim. tätä), mutta on syytä tarkistaa, ottaako ao. laskuri huomioon valon taittumisen (refraktion) vai ei. Jos ei ota, laskuri antaa tulokseksi lyhyempiä etäisyyksiä kuin mitä todellisuudessa näkyy, koska yleensä (lähes aina) lähellä maan pintaa olevat lämpimät ilmakerrokset taittavat valoa alaspäin ja horisontin suuntaan katsottaessa valo pääsee kulkemaan puhtaan avaruusgeometrisen horisonttipisteen taakse.

Helsingistä kyllä löytyisi nykyisin 90 metrinenkin mäki, Malminkartanon täyttömäki, mutta se on jo lähes 10 km kauempana kuin Kaivopuisto ja siellä pitäisi korkeutta olla vielä enemmän eli jopa 146 m. Myös Tallinnassa on Toompeaa hieman korkeampi mäki, mutta sekin on Helsingistä katsoen yli 6 km kauempana. Kyseessä on Tallinnan korkein kohta 64 metriä merenpinnasta Nõmmen kaupunginosassa, keskustasta lounaaseen. 

Kun tarkasteluun otetaan mukaan myös rakennukset, vastarannalle näkyminen tietysti helpottuu. Toompean mäen korkeimman rakennuksen Tuomiokirkon (Toomkirik) tornin huippu on noin 115 metrin korkeudessa. Helsingin Kaivopuistossa tähtitornin juurella kävelevän tarkkailijan olisi noustava noin 105 metrin korkeuteen, jotta Tuomiokirkon huippu näkyisi. Muuta tarjolla olevaa katselupaikkaa ei ole kuin benji-hyppyjen nosturi lähellä kahvila Ursulaa. Yrityksen markkinoinnin  mukaan se yltää 150 metriin (v. 2017) eli sieltä näkyisi tornin huipun lisäksi ehkä 30 metrin pätkä itse torniakin. Pitäisikö kokeilla? Samalla näkyisi muitakin korkeita kirkon torneja, ylivoimaisesti parhaiten Olevisten kirkko, jonka huippu on noin 154 metrin korkeudessa. Hyvää säätä ja pitkiä linssejä kuitenkin tarvitaan.

benji-tornista3

Sky breakers benjihyppyjen markkinointikuvia vuosilta 2015 ja 2016 Kaivopuiston rannassa olevasta hyppypaikasta, noin 150 metrin korkeudelta. Vasemmalla puolella näkymä hyppylavalta etelään ja oikealla alaviistoon kohti Kaivopuiston eteläkärkeä ja Uunisaarta. Vaikka kuvaussää on hyvä, Tallinnan rakennelmia ei näy johtuen käytetystä poikkeuksellisen suuresta laajakulmasta ja julkaisukuvan matalasta resoluutiosta.

Tässä tarkistuslaskelma tilanteesta, jossa Tallinnan Tuomiokirkon huippua tähyillään Kaivopuiston nosturin lavalta, ei täydeltä korkeudelta vaan 105 m korkeudelta:

  • Helsinki, Kaivopuiston nosturilava = 3,856 * √105 = 3,856 * 9,58 = 39,5 km ja
  • Tallinna, Toompean Tuomiokirkon tornin huippu = 3,856 * √115 = 3,856 * 10,72 = 41,3 km eli
  • horisonttietäisyydet yhteensä = 80,8 km (eli huippu näkyisi juuri ja juuri)

Tässä puolestaan laskelma tilanteesta, jossa on etsitty Tallinnan Tuomiokirkon tornista ylin kohta johon näkyy Kaivopuiston nosturin lavalta 150 m korkeudelta:

  • Helsinki, Kaivopuiston nosturilava = 3,856 * √150 = 3,856 * 12,3 = 47,2 km ja
  • Tallinna, Toompean Tuomiokirkon tornin ylimmät ikkunat (taso +76 m
    kellotaulun alla) = 3,856 * √76 = 3,856 * 8,71 = 33,6 km eli
  • horisonttietäisyydet yhteensä = 80,8 km

Laskelman mukaan kaikki Tallinnassa suurin piirtein Toompean etäisyydellä olevat vähintään 76 metriä korkeat rakennelmat eli käytännössä rakennusten tornit, savupiiput ja mastot näkyvät (yläosastaan) Kaivopuiston nosturilavalle. Tällaisia ovat ainakin seuraavat rakennukset (suurin piirtein lännestä itään): Merisotakoulu (TTÜ Eesti Mereakadeemia, Kopli 101), Kadaka tee 181 voimala, Mustamäen voimala, Pohjois-Viron keskussairaala, TTÜ Infotehnoloogine Maja, Tuomiokirkko (Toomkirik), Aleksanteri Nevskin katedraali, Nigulisten kirkko, Jaani kirik (tornin huippu), Pikk Hermann, Olevisten kirkko, Kaarlen kirkko (Kaarli kirik) Radisson Blu Hotel Olümpia, Viru hotelli, Radisson SAS hotelli, Maakri 36 asuintorni, Swissotel, City Plaza, asuintornit Neli kodus, Laagna tee Neli kodus, Fahle maja, toimistorakennukset Lõõtsa 2 ja Sepapaja 5, asuinkerrostalot Pae 51, Kalevipoja 17, Raadiku 3, Kärberi 3, 5,15, 25 ja 41, Ümera 54, 58a, Sinnimäe 3, 5 ja 11, Kivila 15 ja 19, Eesti mereakadeemia (Linnamäe tee), Virbi 7, Jaan Koorti 12-16, Tallinnan TV-torni, Iru voimalan piippu, Tallinna Elektrijaam OÜ piippu.

Tallinnan TV-torni on rakennettu kaupungin itälaidalle, mäelle jonka kohdalla maasto on noin 32 metriä merenpinnasta. Lähistöllä on kuitenkin jonkin verran korkeampiakin maastokohtia, TV-tornin länsipuolella (sektorissa pohjoinen-kaakko) reilun kilometrin päässä on useita noin 42–47 m korkeita kohtia. TV-tornin mäki on siis yllättäen vain noin puolet Toompean korkeudesta, mutta ymmärrettävistä syistä TV-tornia ei vanhan kaupungin paraatipaikoille ole rakennettu (toisin kuin esimerkiksi Berliinissä, Fernsehturm Alexanderplatzin vieressä, rakennettu 1969). Nelisen kilometriä TV-tornista kaakkoon mäki nousee tosin vielä noin metrin korkeammalle ja sielläkin on pari korkeaa rakennelmaa, molemmat energialaitosten savupiippuja. Sekä TV-torni että Irun kombivoimalan piippu näkyvät Helsinkiin. Näkyvyyttä helpottaa myös se, että TV-torni on muita korkeita kohteita lähempänä Helsinkiä. Etäisyys Ullanlinnan mäeltä TV-tornille on 2,5 km vähemmän kuin Toompealle, 78,3 km.

Mistä kaikkialta Helsingistä Tallinnaan näkee?

Mitä korkeammalta katselee sitä todennäköisemmin Tallinnaan näkee. Jos liikkuu maan pinnalla, kannattaa hyviä, korkealla sijaitsevia tarkkailupaikkoja etsiä etukäteen Helsingin topografisista kartoista. Näkymiseen vaikuttaa tietysti myös se, kuinka kaukana Tallinnasta katselupaikka sijaitsee. Etelässä, eli lähempänä merenrantaa kuten Kaivopuistossa ei tarvitse kavuta niin korkealle kuin pohjoisessa, lähellä Vantaan rajaa. Myös itä-länsisuunnassa liikuttaessa etäisyys Tallinnaan muuttuu: Vuosaaresta on suurempi etäisyys kuin Munkkiniemestä.

Hgin katselupaikat

Kartta Helsingin hyvistä pitkien merinäköalojen katselupaikoista, ml. muutama rakenteilla/suunnitteilla oleva rakennus ja hieman Itä-Espoota.

Lyhin maantieteellinen etäisyys Helsingin mantereelta Tallinnaan oli ennen mittavia merentäyttöjä Kaivopuiston rannasta suurin piirtein siitä missä on kahvila Ursula (1800-luvulta vuoteen 1942 nimeltään Veduta). Täyttöjen jälkeen eteläisin kohta siirtyi 1920-luvun lopulla Hernesaareen, joka liitettiin mantereeseen kapealla kannaksella. Täyttöjen jatkuessa erityisesti 1950–70-luvuilla, Hernesaaresta on tullut merkittävä uusi Helsingin kaupunginosa (Jätkäsaaren tapaan). Etäisyys Hernesaaren nykyisestä eteläkärjestä Tallinnan TV-torniin on 75 km, Tallinnan vanhan kaupungin Toompealle 79,5 km, ja esimerkiksi Olevisten kirkolle 79 km. Helsingin edustan saarilta parhaita tarkkailupaikkoja tarjoavat Suomenlinna, Vallisaari, Kuninkaansaari ja Isosaari. Ulkosaarilta etäisyydet lyhenevät jopa 62 km:iin, mutta luodot ovat lähes meren pinnan tasossa.

Etäisyydet Tallinnan TV-torniin

Parhaiten Helsinkiin näkyy Tallinnan TV-torni, koska se on 314 metriä korkea ja sijaitsee 24 m korkealla mäellä. Maston huippu on siis tasolla noin +338 m.

Etäisyydet Tallinnan TV-torniin Helsingin hyvistä tarkkailupaikoista vaihtelevat seuraavasti (lyhimmästä pisimpään 0,5 km tarkkuudella):

  1. maastokohdat (suluissa maastokohdan huipun korkeus noin metrin tarkkuudella): Länsiluoto 62 km (1), Halliluoto 63 km (1), Päntäri 67,5 km (2), Katajaluoto 69,5 km (8), Isosaari 70 km (12), Kuninkaansaari (30) ja Vallisaari 73,5 km (35), Suomenlinna/Kustaanmiekka 74,5 km (21), Hernesaaren eteläkärki 75 km (3), Kaivopuisto Ullanlinna mäki 76 km (20), Kaivopuisto/kahvila Ursula 76 km (3), Käpylän Taivaskallio 83,5 km (57 m) , Malminkartanon täyttömäki 87 km (90), Paloheinän täyttömäki 87 km (60), Kivikon kalliot (Hgin korkein luonnollinen maastokohta) 87,5 km (63), Jakomäen kalliot 88 km (61), Heikinlaakson kalliot 90 km (62), Ultunan mäet 91–97 km (50).
  2. rakennukset (suluissa rakennuksen arvioitu korkeus ilman koristeita, antenneja yms. merenpinnasta, metrin tarkuudella): Helsingin majakka/kasuuni (majakka Helsingin aluemerellä) 53,5 km (28), Harmajan majakka 70,5 km (28), Suomenlinnan kirkko/majakka 75,5 km (55), Jätkäsaari/Verkkokauppa 76 km (46), Jätkäsaari/hotelli Clarion 76,5 km (81), Agricolan kirkko 76,5 km (103 m vai 91 m kuten kirkon lähteessä), Ruoholahti/Itämeren torni 77 km (70), Johanneksen kirkko 77 km (95), paloasema 77 km (65), hotelli Torni 77,5 km (kattotasanne 65, yläterassi 61), Helsinki SkyWheel 77,5 km (40), Tuomiokirkko 78 km (76), Rautatieaseman torni 78 km (52), Kansallismuseon torni 78,5 km (68), HTY:n Paasitorni 79 km (47), Kallion kirkon torni 79,5 km (91), Stadionin torni 79,5 km (84), Meilahden tornisairaala 79,5 km (70), Kalasataman Redi/Majakka 80 km (134), Linnanmäki 80 km (Kingi 114, Panoraama 90, maailmanpyörä 76, vuoristorata 65), Pasilan toimistotalo km (75), Pasilan virastotalo 81 km (62), Pasilan TV-torni 81,5 km (146), Itä-Keskus/Maamerkki-Helmitorni 82 km (74), Vuosaari/Cirrus 83 km (101).

Espoon osalta vastaavia kohteita ovat: Haukilahden vesitorni 77 km (77), Kivenlahden Meritorni 77 km (72), Kivenlahti/Reimarintorni ja Reimantorni 77 km (70 ja 67), Matinkylä/Matinkatu 22 tornit 77 km (64), Tapion torni 78,5 km (60), Keilaniemi/Kone Oy 78,5 km (76), Keilaniemi/Neste-Fortum 79 km (84 tai 90 Google Earthin mukaan), Leppävaaran Panorama Tower 83 km (helikopteritaso 87) ja Leppävaaran Torni 83 km (75).

Tulevaisuudessa hyviä tarkkailupaikkoja tulee lisää: esimerkkeinä jo rakenteilla olevat Kalasataman Redin Majakka ja sen viereiset tornit (134 m ja 80,5–123 m) sekä suunnitteilla olevat Keski-Pasilan Triplan tornit, Vuosaaren Aromikujan ja Espoon Keilaniemen neljä pyöreää tornia (127 m). Muuallekin on suunniteltu lisää torneja.

Clarionista

Näkymä Jätkäsaaren Clarion hotellin ravintolakerroksesta 20.10.2016 klo 13.11. Viron puolelta näkyvät Irun voimalan piippu ja TV-torni. Näiden puolessa välissä sijaitseva Tallinna Elektrijaam OÜn piippu jää hieman horisontin alapuolelle.

Seuraavaksi voidaan vertailla katselupaikkoja eri rakennuksista. Kaikkiin ei ole vapaa pääsy. On syytä erotella kolme eri tyyppistä rakennusta: 1) yksityiset tilat kuten asunnot ja yritysten ym. yhteisöjen omistamat toimitilat, 2) julkiset tai kaupalliset tilat kuten hotellit, ravintolat, tavaratalot ja näkötornit (kuten Hotelli Torni, Hotelli Clarion, HTY:n Paasitorni tai Linnanmäen maailmanpyörä) ja 3) muut rakennelmat kuin varsinaiset rakennukset, kuten Pasilan TV-torni, näkötornit kuten Stadionin torni, Helsingin energian voimaloiden savupiiput, vesitornit, rakennusnosturit jne. Yksityistilojen osalta rakennusten tai muiden rakennelmien (tapaukset 1 ja 3) ylimpiin kerroksiin, katselutasanteille tai vaikkapa katoille pääsee yleensä vain tilojen omistajien luvalla. Julkisiin tai kaupallisiin tiloihin (tapaus 2) pääsee tilojen aukioloaikoina.

Vuorokauden ajan ja sään vaikutus eli miten Tallinnan TV-torni näkyy Helsinkiin eri olosuhteissa?

Olosuhteet vaikuttavat ratkaisevasti näkyvyyteen. Ja sen huomaa tarkkailemalla Tallinnan suuntaan eri aikoina. Välillä TV-torni näkyy selvästi, välillä hämärästi ja välillä (useimmiten) ei lainkaan. Lisäksi TV-tornin visuaalinen sijainti suhteessa horisonttiin tai välissä oleviin Suomen (Helsingin) rannikon kiinteisiin kohteisiin muuttuu em. sääolosuhteista riippuen. Ilmiö ei ole uusi, mutta hieman voi tarkastella sitä millaisella vaihteluvälillä muutoksia on ilmennyt.

Vaihtelun huomaa jos edes muutaman kerran eri aikoina katsoo kohti Tallinnaa. Havaintojen vertailukelpoisuutta lisää, jos katsoo aina täsmälleen samasta paikasta ja samalta korkeudelta, dokumentoi havainnot ja vertailee tuloksia keskenään. Tallinnan TV-tornin näkymisen suhteen havaintoihin vaikuttavat ainakin nämä: valon määrä (vuoden- ja vuorokauden aika), auringonvalon suunta (käytännössä Helsingin näkökulmasta joko sivuvalo tai vastavalo, tornin ja sen taustan kontrastisuus sekä suoran auringonvalon ja merenkilon aiheuttama häikäisy), meren pinnan taso (vedenkorkeus), aallokko (tuulisuus) sekä säätila (ilman kosteus, ilman lämpötila ja erityisesti lämmön jakauma eri ilmakerrosten välillä sekä ilman väreily). Paras vuorokauden aika on yleensä joko aamu/aamupäivä tai iltapäivä/ilta, jolloin valo tulee torniin joko vasemmalta (idästä) tai oikealta (lännestä). Tällöin kontrasti on suurimmillaan ja torni erottuu taustastaan parhaiten. Keskipäivällä, varsinkin syksyllä-talvella-keväällä kun aurinko on aika matalalla, joutuu katsomaan vastavaloon ja häikäisy ja merenpinnan kiilto (auringonkilo) vaikeuttavat havainnointia. Tarkastelupaikan ja kohteen välillä olevat kohteet jotka imevät runsaasti auringonsäteilyä kuten Helsingin kaupungin alueella olevat tummat kattopinnat ja asfaltti aiheuttavat ilman väreilyä, joka estää kohteen tarkan piirtymisen. Tornin muoto saattaa hiukan vääristyä. Pilvisellä säällä tätä ongelmaa ei juuri ole. Pimeän aikaan TV-tornin huipun punaiset valot erottuvat helposti tummasta taivaasta, mutta itse tornia ei juurikaan pysty näkemään.

TV-tornin visuaalinen sijainti eli suhteellinen korkeus suhteessa horisonttiin vaihtelee sen mukaan kuinka paljon valo taittuu ilmakehän alimmissa kerroksissa. Sama koskee tietysti muita horisontissa siintäviä kohteita ja esimerkiksi samassa maisemassa olevan Helsingin matalan majakkaa. Helsingin majakka sijaitsee noin 20 km:n päässä Helsingistä Tallinnan suunnassa.

Seuraavassa muutama valikoitu otos viimeisen 22 kuukauden aikana. Kuvausajankohtaan on vaikuttanut paitsi se, että on sattumalta itse ollut paikalla kameran kanssa niin se, etä ilma on sattunut olemaan riittävän kirkas.

kuvat 1

Yllä kaksi kuvaa iltahämärässä 10.11.2015 ja alkuyöstä 5.6.2016. Tallinnan TV-tornin valot erottuvat molemmissa kuten myös “Helsingin matalan” majakkavalo. Pikkukuvassa netistä löytynyt yökuva TV-tornin läheltä, josta näkee paremmin miten tornin valot on asemoitu suhteessa toisiinsa. Alin eli ylhäältä laskien neljäs valo (oikeasti vaakatasossa oleva maston ympärillä oleva renkaanmuotoinen valorivistö) on välittömästi näköalatasanteen yläpuolella ja kätevästi Helsingin kuvauspaikasta katsoen hiukan horisontin yläpuolella. Tässä tapauksessa se heijastuu tuplana horisonttiviivan alapuolella, ei tavanomaisempana pintaheijastuksena vaan alapuolisena kangastuksena aivan meren pinnalla olevan lämpimän ilmakerroksen vuoksi. Syksyllä merivesi on vielä ilmaa lämpimämpää aiheuttaen alapuolisen kangastuksen.

kuvat 2

Kuvasarja, jossa meren pinnan näennäinen taso vaihtelee melkoisesti johtuen meren pinnalla olevan lämpimän ilmamassan määrästä. Kuvauspäivät ovat 29.12.2015, 25.2.2016 ja 14.2.2017. Viimeisessä kuvassa TV-torni näkyy melko heikosti johtuen autereisesta säästä. Lämmin ilmamassa oli juuri 14.2.2017 poikkeuksellisen suuri johtuen föhn-tuulesta, joka vyöryi Norjan kölivuorten ja Ruotsin yli koko Suomen alueelle. Meren yläpuolella oleva lämmin ilmakerros taittaa vaakatasossa eteneviä valonsäteitä alaspäin jolloin katsojan näkökulmasta etualalla oleva meri kohoaa näennäisesti ylöspäin nostaen samalla esimerkiksi Helsingin matalan majakkatornia. Tornin yläosa on pysynyt lähes (mutta ei täysin) entisellä paikallaan koska sillä tasolla (noin 25 m merenpinnan yläpuolella) lämpötilaerot ovat ilmeisesti jo tasoittuneet eikä valon taittumista enää juuri tapahdu. Helsingin matalan majakkatorni on siis lyhentynyt pääosin alapäästään, kaikkiaan jopa alle puoleen normaalimitastaan!

Vertailemalla eri ajankohtina otettuja kuvia on helppo päätellä, että säätilanteesta riippuen TV-tornin korkeustaso horisonttilinjaan tai kaupunkitalojen kattolinjoihin verrattuna vaihtelee aika paljon. TV-tornin näköalatasanne toimii kuin lämpömittari: mitä lämpimämpää on maan/meren pinnalla (suhteessa muuhun ilmamassaan), sitä korkeammalle nousee näköalatasanne. Samalla kun torni nousee, nousevat yleensä myös muut maisemaelementit, horisontissa näkyvät majakat, merellä kulkevat laivat ja koko Suomenlahti.

Pelkästään horisonttilinjaan vertaaminen ei kuitenkaan riitä, koska sen oma korkeustaso vaihtelee samoista sääilmiöistä johtuen. Mitä lähempänä katselupistettä kohde sijaitsee sitä paremmin se pysyy paikoillaan eri säätilanteissa. Kuvissa esiintyvät Etelä-Helsingin kerrostalojen kattolinjat eivät tällä katselulinjalla kovin paljon muutu, koska etäisyys katselupisteen ja talojen välillä on suhteellisen lyhyt (noin 3 km). Etäisyys Helsingin matalan majakkaan sen sijaan on jo lähes 10-kertainen eli noin 27 km, jolloin hyvässä lykyssä kangastusilmiö voi sen korkeusasemaan vaikuttaa paljonkin. Yllä olevissa kuvissa tämä näkyy harvinaisen havainnollisesti. Kovin usein ei näin voimakasta tornin lyhentymistä näe.

Miten Tallinnan TV-tornista näkyy Helsinkiin?

Parin vuoden aikana on ollut mahdollista käydä kaksi kertaa myös Tallinnan TV-tornissa. Kummallakaan kerralla sää ei ole ollut riittävän kirkas Helsinkiin asti näkymisen kannalta.

Tallinnan TV tornin näköalatasanne

Tornissa käynti kannattaa kuitenkin jo siellä olevan näyttelyn/museon takia. Kuvausmahdollisuudetkin yllättivät positiivisesti. Ikkunat ovat puhtaat ja näköalatasanteelta pääsee myös ulkoterassille, jolloin voi kuvata ilman väliin tulevia lasi-ikkunoita. Talvisaikaan ei tosin avoimella terassilla kylmyyden ja viiman takia kauan viihdy.

Tv-tornista koordinaatit ja suunta

Tornin sisätiloissa on lattiaan merkitty isoin kirjaimin Helsingin suunta ja etäisyys (83 km), tosin mainitsematta mihin täsmälliseen Helsingin kohtaan se on mitattu. Kännyn kompassiversiolla voi itse kukin myös tarkistaa tähystyspaikkansa koordinaatit. Vierailuni aikana sain seuraavat koordinaattilukemat: 59°26’15”P, 24°53’13”I ja Helsingin kompassisuunnan noin 17 astetta (ei vaikuttanut ihan uskottavalta, mutta mittausväline ja -asetelma eivät ehkä olleet kovin luotettavia). Siinä suunnassa voi kiikarein ja kameran teleobjektiivein tarkastella näkyykö horisontissa Helsinkiä. Kuten sanottu itseäni ei onnistanut. Sillä kertaa näkyi muutama rahtilaiva Suomenlahden puolivälissä, juuri ja juuri.

Ketä kiinnostaa?

Kauniit näköalat, pitkät näkymät, merinäköalat ja korkeat paikat ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Kauas näkymisellä on käytännöllisiä ja esteettisiä perusteita. Maailmankuvan rakentamisessa, maantieteellä, tähtitieteellä, merenkulussa on olennaista tietää missä ympäristönsä tarkkailija on suhteessa ympärillä näkyviin kohteisiinsa, vaikkapa naapureihinsa tai oletettuihin vihollisiinsa. Tarvitaan karttoja, kaukoputkia, sekstantteja. Säilyneistä luolamaalauksista päätellen ihmistä ovat ensiksi kiinnostaneet ympäristössä liikkuneet saaliseläimet ja vasta paljon myöhemmin muut luonnonmaiseman elementit ja ihmisen itsensä tekemät rakennelmat. Esteettinen suhde maisemaan on kuvataiteessa kuitenkin jäänyt pysyväksi ilmiöksi. Kaunis näkymä halutaan luoda uudelleen, tallettaa muistiin, kertoa muille.

Tilastomatemaattisin vertailuin on moneen kertaan todettu, että merinäköala nostaa selvästi asuntojen hintoja Helsingissä. Korrelaatio hintojen ja hienojen ikkunanäkymien välillä on “tilastollisesti merkitsevä”. Se tarkoittaa sitä, että keskimäärin asunnon ostajat ovat valmiita maksamaan enemmän kuin sellaisesta jossa sitä ei ole. Tästä johtuu se, että kapeakin merikaistale saattaa riittää asukkaalle ja varsinkin asunnon myyjälle tai sen välittäjälle kertomaan että asunossa on “merinäköala”. Se ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat siitä valmiita maksamaan. Osalle merinäköalalla ei ole juuri mitään merkitystä, osa pitää enemmän kaupunki-, puisto-, metsä- tai vaikka peltonäkymästä. Pariisilaisella kattomaisemallakin on oma ihailijajoukkonsa.

Jälkitarkastelu 6.11.2017

Osku Raunio arveli, että kolmen kuvan sarjassa oleva tornien ja horisonttien suuri korkeusvaihtelu voisi johtua meren päällä olevasta sumupatjasta, joka vain näyttää mereltä.

“Olipa mielenkiintoinen kirjoitus taas. Katsoin tuota kolmen kuvan kokoelmaa. Siinä yhdessä kuvassa horisontti on todella korkealla, mutta utuinen, ja savupiippu jatkuu horisontin alapuolelle. Savupiippu ja TV torni ovat kuitenkin Helsingin maakohteisiin verrattuna identtiselä korkeudella. Olisiko kyseessä sumun muodostama horisontti, eikä merenpinta?”

Hyvä huomio! Periaatteessa täysin mahdollista, mutta oliko juuri 14.2.2017 sellainen säätila, että sumupatja olisi syntynyt ja olisiko se sekoittunut visuaalisesti näin hyvin mereen?

Tarkistin vähän tilannetta. Kolmen kuvan sarjan viimeisin kuva on otettu 14.2.2017 klo 16.09. Silloin horisontti näytti todella nousseen epätavallisen korkealle. Itse asiassa tilanne oli sama jo tuntia aiemmin (klo 14.57, josta alla oleva toinen kuva). Aamulla klo 9.30 tilanne oli ollut aivan toinen. Ihmettelin jo silloin nopean muutoksen syitä ja tarkistin saman tien Ilmatieteen laitoksen säätiedoista ao. ajankohdan meren pinnan korkeudet, aallonkorkeudet, lämpötilat, kosteudet ja tuulisuudet. Alla olevissa kuvissa vertailutilanteet ao. päivältä valokuvina ja säätietoina klo 9.30 ja 14.57. Löysin myös yhden aiemman kuvan (10.2.2015), jossa horisontti oli vielä tätäkin korkeammalla ja liitin sitä vastaavan korkeusviivan tähän samaan tarkasteluun. Ihan poikkeuksellisesta sääilmiöstä ei siis ole kyse, vaikka harvinaisesta varmaankin.

lisäkuva1lisäkuva2

Näkymät Tallinnan TV-tornin suuntaan 14.2.2017 ja vastaavan ajankohdan säätiedot Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.

Tiistaina 14.2.2017 merenveden korkeus laski Helsingissä päivän aikana 5 cm ja merkitsevä aallonkorkeus noin 25 cm. Meri pakeni kohti etelää ja tuuli tyyntyi. Visuaalisesti tarkastellun horisontin olisi siis pitänyt pikemminkin laskea kuin nousta. Tosin horisonttietäisyydellä (kuvauspaikasta vajaan 27 km etäisyydellä eli suurin piirtein Helsingin majakan kohdalla) vaikutus on tuskin havaittava, ja sen voi todeta vertailemalla keskivedenkorkeuden mitattua enimmäisvaihteluväliä, noin 2,5 m, esimerkiksi samassa kuvassa näkyvään Helsingin majakan korkeuteen. Majakan korkeus mitattuna meren pinnasta sen helikopteritasolle on noin 30 m, josta merenpinnan maksimikorkeusvaihtelu on alle 10 %. Vaikutus on siis havaittava mutta pieni.

Valokuvista voidaan kuitenkin todeta, että ao. päivänä horisonttiviiva nousi jopa noin 50 % verrattuna majakan normaalikorkeuteen (joka näkyy esim. ao. kuvasarjan keskimmäisessä kuvassa), eli majakan paikkeilla meri olisi noussut peräti 15 m. Se ei tietenkään ole mahdollista, jolloin selitystä pitää hakea muualta. Havaintojeni mukaan on täysin normaalia ja jopa tavanomaista, että kangastus eli valon taittuminen vaikuttaa horisonttiviivan korkeuteen. Vaihtelu on päivittäistä, koska myös lämpötilat ja tuulet vaihtelevat päivittäin. Tuulettomana ja pilvisenä päivänä lämpimän ilman kerrokset saattavat pysyä paikoillaan pitkäänkin ja valon taittuminen pysyy lähes vakiona. Auringon lämmittävä vaikutus ja tuulisuus muuttavat tilannetta enemmän tai vähemmän hitaasti.

Entä ilman kosteus, lämpötila ja tuulisuus? 14.2.2017 ilman kosteus nousi Helsingin Harmajan mittausasemalla päivän mittaan 66 %:sta 69 %:iin ja kastepiste -1,1 C:sta -0,9 C:een. Tuulen nopeus oli ao. päivänä aika normaali, luoteistuulta iltapäivällä 5–6 m/s. Lämpötila samaan aikaan +4…+5 C eli 5-6 astetta korkeammalla kuin kastepiste. Vesihöyryn pitäisi olla niissä oloissa näkymätöntä. Säätila on ollut melko vakaa ja muutokset suhteellisen pieniä. Visuaalisesti tarkasteltuna näkyvyys oli koko päivän kohtuullisen hyvä. Se näkyy myös valokuvissa. Ilmatieteen laitoksenkin mittaustavan mukaan näkyvyys oli hyvä ja parantui vielä klo 14.20 ja 15.00 välillä 38 km:stä 48 km:iin. Luoteistuuli (tuo “taivaan luuta”) oli ilmeisesti työntänyt senkin vähäisen kostean ja lämpimän ilman mitä alueella oli Viron suuntaan.

Näillä tilastotiedoilla ja havainnoilla ei vaikuta uskottavalta, että lämpimän ilman patja olisi samentanut Suomenlahden päällä olevaa ilmaa niin, että se olisi sekottunut lähes saumattomasti meren tummaan ominaisväriin.

Kallistun siis edelleen perinteisen kangastuksen eli valon taittumisen suuntaan. Alkuperäisen kolmen kuvan sarjan ylimmässä kuvassa on klassinen (alapuolinen) kangastus koska sekä TV-torni että Helsingin majakka ”leijuvat ilmassa”. Meri heijastaa taivasta (oikeasti: meren pinnalla oleva lämmin ilma taittaa valoa joka tulee horisontin yläpuoliselta taivaalta) ja näennäinen ”horisonttiviiva” putoaa alas. Alimmassa kuvassa on puolestaan päinvastainen (yläpuolinen) kangastus. Valo taittuu alaspäin jolloin nähdään teoreettisen horisontin taakse. Mertakin näkyy silloin pidemmälle ja horisonttiviiva nousee ylös. Myös lähempänä oleva eli Helsingin  majakan edessä oleva merialue nousee ylös ja lyhentää tornia alapäästään.

Todella yllättävää on, että majakan yläoasa ei nouse vaan päinvastoin laskee. Siitä johtuen majakan näennäinen korkeus lyhenee lähes puolella! Sen on pakko johtua siitä, että lämpimän ilman patja ei ole kuin parikymmentä metriä paksu. Majakan korkeus on noin 30 m ja sen yläosa on patjan yläpuolella kylmemmässä ilmassa. Silloin valo siis taittuu ylöspäin ja majakan yläosa siirtyy alaspäin. Tilanne näkyy ehkä paremmin alla olevista suurennoksista. Lämmin ilma kerääntyi ilmeisesti melko nopeasti päivän aikana meren päälle eikä tuuli ihme kyllä ehtinyt sitä hajottaa.

lisäkuva3

Kuvapari 14.2.2017 otetuista kuvista. Vasen kuva klo 9.30 ja oikea klo 14.57. Vaakasuuntaisilla apuviivoilla kuvat on kohdistettu samalle korkeustasolle. Meren pinta näyttäisi nousseen noin puolella siitä mikä on Helsingin majakan korkeus eli 15 m:llä! Majakka kuvien oikeassa reunassa puolestaan on lyhentynyt reilussa viidessä tunnissa noin puoleen. Mielenkiintoista.

Tällä meteorologisella tietämyksellä en voi väittää olevani oikeassa, mutta paremmintietävät korjatkoot.

Lopuksi vielä kuvasarja Tallinnan TV-tornin valoista noin kuukautta myöhemmin iltahämärässä 15.3.2017. Siinä näkyy kuinka TV-maston neljä valopistettä nousevat huomattavan korkealle, monistuvat ja sirtyvät aika villisti paikasta toiseen valon taittumisen takia. Videona ilmiö olisi vielä havainnollisempi. Tyynellä ilmalla eri lämpöiset ilmakerrokset liikkuvat ja sekoittuvat toisiinsa melko hitaasti ja valo ehtii taittumaan välillä alas, välillä ylös.

TV tornin valot kuvasarja

Kuvasarja Tallinnan TV-tornin punaisista valoista 15.3.2017 klo 19.04–19.08. (vrt. jutun alkupuolella oleviin yökuviin). Lämpötila +4,4 C, vedenkorkeus -5 cm verrattuna keskivedenkorkeuteen. Ao. päivänä Suomenlahden päällä oli lämmin ja kostea ilmapatja, joka näkyy myös kuvassa tummana vyöhykkeenä (paksuus merkitty valkoisella katkoviivalla) juuri samalla alueella kuin TV-tornin valot ovat. Patja on kuitenkin selvästi vaaleampi kuin meri ja tumma väri voi tietysti johtua myös kauempana taustalla olevasta pilvimassasta. Oikeassa reunassa vertailun vuoksi samaan korkeusasemaan asetettu kuva 6.6.2016, jossa vedenkorkeus ja TV-tornin korkeusasema ovat lähempänä normaalia eikä vastaavaa ilmapatjaa tai kangastustakaan ole.

Meteosatin kuvat ao. päivän iltana osoittavat, että 15.3.2017 juuri klo 18 jälkeen Lounais-Suomen päältä siirtyi lämmin ja kostea ilmapatja Suomenlahden päälle. Helsingin ja Tallinnan välillä se oli tiheimmillään vasta klo 21–24 välillä.

Meteosat pilvikuva rajattu

Metosat-satelliitin pilvikuvia Pohjois-Euroopasta 15.3.2017 klo 17–20. “Matalat pilvet” erottuvat harmaina. Helsinki-Tallinna merialue merkitty punaisella neliöllä. Tiedoista ei käy ilmi kuinka alhaalla “matalien pilvien” ala- ja yläreunat ovat eli se millaisina ne näkyisivät maan päältä vaakasuuntaan tarkasteltuna.

Mainokset

Ali Baba ja 40 trollia

Turvallisuuskomitea trollaa, asiantuntijat trollaavat, presidentti trollaa, Hesari trollaa, trallalaa

Presidentinvaalitaisto alkaa pikkuhiljaa lämmetä. Ja saman tien ollaan menossa jo ylikierroksille. Trollauksesta on rutiininomaisesti syytetty Venäjää, mutta nyt trollaajiksi on jo nimetty puolustusministeriön Turvallisuuskomitea (sen noin 40-henkinen asiantuntijaverkosto) ja jopa Tasavallan presidentti. Unohtiko joku syyttää Hesaria samasta piilovaikuttamisesta?

pasted-image

Ali Baba ja 40 trollia. Kuka on se köyhä puunhakkaaja Ali Baba ja ketkä ovat ne noin 40 asiantuntijaa, jotka on kutsuttu puolustusministeriön asiantuntijaverkostoon ja jotka ovat keskenään sopineet etteivät paljasta henkilöllisyyttään? Veikkaan että Ali Babaksi paljastuu suomalainen veronmaksaja ja ne 40 trollia löytyvät hyvä veli- ja mulle-sulle-verkostoista. 

Hesarin uutinen 28.10.2017

Hesari viritti perjantaina 28.10.2017 sivuillensa ajastetun miinan. Se räjähti suunnitellusti 30.10.2017 EVAn järjestämässä, ensimmäisessä lähes kattavassa presidentinvaaliväittelyssä. Uutisen ydin oli Venäjän mahdolliset trollausyritykset seuraavissa Suomen presidentinvaaleissa ja Suomen Natoon liittyminen, taitavasti juuri ennen ensimmäistä presidentinvaalien väittelyä.

Vaaliväittely ja sen kommentointi 30.10.2017

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi vaaliväittelyssä 30.10.2017 ärtyneesti: “Tänään saatiin hyvä esimerkki trollauksesta, kun trollausta ehkäisevän komitean asiantuntijaporukka antoi omia mielipiteitään julki” “Niinistö epäilee, että arvioiden julkaisemisessa on ollut jokin taka-ajatus.”

Myös entinen ulkoministeri, demareiden Erkki Tuomioja älähti samana päivänä naamakirjassaan: “ ‘Turvallisuuskomitean kokonaisturvallisuuden ennakointiverkosto’ on pohtinut sitä mitä kaikkea naapuri voisi tehdä vaikuttaakseen Suomen vaaleihin. Paperin viimeinen kohta vaikuttamisen tavoitteista on: ‘Viranomaisten uskottavuuden heikentäminen’. Ei sellaiseen tarvita rajan takaa tulevaa vaikuttamista. Siihen riittää ihan supisuomalainen joukko Turvallisuuskomiteaan koottuja pahauskoisia hölmöjä.”

Uutisoinnin yhtenä virallisena selkänojana käytettiin oikeusministeriön järjestämää tilaisuutta eduskuntapuolueille, jossa käytiin läpi vaaleihin kohdistuvaa vaikuttamista sekä kyberturvallisuutta. Se oli kuitenkin pidetty jo syyskuussa eikä siitä mitään sen raflaavampaa irronnut. Jutun varsinainen ydin ja uutinen olikin lehden käsiinsä saama “Turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston arvio”, jota ei suomettumisen pölyinen menneisyys vaivannut. Arvion avulla saatiin Venäjä tuotua näyttävästi esiin ja kun samaan aikaan vaikuttamismahdollisuuksien ääripäinä mainitaan jopa salamurha ja terrori-isku, skuuppi oli valmis. Paperi oli syytä “vuotaa” julkisuuteen, varsinkin kun sattumalta seuraavana maanantaina oli tulossa EVAn vaalitilaisuus, jossa Hesarin uutisoima asia taatusti nousisi esiin. Jatkoklikkauksia tulee takuuvarmasti.

Demarien presidenttiehdokas Tuula Haatainen totesikin vaaliväittelyssä: “Turvallisuuskomitean ulos vuodettu tai laitettu tiivistelmä raportista helposti synnyttää sellaista, että ihmiset alkavat pelätä ja luodaan hysteeristä suhtautumista.” Enpä oikein usko, että kyse oli aidosta “vuodosta”, koska ao. asiantuntijaverkoston noin 40 jäseneen kuuluu myös median edustajia, mitä todennäköisimmin myös Hesarin edustus. Siinä tapauksessa omia asioitaan vuotivat.

Salamurhaskenaariosta puolustusministeri, persujen/sinisen tulevaisuuden Jussi Niinistö totesi lakonisesti: ”Aika raflaava”. “En ole tätä tutkimusta nähnyt enkä voi sitä näin ollen kommentoida“. “Tämä on turvallisuuskomitean sihteeristön hybridianalyysiverkoston tekemä. Se toimii valtioneuvoston kanslian tilannekeskuksen hybridianalyysityön tukena, Niinistö sanoi”.

Hallituspuolueiden mastermindit pääministeri Juha Sipilä, ulkoasiainministeri Timo Soini tai valtionvarainministeri Petteri Orpo eivät käsittääkseni asiaa ole vielä kommentoineet. Heille kuuluu Suomessa suurin valta ja luulisi että asiakin kiinnostaisi.

Turvallisuuskomitea ehti pääsihteerinsä Vesa Valtosen suulla jo 30.10. toteamaan, että “mediassa on viitattu raporttiin” mutta että kyseessä on kuitenkin vain “työpaperi, kokoelma asiantuntijoiden näkökulmista, joita Turvallisuuskomitea hyödyntää viranomaisarviossaan.” Lähteenä käytetyn paperin matalasta statuksesta ei Hesarin uutisessa mainittu mitään. Hämärtämällä se ja puhumalla juhlallisemmin “asiantuntijaverkoston arviosta”, syntyy tehokkaammin se mielikuva minkä haluttiinkin syntyvän. Siitä riippumatta minulle kuitenkin syntyi mielikuva, että joko Hesarilla on agenda, jonka se varmaan edelleen kieltää (Venäjällä pelottelu ja Natoon liittymisen edistäminen) tai sitten uutis- ja klikkauskilpailussa mopo karkasi käsistä. Mopon karkailu tuntuu kuitenkin jatkuvan ainakin vielä tänään.

Lukijoidensa omaa arvostelukykyä hienosti kunnioittaen Iltasanomat julkaisi koko kohumuistion (tällä kertaa käyttäen määrittelyä: “koosteen raportista”) saman tien 30.10. klo 14.41 sanasta sanaan.  Nyt on kaikkien helpompi arvioida mikä on ao. muistion sisältö ja merkitys. Monien asiallistenkin riskiarvioiden ohella taustalla tuntuu haahuilevan Venäjä-fobia ja Nato-lobbaus. Kiteyttävin “asiantuntija-arvio” löytyy IS-uutisesta: “Asiantuntijat arvioivat, että Venäjä voi toivoa nykyisen presidentin jatkavan presidenttinä.” Niinistöä lyödään nyt sekä Venäjä- että Nato-kortilla – onko Sauli Niinistö niin ylivoimainen ja ovatko Nato-intoilijat jo nyt näin epätoivoisia?

Hesari ja YLE TV1 A-studio jatkavat 31.10.2017

Tänään 31.10.2017 Hesarin talouden ja politiikan toimituksen esimies Kalle Silfverberg  huolestuu presidentti Niinistön reaktiosta siteeraamalla erään “tyrmistyneen sotilaan” (Tuomo Rusila) twiitttiä: “Voinemme varmaan luopua valtiojohdon turvallisuusjärjestelyistä, jos esim. poliittisen väkivallan uhkan mainitseminen on vain trollausta?” Tämäkin veto vaikuttaa aika epätoivoiselta elkeeltä, mutta on samalla melkeinpä peitelty uhkaus istuvaa presidenttiä kohtaan. Joka tapauksessa toimittaja itse syyttää presidentti Niinistöä samasta mistä presidentti oli syyttänyt Turvallisuuskomitean asiantuntijoita (eli trollauksesta): “ISTUVANA presidenttinä varsinkin Niinistön lausumilla on voimaa. Yhteen ääritapaukseksi kuvailtuun asiaan takertuminen on nimenomaan trollausta, varsinkin kun listalla on monta ilmiselvästi aiheellista huolta.” Pieni positiivinen seikka: jutun loppuun on liitetty koko asiantuntijamuistion teksti – se sama mikä oli Iltasanomissa jo edellisenä päivänä, vähän myöhässä mutta kuitenkin. Nyt saa Hesarinkin lukija tilaisuuden arvioida itse, mistä ao. paperissa on kyse. (lisähuomautus aamulla 1.11.2017 kun olen lukenut Hesarin paperiverion: huomaan että tekstiä on ansiokkaasti tiivistetty ja ettei lehdessä olekaan mukana digiversiossa siteerattua asiantuntijaverkon muistiota. Lukija jää edelleen paitsi tätä alkuperäistä lähdetietoa ja joutuu turvautumaan toimittajien tulkintoihin. Vedän siis positiivisesta kommentistani vähintään puolet takaisin.)

Edelleen tänään (31.10.2017 klo 21) TV1 A-studio haastatteli kahta asiantuntijaa Turvallisuuskomitean asiantuntijaa, valtioneuvoston viestintäjohtajaa Markku Mantilaa ja Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professoria Jarmo Limnélliä. Edellinen on entinen maakuntalehtien päätoimittaja ja ulkoministeriön työntekijä. Jälkimmäinen on ehkä myös tämän kohutun Turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston jäsen, mutta sitä hän ei kysyttäessäkään kommentoinut, koska tieto on sovittu salaiseksi (“Jäsenten kanssa on sovittu, ettei nimilista ole julkinen”, toteaa Valtonen Turvallisuuskomitean omilla sivuilla). Molemmat vähättelevät yhteen ääneen ao. muistion merkitystä pitäen sitä “tupakka-askin kanteen piirrettynä” ja “keskeneräisenä” ja tulevat samalla vähätelleeksi sekä Tasavallan presidentti Sauli Niinistön että Erkki Tuomiojan kriittisiä näkemyksiä. Omalla asiallaanko hekin? Jarmo Limnélliä on muuten kuvattu “täydelliseksi sotilaaksi” ja hänen armeijaa, Yhdysvaltoja ja Natoa kohtaan tuntemansa sympatiat tulevat selkeästi esiin esim. hänestä tehdyssä Ylioppilaslehden henkilöjutussa vuodelta 2010.

Tunkkaiselta vaikuttaa. Pölyvillakoiran ydin on se, että puolustusministeriön yhteydessä toimivan Turvallisuuskomitean ennakointiverkoston mielestä seuraavissa presidentinvaaleissa pitää varautua “erityisesti Venäjän informaatiovaikuttamiseen”. Onhan se Venäjä meille tärkeä, mutta eikö maailmassa ole muita maita, joita Suomeen vaikuttaminen kiinnostaa ja eikö presidentillä ole muitakin tehtäviä? ”Verkosto mainitsee erikseen Nato-keskusteluun vaikuttamisen yhtenä vaikuttamistapana … Esimerkiksi Venäjän uusi Suomen-suurlähettiläs Pavel Kuznetsov on jo sanonut IltaSanomien haastattelussa, että Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys johtaisi automaattisesti Venäjän vastareaktioihin.”

Jos vaalitaisto jää pyörimään tämän saman teeman ympärille, käy sääliksi sekä Sauli Niinistöä että Erkki Tuomiojaa, jotka lähes ainoina näyttävät joutuvan vastaamaan näiden puskista laukovien asiantuntijoiden (ihan aitojen trollien) aivokummituksiin.

Lähteet linkattu ao. tekstikohtiin

Valokuvat wikipediasta ja ao. henkilöiden työpaikkaorganisaatioiden julkisisilta sivuilta.

————-

P.S. Tässä vielä uutisen keskiössä olevan Turvallisuuskomitean jäsen- ja asiantuntijaluettelo komitean omilta sivuilta. ”Asiantuntijaverkoston” jäsenluettelo on edelleen salainen.

pasted-image-2

P.S.2 (2.11.2017) Tänään postiluukusta tipahtanut huomiselle päivätty Suomen Kuvalehti kertoo haastatelleensa Turvallisuuskomitean pääsihteeriä Vesa Valtosta. Hän paljasti sen mitä jo olin edellä epäillyt. Hesari oli saanut komitean muistion uutisensa pohjaksi: ”annoimme hyvää hyvyyttämme tämän työpaperin [Hesarin] käyttöön” (SK 3.11.2017 Suoraan sanoen, Vappu Kaarenoja). Hyvää hyvyyttäänhän lehtihenkilötkin uutisiaan sorvaavat.

Toinen päivän uutinen (TV1 Uutiset klo 18) oli presidentti, rauhannobelisti ja natointoilija Martti Ahtisaaren kimpaantuminen siitä, että vaalitaistossa oli kyseenalaistettu Natoon liittymisen ihanuutta, vaikka se suorastaan on ”läntisen demokratian” velvollisuus. ”Suomi on läntinen demokratia ja meidän pitäis kuulua kaikkiin niihin organisaatioihin, joihin läntiset demokratiat kuuluvat. Piste. … Täytyy käyttäytyä niin kuin läntinen demokratia käyttäytyy”. Edellä on lihavoitu ne sanat joiden kohdalla Ahtisaari takoi pöytää kämmen syrjällään niin, että mikrofonikin reagoi.

P.S.3 (14.11.2017) (Moneen kertaan palkitun Suomen ja Pohjoismaiden historian professorin Markku Kuisman kolumni Seura -lehdessä 9.11.2017, huomaa viimeinen kappale!):

”Suomi on osannut trollata myös itseään

Suomalaiset ovat vaatimatonta väkeä. Muut kykenevät vaikuttamaan mielipiteisiin, mutta me seisomme avuttomina, ihan rehellisyyttämme. Silti Suomen valtio- ja sodanjohto on kyennyt alan huippusuorituksiin. Goebbels kadehtisi.

Venäjän Neuvostoliitto-vaiheen taidot tiedämme ja niille oikeutetusti nauramme. Kuka on koskaan uskonut Mainilan laukauksiin? Entä O. W. Kuusisen johtaman Terijoen kansanhallituksen nauttimaan kansan kannatukseen? Tikku on helppo havaita toisen silmässä, malkaa omassa ei oikein mitenkään.

Joukossamme elää yhä ihmisiä, jotka rehellisesti uskovat Suomen käyneen vapaussotaa keväällä 1918 Venäjää vastaan. Ei käynyt. Tai sitten sanalle on annettava uusi sisältö. Miksi ihmeessä harhainen käsite otettiin käyttöön?

Valkoisen armeijan päällikkö Mannerheim paljasti 1930 syyn Kai Donnerille. Lausuma on edelleen tallella Donnerin kokoelmassa Kansallisarkistossa. Siinä Mannerheim selittää: ”Tulisi tähdentää, että se oli vapaussota. Puhe sisällissodasta (tuottaa) liian paljon katkeruutta. Me emme koskaan olisi saaneet niitä talonpoikia mukaamme, jos olisimme sanoneet, että käymme punaisten kimppuun.”

Mitä tästä päättelemme, on toinen asia, samoin se, kuinka hyväksyttävää harhaanjohtaminen tilanteessa oli. Itse en astu Mannerheimin kivittäjäksi. Mutta valheessa, vaikka valkoisessa, ei kannata loputtomiin roikkua.

Vapaussota-kampanja onnistui hyvin. Toinen esimerkki tehokkaasta infosodasta liittyy kesän 1941 suurhyökkäykseen. Asia on Mauno Jokipiin ja Tuomo Polvisen tutkimuksissa ajat sitten todettu ja nyt eversti Pekka Visurin kääntämissä saksalaiskenraali Erfurthin päiväkirjoissa vahvistuksen päälle vahvistettu.

Kyllä Suomen sotakone oli viimeisen päälle viritetty Saksan Barbarossan osaksi. Tavoitteena oli vallata, tuhota ja ryöstää idästä niin paljon kuin voimat sallivat. Erfurth-keskustelujen mukaan Mannerheimin ja Rytin suurin huoli oli, miten hyökkäys näyttäisi puolustukselta ja valloitukset vain revanssilta, jonka kansa hyväksyi.

Siinä onnistuttiin yli odotusten. Homma meni putkeen tavalla, jota maamme turvallisuuskomitean trolliarmeija muotoili Venäjän toimia ennakoidessaan viikko pari sitten: ”Informaatiovaikuttaminen voi olla pidempi kampanja, jolla pyritään muuttamaan mielialaa ja mielipiteitä. Se voi olla hyvin tehokasta, jos kansalaisten päähän saadaan ajettua joku tietty ajatus.”

Wienin Werkbundsiedlung, ei syytä unohtaa

Itävalta on yksi sosiaalisen ja laadukkaan asuinympäristön ihmemaista. Tai ainakin oli. Se muistui mieleen kun vanhoja värinegoja skannatessani törmäsin joihinkin mielenkiintoisiin itävaltalaisiin arkkitehtuurin kohteisiin. Kesällä 1984 tulin käyneeksi mm. Wienin läntisissä esikaupungeissa, Hietzingissä sijaitsevalla Werkbundsiedlungin alueella (suunniteltu ja rakennettu 1930–32). Olin silloin muutamia kuukausia töissä Laxenburgissa Wienin eteläpuolella ja asuin Wienin 9. kaupunginosassa.

Tässä esitetyt Wienin valokuvat ovat kaikki vuoden 1984 kesältä ellei toisin ole mainittu. Uudempia omia kuvia ei ole, koska sen koommin en ole alueella käynyt, vaikka Wienissä useampiakin kertoja. Verkosta löytyvän tiedon mukaan uusin Werkbundsiedlungin restaurointihanke alkoi vuonna 2011 koskien 48 rakennusta. 

Ehkä jälleen näkeminen olisi syytä toteuttaa 33 vuoden jälkeen. Sitä pohjustaakseni kokosin pienen tietopaketin aiheesta. Kartat jutun lopussa. Käyttäkää hyväksenne jos siellä päin liikutte.

pasted-image

Werkbundsiedlungin omakoti- ja paritaloja, arkkitehdit vasemmalla Hans Adolf Vetter ja Adolf Loos, oikealla Richard Neutra ja Hans Adolf Vetter, itävaltalaisia (tai itävaltalais-unkarilaisia) ja Wienissä tai Brnossa koulutuksensa saaneita. Kaikilla oli kuitenkin taustalla myös ulkomaisia työskentelyjaksoja. Vetter oli ollut muutamia vuosia Pariisissa ja Loos Yhdysvalloissa. Neutra puolestaan liikkui Sveitsin kautta Saksaan ja päätyi vuodesta 1923 alkaen Yhdysvaltoihin. Moni wieniläinen arkkitehti päätyi myöhemmin 1930-luvulla emigrantiksi joko Yhdysvaltoihin, Australiaan tai Uuteen Seelantiin. Osa Itävallan juutalaisista pakeni muuten Suomen kautta, koska Suomi oli lopulta ainoa Euroopan maa, joka ei edellyttänyt juutalaisilta viisumia

pasted-image-3

Werkbundsiedlungin rivi- ja kerrostaloja, arkkitehteina vasemmalla yksi wieniläismodernismin isähahmoista Josef Hoffmann ja oikealla eräs ranskalaisfunktionalismin ydinhahmoista André Lurçat. Jälkimmäinen oli muuten juuri se ranskalainen arkkitehti, johon Alvar Aalto Euroopan matkallaan 1928 tutustui ja jolta hän a) kuuli CIAMin kongressista ja b) omi idean ylösalaisin käännetyn L-kirjaimen muotoisista ikkunoista mm. Paimion parantolaan (kertoo Göran Schildt) ja Otaniemen opiskelija-asuntola/kesähotelli-rakennukseen.

pasted-image-2

Josef Hoffmannin suunnitteleman rivitalon päätyhuoneisto, jossa näkyy yläkerroksen terassilla oleva hauska yksityiskohta: ulkoilmasuihku kaarevine verhotankoineen.

pasted-image-4

Adolf Loos toimi vuodesta 1921 alkaen Wienin asuinaluesuunnittelun pääarkkitehtina. Hänen suunnittelemiaan paritaloja on tällä alueella kaksi. Ne ovat rakennus- ja energiataloudellisen rationalismin ja arkkitehtonisen minimalismin huippuja, kaksi rakennuskuutiota toisiinsa liimattuina. Koristeet ja ornamentit riisuttu. Kaikki kuutiosta ulkonevat osat ovat joko parvekkeita tai niiden välisiä ulkomuureja.

Werkbundsiedlung on hieno esimerkki ja eräänlainen synteesi paitsi Itävallan niin koko Euroopan yhdestä merkittävimmistä arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun kultakausista, 1920-luvun lopun funktionalismista ja modernismista. Huippukautta kesti ehkä kaikkiaan 10 vuotta (karkeasti vuodet 1925–35). Timanttia on tämän jälkeenkin yritetty hioa, mutta oikeastaan samaan muodon puhtauteen ja selkeyteen ei ole päästy, vaan kehitys on kulkenut monimutkaisempaan ja moniselitteisempään suuntaan. Hyvä tai huono – väistämätöntä.

Samaan aikaan Suomessa

Samalta ajalta 1920-luvun lopulta meillä Suomessa on muutamia hyvin samankaltaisia rakennusesimerkkejä, mm. Alvar Aallon Jyväskylän Suojeluskuntatalo (1926–29) sekä Turun Maalaistentalo (1927–28) ja Turun Sanomien toimitalo (1928–30). Funktionalismi murtautui esiin Suomessa vasta näissä rakennuksissa, aika paljon avoimien arkkitehtuurikilpailujen ansiosta. Myös Alvar Aallon hyvä turkulaisystävä Erik Bryggman kuului näihin suomalaispioneereihin. Turun Hospits Betel (1927–29) oli sekin kilpailuvoitto. Klassismin vähäisetkin koristeaiheet riisuttiin pois – jos ei alkuperäisissä suunnitelmissa niin toteutusprosessin aikana.

Vaikka suomalaisia oli eturintamassa, niin ihan eturivissä ei kuitenkaan oltu. Sekä Ranskassa, Saksassa että Hollannissa oli jo pari kolme vuotta aiemmin toteutettu muutamia modernismille suuntaa näyttäviä rakennuksia (arkkitehteina lähinnä Le Corbusier, Walter Gropius ja J. J. P. Oud). Vieläkin varhaisempia esimerkkejä voidaan osoittaa, esim. Oudin asuinkerrostalo Spangenissa (1922). Weissenhofsiedlung ja Werkbundsiedlung olivat ehkä kuitenkin ensimmäisiä funktionalistisen aluesuunnittelun esimerkkejä.

Aalto Jkylä Turku

Alvar Aallon 1920-luvun lopulla piirtämät Jyväskylän Suojeluskuntatalo (1926–29) kuvassa 1930-luvulla ja Turun Sanomat (1928–30). Turun Sanomien talossa Aalto vei funktionalismin periaatteet vielä askelta pidemmälle kuin edeltävässä Lounais-Suomen Maalaistentalon (1927–28) suunnitelmassa. Kuvat: Valokuvaamo Päijänne, Keski-Suomen museo ja tekijä 2017.

Klassismin niukatkin koristeet riisuttiin viimeistään toteutusvaiheessa. Opintomatkat Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan olivat ruokkineet Alvar Aallon luontaista yltiöpäisyyttä ja hän veti rohkeasti funktionalisminsa aika äärirajoille heti kun se näytti mahdolliselta. Hänen hyvä turkulainen ystävänsä Erik Bryggman oli samoilla jäljillä, mutta ehkä puoli askelta jäljessä. Ei tosin mennyt montaakaan vuotta kun Aalto oli jo omilla teillään, funktionalismin teoreettiset pölyt takistaan pudistaneena. Samoin teki Erik Bryggman.

Bryggman Hospits Betel ja Atrium 2 kuvaa

Erik Bryggman suunnitteli Turun Hospits Betelin vuoden 1927 kilpailuvoiton perusteella. Se valmistui 1929 melko selvien funktionalistisen estetiikan ihanteiden mukaan. Esimerkiksi Kristiinankadun puoleiset parvekkeet (kuvan oikeassa reunassa) ovat kuin funktionalismin oppikirjasta (jos sellainen olisi). Pari vuotta aiemmin valmistunut viereinen asuinkerrostalo Atrium oli vielä selvästi klassistinen. Betel-kirkon uusi funktionalistinen kellotorni (1929) täydentää tätä mielenkiintoista turkulaista 1920-luvun Bryggman-kokonaisuutta. Kuvat: Google Maps 2017 ja 2009.

Kuka on Schildtin “tuntematon herra”?

Alvar ja Aino Aalto kävivät kesällä 1928 Kordelinin säätiön apurahalla opintomatkalla Tanskassa, Ranskassa ja Hollannissa. He näkivät silloin mm. Le Corbusierin upean Villa Steinin (1926) Garchesissa ja tapasivat samalla matkalla ranskalaisen funktionalismin pioneerin André Lurçatin, josta tuli heidän hyvä ystävänsä. Myös Sven ja Viola Markeliuksesta tuli samaan aikaan Aaltojen perhetuttuja. Jo seuraavana vuonna Aalto osallistui muiden Euroopan huippuarkkitehtien mukana CIAMin toiseen kansainväliseen arkkitehtuurikongressin Frankfurtissa ja viimeistään silloin hän näki kollegoidensa töitä myös Saksassa. Se oli tarpeen, koska Bauhaus (Weimar ja Dessau) sekä Stuttgart jäivät häneltä ikävä kyllä edellisenä vuona näkemättä. Frankfurtissa tuli tutuksi myös Walter Gropius.

Aalto Markeliukset Lurcat

Göran Schildt toteaa kirjassaan “Nykyaika, Alvar Aallon tutustuminen funktionalismiin” yllä olevan kuvan vieressä s. 47 näin: “Viola ja Sven Markelius Alvar Aallon ja tuntemattoman herran välissä; valokuva Aino Aallon”. Pienen kuvahaun, harrastelijamaisen kuva-analyysin ja kasvotunnistuksen perusteella päättelen, että tuntematon herra on juuri André Lurçat.

Kuka on tämä monelle tuntemattomaksi jäänyt ranskalainen arkkitehti? Schildtin mielestä Lurçat oli paitsi tasaväkinen kilpailija Le Corbusierille niin “oikeaoppinen kommunisti”. Hänhän toimi vähän myöhemmin 1930-luvulla useita vuosia Neuvostoliitossa, kuten muuten monet muutkin aikalaiset (Ernst May, Margarete Schütte-Lihotzky, Mart Stam, Hannes Meyer). Lurçat oli Aaltojen Ranskan matkalla Schildtin käsityksen mukaan maininnut tulevasta CIAMin ensimmäisestä kongressista Sveitsissä Aalloille. Sinne ei kuitenkaan voinut osallistua ilman kutsua varsinkaan muutaman päivän varoitusajalla, mutta Aallon tilaisuus tuli seuraavana vuonna. Kutsun vuoden 1929 kongressiin Frankfurtissa välitti Aallolle CIAMin ensimmäiseen kongressiin ainoana pohjoismaalaisena osallistunut Sven Markelius.

Ruusuvuori Corbu

Funktionalismin estetiikalla on ollut yllättävän pitkät varjot. Vastaavaan puritaaniseen ankaruuteen kuin Adolf Loos Wienissä tai Le Corbusier Ranskassa päätyi meillä yllättäen vielä 30 vuotta myöhemmin arkkitehti ja professori Aarno Ruusuvuori, esimerkkinä Merimiehenkatu 32 asuintalo (1962) Helsingissä. Talon katujulkisivu on melko suora laina Le Corbusierin Villa Steinista Garchetissa (1926/27), samasta talosta johon Aallot olivat ihastuneet tuoreeltaan Ranskan matkallaan vuonna 1928. Vaikutukset eivät loppuneet tähän, koska Ruusuvuorella oli tunnetusti liuta samaan esteettiseen ideologiaan uskovia seuraajia. Kuvat: Google Maps 2009 ja Fondation Le Corbusier

Werkbundsiedlungin merkitys

Mahtaako mistään muualta löytyä näin laajaa, sopusuhtaista ja samalla monimuotoista funktionalistista asuinaluetta kuin Hietzingistä, Wienin 13. kaupunginosasta? Saksalaisen Deutscher Werkbundin Weissenhofsiedlung Stuttgartissa (1925–27) on vähintään samaa tasoa, mutta selvästi pienempi (“vain” 21 taloa ja 16 arkkitehtia).

Werkbund julisteet

Kaksi Werkbundsiedlungin näyttelyjulistetta 1932. Arkkitehtuurin ja estetiikan ihanteet tulevat grafiikassa selkeästi esiin. Vasemmanpuoleisessa esiintyvien rakennusten suunnittelijat ylhäältä lukien: Richard Neutra, Ernst Lichtblau ja Ernst Plischke. 

Saksan Weissenhofsiedlung on Itävallan Werkbundsiedlungia huomattavasti tunnetumpi. Se johtunee siitä, että siellä on kolme todellista kansainvälistä huipputyötä suunnittelijoinaan Mies van der Rohe, Le Corbusier ja J. J. P. Oud. Wienin kohteesta puuttuvat vastaavat supertähdet, mutta siellä on laajempi ja monipuolisempi kirjo.

Wienin Werkbundsiedlungissa on peräti 70 taloa ja niiden suunnittelussa oli mukana yhteensä 33 arkkitehtia, pääosin Itävallasta/Itävalta-Unkarista, mutta myös joitakin Saksasta, Ranskasta ja Hollannista sekä myös muutamia nykyisen Tšekin alueelta, aiemmalta Itävalta-Unkarin alueelta (Böömistä/Bohemiasta ja Määristä/Moraviasta) (mm. Oskar Wlach, Jacques Groag, Jindřich/Henry Kulka). Yksi arkkitehdeista oli muuten Itävallan historian ensimmäinen naisarkkitehti, Margarete Schütte-Lihotzky. Kaikilla suunnittelijoilla näytti olleen tuntosarvet syvällä eurooppalaisen arkkitehtuurin uusimmissa kehitysnäkymissä ja voimakas tarve olla ratkaisemassa Euroopan sodanjälkeistä asuntokysymystä.

Miksi Werkbundsiedlung rakennettiin?

Hietzingin Werkbundsiedlung-alue suunniteltiin ja rakennettiin vuosina 1930–32 asuntonäyttelyä varten ja sen yksi tarkoitus oli tarjota vaihtoehto aiempien vuosien suurille vuokrataloyhteisöille, hieman Stuttgartin Weissenhofsiedlungin tapaan. Haluttiin erottautua jättikortteli Karl-Marx-Hofista, joka oli toteutettu 1928–30 (arkkitehtina Karl Ehn, Otto Wagnerin oppilas). Vastakkainasettelu kuulostaa näin jälkikäteen hieman oudolta, koska Karl-Marx-Hof oli juuri ehtinyt nousta eräänlaiseksi asuntoarkkitehtuurin esikuvaksi.

Mihin siis tarvittiin vaihtoehtoa? Kysymys oli ainakin osittain 1920-luvun poliittisista rintamista. Vasemmistolainen kaupunkihallinto “Rote Wien” oli silloin vahvasti niskan päällä ja porvarit tai konservatiivit halusivat revanssia. Kaikki arkkitehdit eivät tietenkään, silloinkaan, tunnustaneet poliittista väriä vaan perustelivat suunnitteluratkaisujaan esteettisten arvojen lisäksi ihmisen ja asumisen perustarpeilla.

Karl Marx Hof julkisivupari

Karl Marx Hof sisäpiha

Karl-Marx-Hof (Karl Ehn 1928–30) Wienin 19. kaupunginosassa (Döbling).

Karl-Marx-Hof on yli kilometrin pituinen suurkortteli, jossa asui 5 000 asukasta. Korttelikokonaisuus on tehokas koska 15 hehtaarin maapinta-alasta vain 20 % on rannettua, loput on piha-, puisto- tai muuta vapaa-alaa. Myös asukastiheys oli 1930-luvun tilanteessa korkea, yli 33 000 asukasta/km2 eli suurempi kuin nykyisin Helsingin Kallion tiheimmällä osa-alueilla, Torkkelinmäessä (31 000 asukasta/km2 v. 2015). Tiivis pikkukaupunki omine sisäisine palveluineen (lastentarhat, kylpytilat, pesulat, apteekki, lääkärin vastaanotto, kirjasto ja työtiloja). Ei satelliitti tai lähiö, eikä puutarhakaupunki vaan suurkaupungin kiinteä osa, vain 3–4 kilometriä Ringistä ja Stefansdomista. Tämä asetelma on poikkeuksellista. Joidenkin mielestä koko idea haiskahti kuitenkin liikaa kollektivismilta. He kaipasivat porvarillisempaa tai yksilöllisempää vaihtoehtoa. Ehkä Adolf Loos, joka oli päättävässä asemassa Wienin asuntosuunnittelussa ja joka oli ollut aiemmin muutaman vuoden Yhdysvalloissa, halusi kääntää Wienin asuntorakentamisen peruslinjaa muutaman piirun oikealle?

Suomessa vastaavaa suurkortteli-ideaa toteutettiin jo aiemmin, tosin hieman pienemmässä koossa Kone ja Silta Oy:n työläisille rakennetussa korttelissa Helsingin Vallilassa (arkkitehdit Armas Lindgren ja Bertel Liljequist 1917–29). Perusajatukset olivat samoja kuin Wienissä vähän myöhemmin: yhtenäinen suurkortteli, suojattu suurpiha, yhteiset huoltotilat ja asukaspalvelut. Onko sattumaa, että myös Karl-Marx-Hofissa (kuten muuten myös saksalaisessa siedlungissa Siemenstadtissa, Hans Hertlein 1929–30) on samantapaiset suuret kaariholvit kuin Vallilan korttelissa? Näyttävät laakeat holvit kaduilta korttelipihalle tai korttelipihalta toiselle muodostavat kaikissa näistä helposti tunnistettavan alueen ominaispiirteen. Mitenkähän vaikutteet tässä tapauksessa levisivät?

Kone ja Silta julkisivut

Kone ja Silta Oy:n maineikas asuntokortteli Helsingin Vallilassa. Kuvat: PL 2010.

Vuonna 1984 sekä Karl-Marx-Hof että Werkbundsiedlung olivat alan asiantuntijoiden tiedossa. Siksipä minäkin niitä kävin katsomassa. En kuitenkaan muista nähneeni siellä vierailuni aikana ainoatakaan muuta turistia. Perusmatkailijat pyörivätkin lähinnä keskustan liepeillä olevissa klassisissa turistikohteissa, kuten Stefansdomilla, Hofburgissa, Schönbrunnissa tai Praterissa. Silloin ei ollut vielä ainuttakaan Friedensreich Hundertwasserin suunnittelemaa taloa.

Hunderwasserin puu

Friedensreich Hundertwasserin oma kerrostaloasunto ja oma puu Wienissä 1984. Vaihtoehto modernismille.

Taiteilija Hundertwasser oli jo 1984 hieman tunnettu erilaisista taiteellis-ekologisista tempauksistaan. Ne liittyivät usein myös arkkitehtuuriin ja yksilön vapauksiin. Hänen mielestään esimerkiksi asukas voi (jos haluaa) istuttaa puun oman kerrostaloasuntonsa ikkunaan. Näin hän teki itse vuonna 1984 ja joutui tietysti rakennusalan valvojien hampaisiin – ja pääsi Kronen Zeitungin sivuille. Hän tuli myös tunnetuksi arvostellessaan julkisesti modernismia sen mielikuvituksettomuudesta. Yleisön suosiota tuli. Sittemmin hän sai mukavasti toteuttaa monia mielikuvituksellisia toimeksiantoja Wienin kaupungin alueella (virallisen arkkitehdin tuella, tietty), ja tuli niiden kautta entistä tunnetummaksi.

Tässä vielä perustiedot Werkbundsiedlungin ja Karl-Marx-Hofin sijainnista Wienin kaupunkirakenteessa ja ilmakuvakartta Werkbundsiedlungin mielenkiintoisimmista rakennuksista.

Wienin kartta

Werkbundsiedlung kartta

Werkbundsiedlungin ja Karl-Marx-Hofin sijainti Wienin kaupunkirakenteessa ja tässä jutussa valokuvilla esiteltyjen rakennusten sijainti (paksut punaiset suorakaiteet) vuoden 1932 asuntonäyttelyalueella (rajattu valkoisella pisteviivalla). Satelliittikuva Google Maps 2017.

Lähteet

Google Maps

Ludwig, Michael, Anna Stuhlpfarrer & Andreas Nierhaus, Werkbundsiedlung Wien. 

Museovirasto, Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY.

Schildt, Göran, Nykyaika, Alvar Aallon tutustuminen funktionalismiin. Otava 1985.

wikipedia

kuvat tekijän, ellei muuta mainita

Me mansplaining

ploki 35 Kuva

Me mansplaining in Finnish school of men in the troops of cultural avantgarde 1966 (kuva on muuten julkaistu ensimmäisessä plokissani eräässä elektroniikan alan aikakauslehdessä joulukuussa 1970, kiitos Jukka Isola).

Kun nyt mansplainaus on muutaman vuoden lämmittelyn jälkeen juurtumassa suomalaiseenkin keskustelukulttuuriin, otan osaa. Miten niin juurtumassa? No, koska juuri tänään 13.10. 2017 klo 11 jo YLE 1 musiikkitoimittajakin (tällä kertaa uusia levyjä esittelevä Tatu Tamminen) viljeli ao. käsitettä ohjelmassaan “Jottei sama miehinen levy jäisi soimaan”. Ihan mainio ohjelma muuten, eikä vain sen vuoksi, että toimittaja itsekin uskalsi lipsauttaa pari tyypillistä mansplaining-lausetta tai -käsitettä, kuten “(kollegansa N.N.) lausui, ja oli aivan oikeassa” ja “naissäveltäjä”. Nämä ulkomusiikilliset ja tahalliset sivupolut jäivät kuitenkin Tammisen ohjelmassa taustalle ja parrasvaloihin pääsi ansaitusti musiikki, mm. Michel Legrandin ja Nadia Boulangerin teokset.

En tiedä onko käsitteellä jo yleisesti hyväksyttyä suomennosta. Em. radio-ohjelman juontaja käytti hupaisaa suomennosta “setä selittää” (viitaten Maurice Raveliin).

Mansplaining on anglosaksinen kuvaus puheenparresta, jossa “mies selittää” (man explains) keskustelukumppanilleen tai kuulijoilleen juttua, jota toinen ei hänen arvionsa mukaan ymmärrä tai ymmärtää väärin. Kyse on ilmiöstä, josta aiemmin on käytetty nimitystä “paremmintietäminen” (besserwisserismi), jankuttaminen, päälle- tai ohipuhuminen. Mitä uutta? No se sukupuolittaminen tietysti. Mansplainaaja on vähän pönttö tai omahyväinen miespuolinen selittäjä, joka ei ota riittävästi huomioon muita, varsinkaan naisia. Käyttökelpoinen lisä monien muiden haukkumasanojen ja leimakirveiden joukkoon. Ja ennen kaikkea: kätevä tapa kiinnittää huomio siihen mitä puhujan haarojen välissä on mieluummin kuin siihen mitä puhujan suusta tulee.

Mansplaining syntyi kuulemma yhdysvaltalainen Rebecca Solnitin blogikirjoituksesta vuonna 2008 otsikoltaan “Men explaining things to me”. Solnit ei itse käyttänyt tätä käsitettä, mutta jatkokeskustelussa ilmiö tiivistyi uudissanaksi “mansplaining”. Ilmeisesti ei tiedetä, kuka iskusanaa ensiksi käytti. Mutta hällä väliä. Rapakon takaa kuitenkin monet huomionarvoiset ilmiöt meille tulevat, vai kuinka?

Monilta saattaa jäädä huomaamatta, että tarkasti ottaen man ei välttämättä ole mies, vaan yleensä ihminen. Mutta niin se taitaa olla, että useimmiten sitä käytetään mielellään juuri torveloiden miesten pilkkaamiseen. Minulla ei ole vaikeuksia kuvitella torveloa naista samassa roolissa. Täti selittää.

Kun olin vielä työelämässä, osallistuin viikoittain kokouksiin tai palavereihin, joissa oli vähintään yksi kokousterroristi. Tämä koski erityisesti eräitä kansainvälisiä yhteistyökokouksia. Pahin tilanne oli silloin kuin sekä joku tai jotkut jäsenet että puheenjohtaja olivat samaa sorttia. Tilanne riistäytyy käsistä. Henkilöt puhuvat muita enemmän, itsevarmemmalla äänensävyllä ja muita keskeyttäen. Sukupuolesta riippumatta. Muut kiroilevat mielessään. Rasittavaa, mutta useimmiten kuitenkin siedettävää ja joskus jopa hupaisaa. Vallan ottamista ja väärinkäyttöä, johon diplomaattiset keinot eivät aina pure. 

Joskus 2000-luvun alkuvuosina kokoustaminen yltyi niin tiheäksi ja turhanpäiväiseksi, että oli pakko keksiä tekosyitä niistä poisjäämiseen. Muuten varsinainen työ olisi jäänyt tekemättä. Palavereja kutsutaan kohteliaasti mielipiteenvaihdoksi. Tapaamisesta voi poistua joko mielipiteensä vaihtaneena tai sen pitäneenä. 

Newsweek, what’s new?

pasted-image

Kun unohtaa matkalukemisensa ruumaan menevään laukkuun, on pakko tutustua lentoaseman lehtihyllyyn. Oli terveellistä lukaista pitkästä aikaa oikein paperille präntätty aikakauslehti Newsweek (29.9.2017), sen sijaan että plaraa uutisotsikoita netistä ja yrittää rimpuilla eroon väliin tunkevista mainoksista ja tilaussuosituksista. Tästä ilosta sai maksaa kioskilla 6,5 euroa (olisi Suomessa muuten maksanut 7,6 euroa).

Muutama yleiskommentti lehdestä:

  1. Kansi. Kansikuva ja siihen liitetty teksti on ensimmäinen askel tiellä joka voi johtaa irtonumeron ostoon. Newsweekillä Trumpin tumma profiili ja pään sisällä on teksti “INSANE in the MEMBRANE”. Piti selailla sisältöä. Newsweek voitti Timen.
  2. Sisältö on taattua ja tuttua korkeatasoista amerikkalaista journalistiikkaa ja jutut kiinnostavia, varsinkin jos Yhdysvallat kovasti kiinnostaa. Asiantuntijoita on käytetty, faktoja tarkistettu – näin luulen, koska “totuushan” paljastuu sitten myöhemmin jos paljastuu. Olin myös siihen tyytyväinen että koko lehdessä ei ollut yhtään juttua terrorismista.
  3. Kotimainen vastine lehdelle on Suomen Kuvalehti. Erona on vain se, että suomalaisessa “newsweek”-versiossa on edelleen hieman enemmän mainoksia, joita tässä nykyisessä (International) Newsweekissä on vain neljä sivua (plus lehden oma tilausmainos). Koko lehti kansineen on ehkä juuri tästä johtuen vain 52 sivua. Lehden ennättää toisaalta lukea hyvin kannesta kanteen kolmen tunnin lennon aikana. Vertailun vuoksi: Suomen Kuvalehden viime numerossa (22.9.) oli 68 sivua, joista maksettuja mainoksia 6,25 sivua + lehtitalon kaksi omaa puolen sivun mainosta. Suomalaisessa lehdessä lisäksi muutama sivu sarjakuvia, ristkoita, tietokilpailuja yms. Aika tasapeli siis, asia-artikkeleiden suhteen.
  4. Mainoksista: Kaikki neljä Newsweekin ulkopuolelta maksettua mainosta ovat koko sivun mainoksia. Vain maailmanmerkeillä tai sellaisiksi pyrkivillä on varaa ostaa koko sivu Newsweekistä. Näitä ovat tässä numerossa taiwanilainen viski Kavalan (joka pyrkii horjuttamaan skotti-, irkku- ja jenkkiviskien ylivaltaa), ExxonMobil (jonka viherpesulta haiskahtava imagomainos kertoo biopolttoaineiden kehitystyöstä leväviljelyn alueella), brittien asunto- ja kiinteistömarkkinoita markkinoiva Mipim UK (joka todennäköisesti yrittää valaa uskoa sijoittajiin Brexitin jälkeisessä Britanniassa) sekä Longines (joka lienee yksi vakiintuneimmista kellobrandeista, aikakauslehtien vakiokamaa ja ilmeisesti edelleen itseään jonain pitävien maksukykyisten erottumisväline)
  5. Ilmestymispäivä: 26.9. kioskilta ostettu lehti on merkitty 29.9. ilmestyväksi. Ostajat tuntevat siis saavansa tuoreen lehden vielä useita päiviä todellisen ilmestymisen jälkeen. Onneksi croissantteja ei myydä samalla periaatteela.

Enta itse jutut?

Käynpä piruuttani läpi kaikki lehden jutut, ettei vahingossakaan tule juttuvalikoiman osalta tahatonta vinoutta.

1. Osastossa “Big shots” kaksi klassista hienoihin kuviin perustuvaa kuvareportaasia, jos sellaiseksi voi sanoa yhden mestarilaukauksen juttua, jossa kuvan osuus jutusta on 95 %. Ensiksi Scott Olsonin loistava kuva St. Louisin rotumielenosoituksesta ja toiseksi ihan käypä David Ramosin kuva Katalonian itsenäisyyspyrkimysten juhlinnasta.

pasted-image-4

Ettei ketään jää harmittamaan se, ettei kehumaani kuvaa näy tässä jutussa lisäsin vielä (28.9. klo 11) ao. aukeaman, jossa Scott Olsonin kuva siihen liittyvine teksteineen. Hieno.

2. Virtuaalivaluutat ja Venäjän rooli. Tämä on lehden ensimmäinen varsinainen ja samalla tosi kiinnostava artikkeli. Jutussa Owen Matthews väittää että aiemmin Venäjällä virtuaaliraha on ollut lähinnä kyberrikollisten heiniä, mutta nyt myös Kreml osoittaa suosiotaan aiheelle. Virallisesti virtuaaliraha on Venäjällä edelleen kiellettyä, mutta miten valvoa kryptorahan liikkeitä, kun sen omistajia ei voida jäljittää. Presidentti Putin kertoi Pietarissa kesäkuussa että valtio suunnittelee digiruplan liikkeellelaskemista. Kremlissä katsotaan ilmeisesti kateellisena kun suuret kansainväliset rahavirrat menevät sivu suun. Tosin tällä hetkellä summa pyörii vasta 100 miljardin dollarin paikkeilla. On ollut myös puhetta BRICS-maiden omasta ylikansallisesta kryptovaluutasta, vaihtoehdosta dollarille. Venäjän keskuspankki haaveilee myös maan pahamaineisen korruptoituneen pankkijärjestelmänsä hallinnasta kryptovaluutan avulla. Hmm. Kryptovaluutan liikkeet voidaan tosiaan jäljittää. Ongelma on se, ettei rahan omistajuutta saada välttämättä selville, koska se piilotetaan jatkuvien omistajavaihdosten ja anonymiteettialgoritmien taakse. Yksi tämän bisneksen venäläisistä asianajajista on entinen KGB-upseeri Andrei Lugovoi, joka on pääepäilty venäläisen agentin Alexander Litvinenkon myrkyttämisestä Lontoossa 2016. Hänellä on matkustus- ja omistuskielto sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Jutussa siteerataan The Organised Crime and Corruption Report Projectin raporttia jonka mukaan venäläinen rahanpesukone perustuu laajaan ja hienostuneeseen ulkomailla sijaitsevien pankkien ja kuorifirmojen verkkoihin, joita johtavat Kremliin kytkeytyneet oligarkit. Varastetun rahan pysäköintiin ne toistaiseksi käyttävät perinteisiä piilotustapoja, mutta ketjutetut valuutat ja valeomistajat tekevät sen entistä helpommaksi. Mielenkiintoinen sivujuonne tässä hässäkässä on viruksien avulla tapahtuva laskentakapsiteetin varastaminen yksityiskoneilta, jotta massiivinen tietoverkossa liikkuvien bitcoinien louhinta voidaan suorittaa muiden kustannuksella. Jutussa muuten “kehutaan” maailman parhaimpia tietokoneneroja, rahanpesijöitä ja hakkereita, jotka kirjoittajan mukaan ovat Venäjällä ja Pohjois-Koreassa.

3. Ilmastonmuutos ja sääennusteet. Artikkelissa Kevin Maney tuo esiin entistä luotettavamman sääennustamisen edellyttämän valtavan laskentakapasiteetin ja siihen helpotusta tuovan pienoissääasemien verkoston. Dataa on yhä enemmän ja nopeammin saatavissa yhä useammista paikoista. The Weather Companylla on jo 250 000 pienoissääasemaa ympäri maailman.

pasted-image-2

4. Hullu pellejoukko. Otsikkosivulla hieno kuva kolmesta pellestä, jotka graafikko Alex  Fine on maskeerannut Donald Trumpin, Paul Ryanin ja Mitch McConnell’in kasvokuvien päälle. Lehden hittijuttu. Kirjoittajana Charles Sykes, tunnettu konservatiivinen journalisti. Yhteensä 10 sivua. Ei välttämättä rohkein veto koska presidentti Trumpia on jo ehditty haukkua ties millä nimillä. Sykesin mielestä jo Obaman kaudella konservatiivit alkoivat liukua valheellisen tiedon ja uutisoinnin polulle. Myös birtherism mainitaan, siis se ajattelu, jossa epäillään Obaman amerikkalaista syntyperää. Konservatiivit antoivat periksi. Helmikuussa 2011 tehty mielipidetiedustelu kertoi, että 51 % todennäköisistä republikaanien äänestäjistä ei uskonut Obaman syntyneen Yhdysvalloissa. Sykes viittaa Tuomas Akvinolaisen varoitukseen luottaa yhden kirjan ihmiseen. Nyt elämme aikaa jolloin poliittiset johtajat tuskin lukevat ainuttakaan kirjaa, vaan sen sijaan katsovat televisiota ja twiittailevat. 1970-luvulla Sykes kertoo olleensa liberaali, mutta menetti uskonsa siihen vasemmistolaisten omahyväisyyden ja dogmaatisuuden takia. Nyt hän kertoo olevansa samassa tilanteessa. Hän ei halua olla mukana konservatiivisessakaan liikkeessä, jos se perustuu kansallisuusaatteeseen (siirtolaisuutta vastaan), autoritaarisuuteen ja jälkitotuudelliseen kulttuuriin.

5. Piilaaksosta tulossa Trumpin aikana uusi Detroit. Kevin Maneyn mukaan Trumpin politiikka johtaa Piilaakson kuihtumiseen siksi, että se ei enää pysty houkuttelemaan osaavia keksijöitä ja sijoittajia. Samaan tapaan kuin autoteollisuus aikoinaan aliarvioi Japanin kilpailukyvyn ja nyt myöhemmin koko Yhdysvaltojen teknologiateollisuus aliarvioi Kiinan ja Euroopan Unionin kilpailun. Jopa Ranska, jota G. W. Bush aikanaan irvaili entrepreneur -sana puutteesta, kykenee houkuttelemaan uusia innovaattoreita. Muuten: ainoa kohta koko lehdessä, missä Suomi mainitaan, on juuri tässä. Kirjoittajan mukaan Suomessa järjestetään 20 000 osallistujaa vuodessa vetävää Slush-tapahtumaa, juuri joulukuussa jolloin kukaan ei haluaisi olla Helsingissä.

pasted-image-3

6. Ketä päivälliseksi? -juttu (Hannah Osborne) kertoo uutta tietoa ihmissyönnistä ja mahdollisistä syistä, jonka takia ihmiset söivät toisiaan. Luuanalyysin ja luiden koristelujälkien perusteella kirjoittaja arvelee yhdeksi syyksi ritualismin.

7. Haisen, siis olen. Jessica Wapnerin artikkelissa viitataan Science -lehdessä olleeseen John McGannin tiedeartikkeliin. Ihmisen muka huonosta hajuaistista on pitkään ollut liikkeellä virheellistä tietoa, joka perustuu 1800-luvun ranskalaiseen tiedekeskusteluun, jota myös katolinen kirkko ja sen oppi sielusta oli mukana sotkemassa. Pariisissa anatomiaa luennoinut Paul Broca päätteli, että koska ihmisen aivojen hajuaistimuksia käsittelevä osa (hermoverkko) on suhteellisesti pienempi kuin eräillä muilla eläimillä, ihmisen hajuaistin täytyy olla myös huonompi. McGannin mukaan kyse on kuitenkin sijainnista ja muodosta eikä koosta. Miesten ja naisten välillä on myös pieniä eroja. Vertailuja on tehty myös koiriin, hiiriin ja marsuihin. Sigmund Freudkin lensi Brocan asettamaan lankaan. Hänen mielestään hajuaistin menetys johtaa seksuaaliseen taantumiseen ja hajuista viehättynyt ihminen on luultavasti henkisesti häiriintynyt. McGann räjäyttääkin pankin: ihmisellä on kyky erottaa yli biljoona (trillion) erilaista yhdistettä ja haistaa tietty haju jopa yhden tai kahden atomin kokoisesta näytteestä. Kainalojuttuna Wapner kertoo mitä vaarallisia aineita juomaveteemme voi sisältyä.

8. Weekend -osastossa Newsweek (Jeff Stein) esittelee uuden elokuvan, joka kiinnostanee kaikkia syväkurkun ystäviä: Mark Felt. Se kertoo Watergaten paljastusten todellisesta sankarista, FBI agentista, joka taitavasti syötti juttunsa Washington Postin lehtimiessankareille, Bob Woodward ja Carl Bernstein. Myös Time lehden toimittaja Sandy Smithille kuvassa annetaan suurempi rooli kuin em. WP:n toimittajille. Syväkurkku paljasti henkilöllisyytensä vasta 2005. Elokuvassa Feltia näyttelee Liam Neeson, hänen tyttärensä mukaan loistavasti. Lehti haastattelee elokuvan käsikirjoittajaa ja ohjaajaa Peter Landesmania, joka myös (kysyttäessä) vertailee Feltia FBI:n johtajaan Jim Comey’hin, jonka Trump vastikään erotti. Landesmanin mukaan Comey pyrki puolustamaan FBI:tä, samoin kuin Felt ja arvelee jopa että Comey harkitsee ehdokkuutta johonkin virkaan Virginiassa ja sen jälkeen lähtemistä presidenttikisaan. Feltia Landesman arvostaa kuten Davidia Goljattia vastassa ja pitää häntä ihan omassa luokassaan verrattuna esim. Edward Snowdeniin tai Julian Assangeen, jota hän pitää lähinnä sosiopaattina – ja molemmat heistä paljastivat hänen mukaansa vain dataa ja informaatiota, nollia ja ykkösiä, ei kertomusta.

9. Steven Spielbergin tarina yhdeksi menestyneimmäksi elokuvan tekijäksi kerrataan lyhyesti Ryan Bortin jutussa. Menestys alkoi Tappajahaista (Jaws) ja jatkui Schindlerin listan kautta E.T.:hen ja Jurassic Parkiin. Onneksi mainitaan myös usein sivummalle jäänyt Kauhun kilometrit (Duel), joka on minusta hänen parhaansa, hieno ja vähäeleinen thrilleri (pääosassa Dennis Weaver), ilman mahtipontisia lavasteita ja budjettia. Spielberg kuulemma tiesi aina mitä halusi, ylitti usein budjettinsa, ja debatoi kollegoidensa (Lucas, Coppola, Scorsese ja Palma) kanssa.

10. Lopuksi musiikkiosastossa kerrotaan (Yhdysvaltain) eteläisen rockin vastikään kuolleen Gregg Allmanin viimeisestä laulusta. Allman kuoli maksasyöpään kirjoittajan (Zach Schonfield) mukaan viisi vuotta myöhemmin kuin ennuste uhkasi. Se riitti kokoamaan viimeisen albumin “Southern Blood”. Sen jälkeen vielä saman kirjoittajan lyhyt juttu Liam Callagherista, entisestä Oasis yhtyeen Callagher -veljesten roisipuheisemmasta solistista. Veljesten tiet erosivat jossain välissä, eivätkä he edelleenkään puhu toisilleen. New Yorkin käynnistään Liam heittää hauskan herjan: tupakkaa ostaessaan häneltä kysytään henkilöllisyystodistusta ja Liam vastaa: “Are you talking the piss? I’m 44, mate. Look at the fucking state of me.” (siis ei kolmea pistettä Newsweekissä vaan ruma sana niin kuin se on)

Muoto vanha tuttu, sisällössä aina jotain uutta ja kiinnostavaa.

P.S. FBI:n sankariagenttia Mark Feltia koskevan jutun jälkeen jäänkin odottelemaan sitä Newsweekin tai jonkun kilpailevan median tutkivan journalismin osaston juttua, joka lopettaa Donald Trumpin katastrofaalisen presidenttiuran vähintään yhtä komeasti kuin Richard Nixonin uran 1970-luvulla.

Kenraali de Gaullen mysteeri

Mietiskelin lähes tasan kaksi vuotta sitten (ks. Á propos de Nice – kaupunkikulttuurista puheenollen 27.9.2015) de Gaullen Nizzassa olevan patsaan outoa asentoa, erityisesti käsien osalta. Tänään syy selvisi. Kenraali Charles de Gaulle piti hyppysissään enemmistöä ranskalaisista kuin taikuri, ohuilla, lähes näkymättömillä langoilla. Kannattajat todennäköisesti kiinnittivät huomionsa 196 senttiä pitkän hahmon näyttävään olemukseen ja vielä sen päällä olevaan koppalakkiin. Saattaa olla, ettei De Gaulle itsekään tajunnut että osa langoista oli kiinnitetty hänen omaan jalkaansa.

P1300857 copy

Kuvanveistäjäkään (Jean Cardot) ei ehkä asiaa tajunnut. Tai sitten tajusi. Hieno näköispatsas joka tapauksessa. Hienoa siinä on myös se, että siinä on reippaasti kävelevä hahmo – poikkeuksellista näköispatsaissa. Patsasta ja sen esittämää henkilöä on arvostettu ilmeisen korkealle, koska tämä on jo kolmas identtinen versio. Ensimmäinen oli Pariisin Champs Elysees’in varrella (2000), seuraava Varsovassa (2005).

P1300855 copy

Aukio on nimetty uudelleen kuten tapana on, kenraalin mukaan: Place du Général de Gaulle.

Aukio sijaitsee entisen Nizzan eteläisen rautatieaseman (Gare du Sud) edessä, uuden pikaratikan pysäkin kohdalla. Rautatieasema on siirretty hiukan syrjemmälle ja paikallisjuna kulkee edelleen (mm. Colomarsiin) ja hieno vanha rakennus on muutettu kirjastoksi – jossa muuten huomenna avautuu Suomi 100 -näyttely Ranskan ja Italian silmin nähtynä. Kirjasto on jo valmiiksi laittanut vitriinehinsä edustavan kokoelman ranskaksi käännettyä suomalaista kirjallisuutta (Kalevala, Aleksis Kivi, J.L. Runeberg, F.E. Sillanpää, Väinö Linna, Mika Waltari, Tove Jansson, Arto Paasilinna, Kari Hotakainen, Sofi Oksanen, Matti Rönkä, Leena Lehtolainen, Riikka Pulkkinen, Pekka Hiltunen).

Rautatieasema on uudistettavana ja projektiin kuuluu myös Gustave Eiffelin suunnitteleman asemalaiturin katoksen säilyttäminen. Pitäisi valmistua vuoden 2017 lopussa. Sen alla on monikerroksinen pysäköintitalo, joka jo toimii.

P1300867 copy

P1300882 copy

Aukion sijainti on loistava ja sen ympäristö harvinaisen elävä, vetää mainiosti vertoja Nizzan keskustan, liian turistipainotteisiin aukioihin. On lukuisia toreja (myös kalatori), ravintoloita (mm. belle époque henkinen Brasserie Le Gambetta***), katukahviloita, boulanger’eita ja patisserie’eita unohtamatta. Lähellä on myös lähes futuristinen Jeanne d’Arcin art deco kirkko (Église Sainte-Jeanne d’Arc, arkkitehti Jacques Droz) vuodelta 1933.

P1300850 copy

P1300879 copy

P1300864 copy

P1300900 copy

 

Hatunnosto ja ruusuja Hesarin pääkirjoitustoimittajille 2.8.2017

Hesarin pääkirjoitus 2.8.2017 ”Länsimetro korjaa historian virheitä. Helsingin seudun kuntien yhdistyminen on tapahtunut vaivihkaa suurten liikennehankkeiden avulla.”

pasted-image

Onnittelut Hesarille! Hatunnostoa saa tässä edustaa Tarton Paavalinkirkon (Eliel Saarinen 1911) tornin huipulla oleva “arkkitehtoninen hattu”. Ruusuja puolestaan saa edustaa kärsimyskukka (vai pitäisikö olla intohimon kukka, passion hedelmä, Passiflora edulis) niitä hyödyntävine elukoineen. (Kuvat: PL 2017)

Tästä tulee lyhin plokini tähän mennessä. On helppo yhtyä kaikkeen mitä HS:n pääkirjoituksessa sanotaan Helsingin ja sen ympäristökuntien suunnittelusta Länsimetron suunnitellun avaamispäivän (15.8.2016) vuosipäivän johdosta. Länismetron tapausta mainiosti hyväksi käyttäen Hesari palauttaa mieleen pääkaupunkiseudun suunnittelua vuosikymmeniä vaivanneet ongelmat, tehdyt virheet ja niiden tekijät: lyhytnäköiset ja omia kunnallispoliittisia tai taloudellisia intressejä ajavat poliitikot, rakennusliikkeet ja muut lobbarit. Asianajon keppihevosina on käytetty seksikkäiksi koettuja ideologioita, kuten puutarhakaupunkiaatetta.

Lehti muistaa myös mainita monet karille ajaneet tai “murskatut” kuntaliitos- ja yhteishallintomallihankkeet. Nehän olisivat kätevästi ratkaisseet nämä turhanaikaiset rajan yli potkimiset ja muut kissanhännänvedot, mutta sehän ei ole käynyt (eikä muuten edelleenkään käy) paikallisdemokratia-aatteella ratsastaville kyläpäälliköille. Lehti nostaa myös ansiokkaasti esiin kaupunkisuunnittelijoiden ajamat joukkoliikennehankkeet, Länsimetron lisäksi M-junan (siis Martinlaakson radan), HSL:n perustamisen (kannattaisi tietysti mainita sen kaikki edeltäjätkin), kehäradan ja Raide-Jokerin. Näillä on kyetty sentään saamaan hallintaan yksi tärkeimmistä kaupunkiseutukokonaisuuden toiminnallisesta perustasta: miljoonan asukkaan ja lisäksi lukemattomien täällä käyvien vierailijoiden arkiliikkuminen asuntojen, työpaikkojen ja palvelujen välillä.

Yksi sitaatti sallittaneen:

“Kaupunkien välinen kilpailu tuli seudulle kalliiksi. Jos Helsingin seudun etua olisi ajateltu kokonaisuutena, kasvu olisi ohjattu alkamaan Helsingin rakennetuista alueista ulospäin ja raiteiden varrelle. Etelä-Suomessa voisi olla nyt ­ kansainvälisten yritysten silmissä huomattavasti nykyistä hajanaista kaupunkiseutua kilpailukykyisempi metropoli.

Kustannuksissakin olisi säästetty. Kun asutus hajautettiin tiettömien taipaleiden päähän, julkista rahaa tuhraantui moottoriteiden, katujen ja muun infrastruktuurin rakentamiseen. Samalla luotiin pohja seuturakenteelle, jota määrittelevät työpaikkojen, asuinalueiden ja kauppojen väliset pitkät maantieteelliset etäisyydet.”

Saatan olla asiasta ennenkin jotain maininnut.

P.S. 4.10.2017. Oliko hatunnostoni enne? Eliel Saarisen suunnitteleman Tarton Paavalinkirkon restaurointi ja laajennustyö (Merja Nieminen ja Kari Järvinen) valittiin 15.8.2017 yhdeksi neljästä Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoehdokkaaksi. Voittajaksi valikoitui 2.10.2017 kuitenkin Alvar Aallon suunnitteleman TKK:n pääkirjaston peruskorjaus ja laajennustyö (Arkkitehdit NRT). Onnea molemmille ja vielä niille kahdelle muullekin (Roihuvuoren koulun ja Helsingin kaupunginteatterin peruskorjaukset)!

Kaupunkikuva säpäleiksi päivässä eli pommitukset Kalliossa 9.7.1941 OSA 2: Hakaniemi, Linjat, Porthaninkatu

pasted-image-1

Pommituksessa loukkaantuneen naisen kuljetus ambulanssilla Hämeentien alkupäässä. Taustalla Hakaniemen halli. Kaupunkikuva tällä kohtaa on pysynyt lähes ennallaan.

Tässä pieni täydennys aiempaan katsaukseen 9.7.1941 pommituksista Kalliossa, niiltä osin mitä muita ao. päivän kuvia SA-Kuvien arkistosta vielä löysin. Yhteensä SA-Kuvia on verkossa julkaistu 147 kpl vain tältä yhdeltä pommituspäivältä ja Helsingistä. Pommituhoja on valokuvin dokumentoitu Helsingin Kalliossa Alppiharjun ja Harjun lisäksi myös ainakin Hakaniemestä, Linjojen alueelta ja Porthaninkadulta.

Näidenkin kuvien ottopaikat ovat aika viitteellisesti dokumentoituja. Muutama kuva jopa harhaanjohtavasti. Useimmiten otsikoinnissa on mainittu vain Helsinki tai Kallio. Tarkkoja tapahtumapaikkoja saa siis etsiä aika tavalla ja ilman paikallistuntemusta se olisi todella työlästä. Nykytilanteen (värilliset) vertailukuvat ovat tekijän ottamia kesä-heinäkuulta 2017.

Kotikaupunginosan katuja on miellyttävä tallailla, mutta kun suuri määrä vuoden 1941 taloja on jo hävinnyt, paikkojen tunnistaminen voi olla vaikeaa. Otsikolla “V linjan pommituksesta n:o 7” on kymmenkunta kuvaa, mutta niistä osa on kuitenkin Porthaninkadulta Kolmannen ja Neljännen linjan väliltä eli pari sataa metriä Viidennen linjan eteläpuolelta. Otsikossa oleva “n:o 7” ei viittaa 7. pommitukseen vaan kadunnumeroon.  Viides linja 7 oli pommituksen kohteena sekin.

Kuvien ottopaikkoja voi selvittää käymällä läpi muita arkistokuvia samoilta alueilta. Kuvia löytyy mm. Helsingin karttapalvelusta (erityisesti ilmakuvat, vanhat opaskartat ja kaupunkimittauksen osoitekartat), Helsingin kaupunginmuseon sivuilta Finnan kautta ja museoviraston kokoelmista. Rakennusten ikätietoja (rakennusvuodet) löytyy useimmiten vapaalla haulla monista eri lähteistä.

pasted-image-2pasted-image-3pasted-image-4pasted-image-5

Pommeja putoili Hakaniemen hallin nurkalle ja viereisen Hakaniemen torikadun kortteliin, jossa puutalot syttyivät tuleen. Vuonna 1941 Hakaniemen torille kulki vielä satamaradan häntä pitkin Sörnäisten rantatietä – siksi tasoristeyksen varoitusmerkki hallin nurkalla. SA-Kuva/Frisk, Frisk, Neittamo ja Frisk.

pasted-image-6korj2

Hakaniemeen, Linjoille ja Porthaninkadulle pudotettujen pommien tuhoja koskevat SA-kuvat kattavat ilmakuviin 1932, 1943 ja 2016 punaisella värillä merkityt alueet.

pasted-image-7

Porthaninkadun varteen putosi pommeja siten, että aivan uuden (1940 rakennetun) kerrostalon Porthaninkatu 5 seinään syntyi yli neljän kerroksen korkuinen reikä. Pommikoneen tulosuunta on tässä tapauksessa ollut pohjoisesta tai luoteesta. Yläpohja ja vesikatto säästyivät hämmästyttävästi jopa niin, että yläkerrosten asuntojen kattoon kiinnitetyt kattolamput säilyivät ehjinä. Välipohjat ja -seinät sen sijaan romahtivat pahoin ja tuhoutuneita osia piti ryhtyä raivaamaan välittömästi. Jos tuon rauniokasan ja sen takana olevien puutalojen läpi näkyisi, 100 metrin päässä erottuisi Neljäs linja 3–5:ssa olleet Elannon jakeluautojen varikko ja polttoainevarasto, joiden tilalle 1945 rakennettiin Elannon työntekijöille uusi kerrostalo (synnyinkotini). Oli sattumaa ja onnekasta, ettei pommi osunut polttoainevarastoon. SA-Kuva/Neittamo.

pasted-image-8

Porthaninkatu 5:een osuneen pommin tuhojen raivausta. Kuvat on otettu 4. kerroksen tasolta Porthaninkadun suuntaisesti, vasemmanpuolinen kohti etelää, oikeanpuolinen kohti pohjoista. Edellisessä kuvassa näkyy kadun päässä kortteli, jonka tilalle rakennettiin myöhemmin ns. ympyrätalo. Jälkimmäisessä näkyy kadun päässä Kallion kirjasto ja sen takana Agricolankatu 5:n ylimmät kerrokset. SA-kuva/Lehtinen.

pasted-image-9

Porthaninkatu 5 raivaustöitä, jossa näkyy myös kadun vastapuolella oleva puutalo Porthaninkatu 6:ssa ja siinä oleva Elannon myymälä Neljännen linjan kulmassa. SA-Kuva/Lehtinen. Tämä kuva on virheellisesti merkitty “V Linjan” pommituskohteeksi, vaikka Viides linja on kuvauspaikasta noin 200 metriä ylämäkeen oikealle.

pasted-image-10

Porthaninkatu 8:n kansakoulun tai oikeastaan sen apukoulurakennuksen viereen putosi pommi, mutta itse rakennus säästyi lähes ehjänä. SA-Kuva/Frisk.

pasted-image-11

Porthaninkatu 5 tuhoa. Kaaos on täydellinen, mutta koira ei halua lähteä kodistaan. Kodittomiksi joutuneet ihmiset joutuvat kuitenkin ajattelemaan myös arkijärjellä. SA-Kuva/Frisk ja Lehtinen.

pasted-image-12pasted-image-13

(korjattu kuvateksti 20.7.2017 klo 15). Selvisihän se tämänkin talon sijainti, vaikka sen julkisivuista ei ole ainuttakaan kunnon kuvaa. Kyseessä on Viides linja 7. Käynti talon porrashuoneessa varmisti asian. Yhdistin talon tuhot myös viereiseen puistoon Ässärykmentin patsaalle kokoontuneisiin kodeistaan paenneihin ihmisiin. Nämäkin kuvat ovat samalta päivältä 9.7.1941. SA-Kuva/Lehtinen.

pasted-image-13bpasted-image-13cpasted-image-13dpasted-image-13e

(lisätyt kuvat 20.7.2017 klo 15). Viides linja 7 pommituhot 9.7.1941 ja talosta paenneet asukkaat Ässärykmentin patsaalla (Alli Tryggin puisto). Porrashuoneessa käynti varmisti, että kyseessä on sama talo kuin edellä esitetty (SA-Kuva/Lehtinen) – osasuurennus Lehtisen kuvasta porrashuoneen kohdalta alinna.

pasted-image-14

Todennäköisesti Kolmas linja 6:n eteen Porthaninkadun kulmaan pysäköity auto kärsi pommituksessa ja Porthaninkatu 5:een osuneen pommin aiheuttamista sirpaleista. Talossa oli pesula (puh. 75105), sähköliike (puh. 72940) ja parturi miehille ja naisille. Nykytilanteen värikuva on tässä tapauksessa poikkeuksellisesti Google Mapsin StreetView kuva vuodelta 2009, koska tällä hetkellä talo on korjausten vuoksi huputettuna. SA-Kuva/Neittamo.

pasted-image-15

Helsinkiä pommitettiin tietysti myös muualla kuin Kalliossa, esimerkiksi keskustassa. Mutta SA-kuvien joukossa on tältä päivältä vain yksi kuva Kallion ulkopuolelta: Rauhankatu 7 (tosin sekin on merkitty sijaitsevan Kalliossa). SA-Kuva/Neittamo.

Lopuksi

Olen ilmoittanut SA-Kuvien verkkosivujen palautelomakkeilla kaikki löytämäni tarkemmat sijaintitiedot ja korjannut samalla huomaamani epätarkkuudet tai virheet.

En aio jatkaa tätä sarjaa, muualta Suomesta tai muilta pommituspäiviltä. Poikkeuksena ehkä Helsingin suurpommitukset helmikuulta 1944. Saa nähdä.

P.S. Hesari julkaisi Jarmo Huhtasen mainion aukeaman mittaisen artikkelin plokini innoittamana 9.9.2017 otsikolla ”Kuolema tuli yötaivaalta”. Digiversiossa otsikko oli pidempi ”Kuolema iski Kallioon yötaivaalta jatkosodan alussa – lähes unohdetun pommituksen tuhoista on poikkeuksellisen paljon hätkähdyttäviä kuvia” ja karttojen takana oli myös runsaasti klikattavia kuvia tuhokohteista (lähes kaikki samoja kuin näissä plokeissa esitetyt). Huhtanen oli koonnut mukaan myös mielenkiintoisia lisätietoja väestönsuojeluraporteista, ilmavalvonnasta ja seuraavien päivien (10–11.9.1941) Hesarista.

Kaupunkikuva säpäleiksi päivässä – 9.7.1941 pommitukset Kalliossa ja Harjussa

pasted-image1

Tuntemattomia pommituksen uhreja ja pelastajia Vaasankadulla 9.7.1941. Pienimmät lapset eivät vielä oikein tajua mistä on kyse, veljeksistä isoveli on jo tulevaisuudesta ja ehkä omasta vastuustaankin huolissaan. Pikkuveljen katsetta voidaan verrata Eero Järnefeltin kaskenpolttajien (Raatajat rahanalaiset eli Kaski 1893) tytön kuuluisaan syyttävään katseeseen.  Nuorissa aikuisissa on käytännön selviytyjiä ja auttajia, vanhukset joutuvat miettimään miten oma kotitalous hoituu hajonneen asunnon jälkeen. (SA-Kuva/ Sjöblom ja Neittamo, tässä tekijän rajaamina)

pasted-image2

Pommitusten tuhoja Helsingissä Kustaankadulla 9.7.1941 TK-kuvaajien tallentamina (SA-Kuva/Neittamo). Oikealla palavaa taloa filmaa myöhemmin hyvinkin tunnetuksi tullut elokuvaohjaaja ja kuuluisan filmitähden Helena Karan puoliso Hannu Leminen.

pasted-image3

Ilmapommituksen jälkiä Helsinginkujan, Kustaankadun ja Helsinginkadun rajaamalla korttelialueella 9.7.1941. (SA-Kuva/Sjöblom)

Keskellä kesää, jatkosodan alkuviikkoina kesä-heinäkuussa 1941 Neuvostoliitto pudotti Helsinkiin satoja pommeja, jotka tuhosivat useita taloja ja ajoivat asukkaat kadulle. Kaupunkikuva meni kertaheitolla pirstaleiksi, koteja ja liikehuoneistoja tuhottiin. Raunioita dokumentoivat Suomen armeijan TK-kuvaajat. Valokuvat ovat verkossa avoimesti kenen tahansa katseltavissa ja uudelleen jaettavissa.

Tämä juttu perustuu SA-Kuvan valokuviin, jotka on otettu yhden päivän, keskiviikon 9.7.1941 aikana Kallion kaupunginosassa tai sen liepeillä. Niiden rinnalle olen lisännyt muutamia kuvia nykypäivän tilanteesta, jotka kertovat, että pinnalta katsoen juuri mikään ei viittaa tasan 76 vuotta sitten tapahtuneeseen pommitukseen.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kesän 1941 pommitukset olivat vasta alkusoittoa. Vielä massiivisemmat pommitukset koettiin Helsingissä jatkosodan loppupuolella helmikuussa 1944. Nämä “Helsingin suurpommitukset”  toteutettiin pirullisen suunnitelman mukaan ajallisesti lähes matemaattisella tarkkuudella tasan kymmenen päivän välein, aina keskellä talviyötä 6–7, 16–17 ja 26–27 helmikuuta 1944. Suunnitelman laati Stalin ja sen “allekirjoittivat” Yhdysvaltojen Roosevelt ja Iso-Britannian Churchill jo Teheranissa syksyllä 1943. Neuvostoliiton (ja liittoutuneiden) tarkoitus oli lannistaa sinnikkäiden suomalaisten puolustustahto lopullisesti ja irroittaa Suomi Saksan johtamista sotaoperaatioista. Ilmahyökkäyksissä mukana oli myös Yhdysvalloista aseapuna saatuja pommikoneita B-25 Mitchell ja A-20 Havoc sekä Douglas DC-3 matkustajakoneesta tehtyjä pommikoneversioita. Helsingin puolustuksella puolestaan oli käytössä saksalaisia tykkejä, tutkia ja tulenjohtolaskijoita. Suurvaltojen hiekkalaatikolla oltiin. Miksi sitten Helsingin ja muiden Suomen kaupunkien pommitus aloitettiin kesällä 1941? Siitä lyhyt yhteenveto jutun lopussa.

Kesähelvetti Helsingissä 1941

Keskiviikkoaamu 9.7.1941 oli Helsingissä tavallinen ja aurinkoinen kesäpäivän aamu. Neuvostoliiton mielestä se oli kuitenkin mitä sopivin aika pudotella neuvostotyöläisten valmistamia pommeja helsinkiläisten niskaan ja erityisesti työläiskaupunginosa Kallioon.

Suomen armeijan kuvakokoelmissa on paljon kiinnostavia sota-aikaisia kaupunkikuvia juuri näiden pommitusten jäljistä 9.7.1941 ja Kalliosta. Olen lisännyt näihin SA-kuviin tunnistamisen helpottamiseksi katu- ja talonumerotietoja. Vertailun vuoksi olen joihinkin liittänyt myös nykyisiä tilannekuvia samoilta paikoilta. Ne puolestaan on otettu kesä-heinäkuun vaihteessa 2017.

pasted-image4

pasted-image5

Pari yleiskuvaa 9.7.1941 pommitusten seurauksista Kallion ja Harjun alueella (SA-Kuva/Mäkinen ja Lehtinen). Ylempi kuva on otettu Aleksis Kiven koulun yläkerroksesta, jonne myös putosi pommi. Alempi kuva on SA-Kuva-arkistossa ilmeisesti virheellisesti merkitty päivälle 1.7.1941, vaikka Porvoonkatu 1:n talot (ns. Sadanmarkan villojen kulmatalot) paloivat vasta 9.7.1941 pommitusten seurauksena.

 

pasted-image6c

pasted-image6a

pasted-image14Vaasankadun puutalokortteliin osuneiden pommien aiheuttama tulipalo Vaasankatu 10:ssä. Korttelin sisällä paloi myös muita taloja. Naapuritalossa (Vaasankatu 12) tyhjennetään jo varmuuden vuoksi asuntoja irtaimistosta (SA-kuva, Neittamo). Puutalojen tilalla Vaasankatu 10:ssä on nykyisin opiskelija-asuntola.

pasted-image7

Pommituksen jälkeen 9.7.1941 on useissa taloissa meneillään asuntojen tyhjennys ja irtaimiston pelastus, joka näkyy myös naapurikaduilla, tässä Harjukatu 4:n edessä. (SA-kuva, Neittamo)

pasted-image8

Ilmakuvat Kallion ja Alppiharjun kaupunginosien alueelta vuosilta 1932, 1943 ja 2016 (Helsingin kaupunkimittaus). Kaksi ensimmäistä kuvaavat tilanteita ennen ja jälkeen vuoden 1941 pommitusten ja viimeinen nykytilannetta. Tässä jutussa esitetyt kuvat ovat punaisella väritetyiltä alueilta. ”Sadanmarkan villat” näkyvät välittömästi Porvoonkadun pohjoispuolella.

SA-kuvia on 9.7.1941 erityisen runsaasti Vaasankadulta, Fleminginkadulta ja Kustaankadulta, koska niiden varrella oleviin taloihin osui runsaasti pommeja. Kuvissa näkyvät usein myös läheiset kadut Helsinginkatu, Helsinginkuja, Harjukatu, Porvoonkatu ja Aleksis Kiven katu. Näillä kaduilla kivitalojen osia sortui, puutaloja syttyi tuleen ja taloissa olevaa irtaimistoa siirrettiin vauhdilla kadulle. Asukkaat jäivät vartioimaan omaisuuttaan kadulle. Armeijan viralliset taistelukuvaajat eli “TK-kuvaajat” (Neittamo, Sjöblom, Mäkinen, Frisk, Lehtinen ja Leminen) löysivät sieltä tallentamisen arvoisia kuvauskohteita. Mainitut kadut kuuluvat oikeastaan ja virallisesti pääosin nykyisen Alppiharjun kaupunginosan Harjun osa-alueeseen, mutta useat mieltävät alueen edelleen Kallion osaksi. 

pasted-image9

Fleminginkatu 18 yläkerroksiin osunut pommi synnytti yli kahden kerroksen korkuisen reiän (SA-kuva, Neittamo). Koska koneet ja pommit lensivät idästä länteen, vauriot näkyvät useimmiten kattojen ja ullakkokerrosten lisäksi talojen itäjulkisivuissa. Vain pieni ero ikkunajaossa erottaa vanhan ja uuden tilanteen. 

 

pasted-image10

Aivan lähellä Fleminginkatu 18 pommitettua taloa Fleminginkadun ja Porvoonkadun kulmassa palaa kolme “Sadanmarkan villoihin” kuuluvaa puutaloa. Idyllinen työväen pientaloyhdyskunta käsitti yhteensä 27 tiiviisti rakennettua useanperheen pientaloa. Varhaista kaupunkimaista ”matalaa ja tiivistä”. Niistä kolme paloi pommituksen seurauksena. (SA-Kuva/Neittamo 9.7.1941)

pasted-image11pasted-image13

Sadanmarkan villat (Aleksis Kiven katu, Fleminginkatu, Porvoonkatu) 9.7.1941 (SA-Kuva/Frisk ja Mäkinen), jolloin palavien talojen ja osittain myös naapuritalojen irtaimisto piti pelastaa kadulle (Aleksis Kiven kadulle ja Porvoonkadulle) ja nykytilanne (2017) samalta paikalta

pasted-image12

Haavoittuneita kuljetettiin ambulanssilla hoitoon Fleminginkadun ja Helsinginkadun risteyksestä. SA-kuva/Neittamo 9.7.1941. Alakuvassa tilanne tänään.

Miksi?

Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto (Neuvostoliitto) pommitti Helsinkiä jatkosodan alettua kesällä 1941 useita kertoja, koska näin yritettiin nujertaa Hitlerin Saksan tukena toimivien suomalaisten taistelutahto kertarysäyksellä sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli todennut saksalaisten aloittaneen hyökkäyssodan Puolassa olevia neuvostokohteita vastaan. Läpihuutojuttuna se ei ihan mennyt. 

Suomen pommitukset alkoivat välittömästi juhannuksen jälkeen aamuvarhaisella 25.6.1941 ja jatkuivat rajumpina heinäkuussa, mm. 9.7.1941. Puna-armeija hyökkäsi Suomen kaupunkeihin noin viidensadan lentokoneen voimin. 

Pommitusten tausta

Yllätyksenä Helsingin pommituksia ei kuitenkaan voi pitää. Merkit tulevasta olivat näkyvillä jo keväällä 1941. Välirauhan aikana Suomi oli jo ehtinyt liittoututua Saksan kanssa ja SS-joukkoihin lähtevien suomalaisten sotilaiden värväys alkoi Helsingissä 21.4.1941. Suomen korkeinta sotilasjohtoa vieraili 25.5.1941 Saksan pääesikunnassa Salzburgissa kuuntelemassa saksalaisten suunnitelmia hyökätä Neuvostoliittoon. Suomea pyydettiin sitomaan Neuvostoliiton joukkoja rajoillaan, mutta osallistumisesta Leningradin hyökkäykseen suomalaiset kieltäytyivät. Saksalaisia joukkoja oli kesäkuussa 1941 ennen operaation alkua Rovaniemen lähistöllä yli 40 000 sotilasta.

Saksa aloitti hyökkäyksensä (operaatio Barbarossan) itään 22.6.1941, hyödyntäen myös liittolaisensa Suomen aluetta. Norjan kautta Suomen läpi kuljetettiin joukkoja turvaamaan Saksalle elintärkeitä Petsamon nikkelikaivoksia. Saksan sodanjohto julisti avoimesti Suomen käyvän sotaa liitossa Saksan rinnalla. Neuvostoliitto tulkitsi oikeutetusti, että Suomi on sodassa sitä vastaan. Tätä suomalaiset pitivät kiusallisena, koska ei haluttu esiintyä hyökkäävänä osapuolena. Suomi halusi pitää julkisivunsa puolueettomana ja lausui ryhtyvänsä sotaan vain jos sitä kohtaan hyökättäisiin. Samaan aikaan Suomella oli kuitenkin takataskussa suunnitelmansa valloittaa takaisin Talvisodassa menetetty Karjala – Saksan avulla.

Neuvostoliitto puolestaan esitti vain varustautuvansa Saksan tulevaan hyökkäykseen. Siihen nähden hämmästyttävän nopeasti (lue: suunnitelmallisesti) Neuvostoliitto “reagoi” Saksan aloitteeseen: saman sunnuntain aamuna kuin Barbarossa alkoi Puolassa (22.6.1941 kello 3.15), Neuvostoliitto jo pommitti suomalaisia aluksia ja linnakkeita (Sottungan alueella kello 6.05, Alskärissä kello 6.15 ja Korppoossa kello 6.45). Heti perään kello 8 tienoilla Hangon vuokra-alueelta alkoi Neuvostoliiton tykistötulitus lähiympäristöön. Kaikki kohteet olivat puhtaasti suomalaisia, eivät saksalaisia. Neuvostoliitto ei siis tehnyt eroa saksalaisten ja suomalaisten välillä. Näin alkoi jatkosota Suomen osalta.

Kuka sitten oli hyökkäämässä ja mihin ja millä oikeutuksella? Aloitetaan suurvalloista. Saksa toimeenpani operaatio Barbarossan 22.6.1941 tavoitteenaan vallata Neuvostoliitto. Se oli mukamas tarpeen saksalaisten välttämättömän elintilan kasvattamiseksi. Tämän Hitler oli julkilausunut jo vuosia aiemmin omissa suunnitelmissaan. Neuvostoliitto, jossa hyvin tiedettiin Saksan suunnitelmista, oli itse varustautunut hyökkäämään sekä Suomeen että Saksaan. Tämänhän toteaa myös Mauno Koivisto teoksessaan Venäjän idea 2001. Stalinin suunnitelmissa puolestaan väikkyi kapitalismin kukistaminen ja lopulta maailman herruus. Neuvostoliiton piti oikeastaan aloittaa jatkosota vasta heinäkuussa 1941, mutta Hitler ehti ensin ja Stalinin piti aientaa operaatioitaan. Suomi oli Saksan liittolainen ja siksi Neuvostoliiton piti hyökätä myös Suomeen. Pienehköjen aloituspommitusten jälkeen Turun ympäristössä 22.6.1941 laajamittainen suomalaisten kaupunkien pommitus alkoi 25.6.1941. Kohteina olivat mm. Helsinki, Turku, Hanko, Kotka, Porvoo, Heinola, Varkaus ja Lahti.

Suomen tavoitteena oli vallata takaisin talvisodassa menetetyt alueet. Talvisodan oli marraskuun lopussa 1939 aloittanut Neuvostoliitto eikä sitä tietenkään Suomessa voitu pitää oikeutettuna. Neuvostoliitto perusteli hyökkäystään Leningradin puolustusvyöhykkeen kapeudella ja sillä ettei Suomi suostunut sen leventämiseen edes aluevaihtojen kautta. Saksan uhka ja Leningradin haavoittuvuus olivat kiistämättömiä tosiasioita, mutta ne olivat samalla myös käteviä verukkeita aloittaa Suomen valloitus ja jopa liittäminen Neuvostoliittoon Suur-Suomen neuvostotasavaltana (tällainenkin haave Stalinilla oli). Saksan uhasta huolimatta Neuvostoliitolla oli siihen tilaisuus, koska se oli juuri tehnyt hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa. Neuvostoliitto tarvitsi näet lisäaikaa varustautuakseen ennakoimaansa Saksan hyökkäykseen. Siksi tehtiin pahamaineinen hyökkäämättömyyssopimus, jonka allekirjoittivat 23.8.1939 ulkoministerit Molotov ja von Ribbentrop. Se oli hyödyllinen sekä Saksalle että Neuvostoliitolle, koska sen turvin Saksa saattoi edetä Puolassa ja Länsi-Euroopassa, ja Neuvostoliitto puolestaan Itä-Euroopassa ja Suomessa ilman että toinen osapuoli puuttuisi tilanteeseen. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassahan Suomi luettiin Neuvostoliiton etupiiriin. Näistä syistä Neuvostoliitto katsoi voivansa aloittaa talvisodan – sodan joka oli niin kiusallinen maan historiankirjoituksen näkökulmasta, ettei sitä vuosikymmeniin ollut edes olemassa.

pasted-image16pasted-image17

Tässä vielä tasapuolisuudenkin vuoksi muutama kuva Suomen johtajista ja saksalaisista aseveljistä aivan samaan aikaan (1–9.7.1941). Ylärivissä presidentti Risto Ryti astumassa ulos Metropolista (nykyinen Kinopalatsi)  ja suunnittelemassa Itä-Karjalan valloitusta everstiluutnantti Slöörin kanssa. Seuraavassa rivissä saksalaisia aseveljiä rautatientorilla ja jalkapallojoukkueena Malmin kentällä. Alarivissä asevelijuhla Helsingin konservatoriossa (sittemmin Sibelius-Akatemiassa joka nykyisin on Eduskunnan väliaikainen kokoontumispaikka). SA-Kuva/Sjöblom, V. Pietinen ja Lehtinen

Vaikkei Suomea saatukaan vallattua talvisota kuitenkin tuotti Neuvostoliiton kannalta hyödyllisen lopputuloksen: Karjalan kannas vallattiin ja Leningrad saatiin turvattua. Lisäksi saatiin Suomelta Hangon vuokra-alue, josta käsin voitiin valvoa Suomenlahden meriliikennettä ja saada elintärkeä sillanpääasema Etelä-Suomen suurten asutuskeskusten hallitsemiseksi tulevissa koitoksissa.

Suomen kannalta Saksan johdolla aloitettu hyökkäyssota saikin puolustussodan luonnetta heti kun Neuvostoliitto aloitti 25.6.1941 massiiviset ilmahyökkäyksensä Suomeen. Siitä riippumatta Suomi hyökkäsi itärajansa yli vallatakseen menetetyn Karjalan ja eteni lopulta jopa yli entisen itärajansa. Se retki päättyi kuitenkin kirvelevään tappioon, kuten kaikki tietävät.

Onko maailma muuttunut paremmaksi ja sodat lopetettu? Onko toisen maailmansodan jälkeinen iskulause “Nie wieder!” toteutunut? No, ainakin Merkelin Saksa on nykyisin aivan toista maata kuin Hitlerin Saksa. Mutta, kaikki tietävät että sodat maailmassa ovat harmaata arkipäivää. Suurvallat neuvottelevat nykyisinkin maailmantilanteesta sillä mielellä, että turvaavat omat etunsa ja elintilansa. Suurvaltojen johtajienkin järjen valoa voidaan epäillä. Siksi sotia käydään esimerkiksi Syyriassa ja muualla Lähi-idässä.

pasted-image15

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump neuvottelivat 8.7.2017 Saksan Hampurissa. Mistä nyt sovittiin? Kaksi irakilaisnaista raunioiksi pommitetun Mosulin raunioilla viime heinäkuussa (kuvat: Reuters, HS 9.7.2017)

Fillarikommunistit ja punavihreät kuplat

P1060878 copy

Fillaristi (ties vaikka kommunisti?) punavihreiden ydinalueella Helsinginkadulla 21.6.2016

Kunnallisvaalien tulokset valmistuivat varhain tänään aamuyöllä ja ne päivitettiin viimeksi YLEn vaalisivuilla klo 02.50. Tämä tarkastelu perustuu näihin YLEn julkaisemiin, erittäin kattaviin ja yksityiskohtaisiin tuloksiin. Tuloksista voi valita kiinnostuksen kohteensa kunnittain, äänestysalueittain ja ehdokkaittain. Tuloksista on valmiiksi laskettuina havainnolliset värilliset pylväskaaviot joihin on liitetty numeeriset tulokset prosentin kymmenesosan tarkkuudella. Hienoa avoimuutta ja tarkkuutta! Faktat ovat pöydässä ja tila postfaktuaaliseen harhautukseen pienenee.

Jokaista varmaan kiinnostaa koko maan tilanteen ohella oman asuinkuntansa ja lähipiirinsä tulokset. Niin minuakin. Perustelut: Olen syntynyt Kalliossa ja asunut alueella viimeiset 19 vuotta. Sitä ennen 31 vuotta muualla Helsingin kantakaupungissa, Töölössä ja Ullanlinnassa. Kouluajat vietin Jyväskylässä. Zoomaan siis näihin alueisiin.

Kuka voitti Helsingissä ja koko maassa?

Kunnallisvaalien tuloksista suurimpana uutisena markkinoi hesari etusivullaan näin: “Vapaavuori siivitti kokoomuksen voittoon”. Jutun ingressissä tietenkin selviää, että kyse on “vain” Helsingin tuloksesta. Hesarilla on tietysti täysi vapaus nostaa pääuutiseksi Helsingin vaalitulos ja “kokoomuksen voitto”, vaikka 1) lehti pitää itseään valtakunnan ykköslehtenä, 2) vihreät voitti Helsingissä enemmän kuin kokoomus ja 3) vihreät oli lisäksi valtakunnan tasolla ylivoimainen voittaja ja kokoomus menetti ääniosuuttaan 1,3 %.

Mitähän tästä pitäisi ajatella? Onko hesarilla joku sellainen agenda, jota tosiasiat eivät täysin tue?

Lehden vaalitulossivuilta selviää, että kokoomuksen ääniosuus kasvoi Helsingissä 1,5 %-yksikköä. Siis siltä osin “kokoomus voitti”. Mutta todellakin: vihreiden äänisaalis kasvoi sitäkin enemmän eli 1,8 %. Näillä faktoilla hesari olisi voinut mieluummin otsikoida “Vihreät voittoon Helsingissä”. Epäilemättä hesari on soveltanut “voiton” ja “voittajan” käsitteeseen sitä tulkintaa, jossa suurin puolue on aina voittaja vaikka se olisi menettänyt ääniä. Lisäksi hesari voi puolustella otsikointiaan sillä, että puolueen menestyksestä Helsingissä vastasi nimen omaan “pormestarivaalien” ääniharava Jan Vapaavuori. Henkilöjutut ovat kieltämättä usein kiinnostavampia kuin puoluejutut.

Otsikoiksi olisi Helsingin osalta myös voinut nostaa nämä faktat: 1) persut menettivät 2,7 %-yksikköä ja 2) demarit menettivät 3,0 %-yksikköä. Muutokset ovat tuplasti suurempia lukemia kuin kokoomuksen tai vihreiden voittoprosentit.

“Kokoomuksen voitto” Helsingissä on siis vain osittain faktaa ja isompiakin muutoksia olisi voinut nostaa esille. Entä sitten muualla maassa?

Hesarin sisäsivuilla (A14–15) selviää, että koko maan tasolla voittajapuolueen kokoomuksen äänisaalis on vähentynyt edellisistä kunnallisvaaleista 1,3 %-yksikköä. Vain persut menettivät enemmän. Vihreät sen sijaan lisäsivät ääniosuuttaan 3,8 %-yksiköllä. Otsikoksi onkin nostettu faktaan tukeutuen “Vihreille tuli selvä vaalivoitto”.

Jyväskylä

Melkoisen kova uutispommi valtakunnallisestikin on ollut se, että Jyväskylässä vihreät kahmaisivat reippaan äänisaaliin (19,8 % äänistä) ja muutos aiempaan oli peräti 8,8 %-yksikköä, kasvua hämmästyttävät 80 %. Samalla puolueesta tuli kaupungin suurin puolue. Voittajia siis kaikilla perusteilla. Uutisoinnilla on vahva faktaperuste.

Fillarikommunistit ja punavihreät kuplat

Persujen johtava ajattelija Timo Soini tölvi suurta joukkoa äänestäjiä vaalikampanjansa aikana nimittelemällä heitä itse keksimillään mielestään huvittavilla (HEH HEH HEH) leimoilla. Loanheitto alkoi jo lähes vuosi sitten plokissaan “Haastamalla horjutetaan – punavihreät kyykkäsivät” 17.5.2016. Ikävä kyllä joudun siteeraamaan hänen tekelettään:

“Eduskuntavaalit ovat kolmen vuoden ja runsaan 1000 päivän päästä. Viimeksi punavihreät lyötiin lättäjalaksi kolmen ja puolen viikon kirillä. Haastamalla kunnolla ja ilmat lähti höttöpallosta. Me parannamme kuin sika juoksua. Haastetaan fillarikommunismi, pakolliset kasvisruokapäivät, tarpeettomat kaupunkibulevardit, tuhoisat tietullit, turpeenkäytön rajoitukset, turkistarhauksen tuhoamisvimma, kotiäitien kyykyttäminen, pakkopaitafeminismi… Ja tarjotaan lohduksi jouhimatotikkari. Luonnonmukainen lohtu. Vastaan asettumisen aika on nyt.”

Kunnallisvaalit tulivat ennen eduskuntavaalia. Miten kävi punavihreiden ja fillarikommunistien näissä vaaleissa? Kuka paransi juoksua ja kuka lyötiin lättäjalaksi?

pasted-image

Helsingin äänestysalueet  ja valitsemani tarkastelualueet

Helsingin ja koko maan tulokset tuli jo mainittua. Zoomataan seuraavaksi punavihreiksi kupliksi nimitettyihin äänestysalueisiin. Tällaisina ovat tulleet mainituiksi ainakin Kallio ja Punavuori. 

Kallion kaupunginosassa on kuusi äänestysaluetta (Siltasaari, Linjat, Kallio A, B, C ja D). Helsinginkadun pohjoispuolella olevaan Alppiharjun kaupunginosaan kuuluvat Harjun ja Alppilan alueet, jotka yhdessä muodostavat äänestysalueet Alppila A, B, C ja D. Hämeentien itäpuolella taas on Sörnäinen, joka sekin on hyvin samantapaista aluetta kuin varsinainen Kallio. Laskin näiden 11 äänestysalueen eli ”Suur-Kallion” (nimitys on omani) yhteistulokset. Sen lisäksi katsoin vielä miten Alppiharjuun liittyvässä Vallilassa (Vallila A ja B) kävi.   

pasted-image-2

pasted-image-3

Kunnallisvaalien 2017 tulokset valituilla Helsingin äänestysalueilla “punavihreä kupla” korostettuna. Piirakka koskee koskee koko ”Suur-Kalliota” (Siltasaari, Linjat, Kallio, Alppiharju ja Sörnäinen), pylväskaavio lisäksi Vallilaa. Vihreiden osuus on suurimmillaan äänestysalueella Kallio D eli Torkkelinmäki (39,1 %), vasemmiston alueella Alppila A (22,0 %) ja demarien alueella Linjat (11,9 %). Koko punavihreä kupla on suurimmillaan Vallila B:ssa (69,9 %).

Tulosten perusteella nämä 13 aluetta ovat todellakin aika tavalla toistensa kaltaisia ja punavihreitä kuplia, jos niin halutaan. Alueen yhteenlaskettu äänioikeutettujen määrä on 42 634 henkilöä, mikä on puolet enemmän kuin esimerkiksi Keravalla. Tämän “Suur-Kallion” viherpunaisen kuplan (Vihreät + Vasemmisto + SDP) osuus alueen äänimäärästä on aika dominoiva, 65 %, neljällä äänestysalueella jopa 2/3 enemmistö. Alueittaiset erot eivät ole kovin suuria, kuplan osuus vaihtelee karkeasti välillä 61…70 %. Voi olla, että näillä alueilla liikkuessa kannattaa miettiä kaksi kertaa miten vastaantulijaa nimittelee.

Punavuorta (5A ja B, kartassa rajaus violetilla) on sen sijaan aivan suotta nimitelty punavihreäksi kuplaksi. Siellä kuplan osuus “vain” 44 %. Aivan yksinkertaista enemmistöä ei sillä vielä saavuteta.

Sinimustat kuplat

Eteläisen Helsingin äänestysalueet Kaartinkaupunki (3A), Ullanlinna (7 A, B ja C) ja Eira (5 C) ovat toisenlaisia kuplia, sanottakoon niitä tässä nyt vaikka sinimustiksi kupliksi (kartassa rajaus sinisellä): Kokoomuksella on yksin enemmistö (50,1 %) alueella 3A, johon kuuluu myös Kaivopuisto. Eirassa kokoomuksella on 42,7 % ja Ullanlinnassa osa-alueesta riippuen 37,3–44,2 %. Jos kokoomus ja RKP lasketaan yhteen, kuplan osuus menee kaikilla näillä alueilla reilusti yli 50 %:n, muutamilla yli 60 %:n. Kulosaari (42 A) ja Etu-Töölön alueet A ja C (13 A ja C) kuuluvat myös samaan kategoriaan (kokoomus ja RKP yhdessä yli 50 %). Kruunuhaassa (1 A ja 2 A) taas jäädään hieman alle 50 %:n.

Erikseen on syytä mainita Munkkiniemen alueet A ja B  (30 A ja B), jotka ovat Kaartinkaupunki/Kaivopuiston kanssa samassa kuplassa, eli kokoomuksen kannatus yksin yli 50 %.