Michelangelo Caravaggio, Narkissos 1594–96. Kreikkalaisen mytologian mukaan Narkissos (Νάρκισσος) ihastui niin omaan kuvajaiseensa, että unohti kaiken muun ja kuoli janoon ja nälkään. Caravaggion maalaus on nähtävissä Rooman Kansallisessa Antiikin taiteen museossa (Galleria Nazionale d’Arte Antica).
Sattui eilen silmiini verkossa kiinnostavalta näyttänyt julkaisu saksalaisten sodanaikaisista kuvista Suomen Lapissa. No olihan se kiinnostava, mutta jäi lopulta sivuseikaksi.
Aluksi vaikutti siltä, ettei julkaisua niin vain ladatakaan. Julkaisun jakelijan mukaan piti täyttää kaavakkeita ja kyselyjä. Päätin piruuttani kokeilla siihen asti kunnes kysytään luottokortin tietoja.
Tieteellisten ja tutkimuksiin perustuvien artikkeleiden vesillä kalastelevat monenlaiset bisnekset. Näitä ovat mm. yhdysvaltalaiset Academia.edu ja ResearchGate.
Ensinmainittu yritys onnistui wikipedian mukaan rekisteröimään domain-nimekseen .edu ennen kuin se rajoitettiin vain korkeakoulutasoisille (postsecondary) laitoksille. Se saattaa siis akateemisuusimagollaan hämätä joitakin ao. yrityksen tuotteita ostavia. Vaan eipä kukaan käske uskomaan kaikkea mitä on kirjoitettu ja luulemaan, että firman nimessä on totuus.
Jälkimmäinen yritys pyrki vakuuttamaan asiantuntemustaan pyytämällä minulta näyttöä (proof) siitä, että olen oikea tutkija. Sinänsä hyvä juttu. Tämän saattoi tehdä lähettämällä joko jonkun julkaisuni tiedostona tai julkaisutoimintaani kuvaavan linkin. Annoin yritykselle sen hankalamman tehtävän: se sai luvan lukea yhden julkaisuni (14 sivua) ja päätellä siitä olenko tutkija vai en. En ole vielä kuullut analyysin tuloksia ja voipi olla etten koskaan kuulekaan.
Mainituilla yhdysvaltalaisilla yrityksillä on kuitenkin oman bisneksensä kannalta tärkein ammattitaito eli riittävästi osaamista tyrkyttämään itseään esim. google-hakulistojen kärkeen ennen akateemisten yhteisöjen itsensä tarjoamia, useimmiten uskoakseni maksuttomia palveluja. Näin asiakkaita saa haaviin enemmän.
Tutkimusjulkaisujen hakutuloksia selatessa ei kannata mennä helppoon tai lannistua, vaan hakea sellaisilla avainsanoilla joissa on mukana oletettuja akateemisia yhteisöjä ja julkaisijoita. Eipä sekään takaa tieteellistä laatua, mutta karsii ainakin puhtaasti kaupalliset ja feikkijulkaisut.
Tietojen antaminen em. yrityksille on virhe, jos haluat päästä eroon roskapostista. Näihin luen ne, lähes paluupostissa muutaman tunnin sisällä tulevat lukuisat sähköpostit, jossa houkutellaan ao. yritysten etu (premium-)asiakkaaksi reilun 7 euron kk-maksulla (n. 90 euroa/v). Houkuttelukeinoina käytetään mainintoja siitä että nimesi on mainittu yli 200 julkaisussa tai että siihen on viitattu myös eräässä saman alan (similar) julkaisussa jonka juuri hait verkosta ja muuta vastaavaa. Etuasiakkaana näet missä julkaisuissa nimesi on mainittu ja kuka sinuun on viitannut. Sinua palvellaan, mutta siitä saat luvan maksaa. Näinhän yritykset toimivat. Tässä kohtaa yritykset vetelevät kehulle persojen asiakkaidensa narsisminaruista.
Sen verran jälkimmäisellä yrityksellä on kerättyä ihan oikeaa dataa, että osasi hakea välittömästi tiedostoistaan kymmeniä julkaisuja joita se ehdotti julkaisuikseni. Jouduin vastaamaan kyllä tai ei arviolta noin 50 ehdotukseen, yksitellen. Yllättävä oli se joukko julkaisuja joissa todella olin ainakin yhtenä kirjoittajana. Näitä bingoja oli ehkä 30 kpl. Lähes yhtä monta oli niitä, joissa kirjoittajana oli joku toinen jonka sukunimi oli sama, mutta etunimi ei. Joissakin etunimi alkoi samalla kirjaimella mutta toinen nimi ei. Joissakin molemmat etukirjaimet vääriä. Hakuvirheitä joiden taustalla pienehköjä (ehkä tahallisia?) algoritmivirheitä. Harmi, ettei tullut kirjoitettua muistiin näitä ehdotuksia. Niistä voisi ehkä päätellä jotain – ehkä sen mistä tiedot on noukittu, ketkä tutkijakollegoistani ovat jo mukana ao. yrityksen tiedostoissa tms.
Samoja naruja veteli joku vuosi sitten (2010-luvun alussa) amerikkalainen Marquis Who’s Who in the World kirjan julkaisija, joka kyseli cv-tietojani, jotta voisi julkaista ne maailmanlaajuisesti. Tyyli on seuraava: Tietojen antaminen ei sido sinua mihinkään, mutta varaamme sinulle kirjan jonka saat ennakkotilaajan etuna 40 % alennuksella. Yrityksellä oli kieltämättä kohtuullisen hyvä brandi: se oli julkaissut Who’s Who in America – menekkiteosta vuodesta 1899 alkaen. Kirjastot ja media käyttivät sitä säännöllisesti lähdeteoksena kun kysymyksenä oli: kukas tämä henkilö nyt taas onkaan?
Marquis Who’s Who oli haistanut uudet markkina-alueet (Euroopan, Aasian, koko maailman, tiedeyhteisön, terveysalan, amerikkalaiset naiset, yritysvaikuttajat jne.), jotka kaikki tarvitsivat oman Kuka Kukin on -kirjansa. Samaan aikaan uudet tiedotusalan tuulet puhalsivat: painetun tietokirjan asiakaskunta oli pysyvästi muuttunut ja kutistunut koska verkosta saattoi hakea asioita tai henkilöitä koskevia tietoja aika vapaasti käyttäjäyhteisön itsensä tarkistamina (wikipedia). Julkaisijayhteisön auktoriteettia ei välttämättä enää kaivattu. Perinteitä arvostaville oli kuitenkin edelleen markkinarako edustavalle kirjahyllykirjalle (punainen nahkaselkä, kullatut sivujen reunat, satiininen kirjanmerkkinauha), jossa sinut mainitaan. En ryhtynyt ennakkotilaajaksi. Enkä tiedä onko ao. teosta edes julkaistu.
Vastaavanlainen yrittäjä The International Biographical Centre ilmestyi markkinoille kuin sattumalta edellisen jälkeen. Tällä kertaa Englannista, maineikkaasta Cambridgestä. Kyse oli pääsystä kahden tuhannen 2000-luvun huomattavan älykön kokoelmaan (2000 Outstanding Intellectuals of the 21st Century). Lähestymistapa oli lyhennettynä seuraava: Sinut on valittu tähän 2000 älykön joukkoon, lähetä elämänkertatietosi meille ja asia on sillä selvä. Kirjaan pääsee mukaan vain kutsun ja ansioiden kautta, pääsyä ei voi “ostaa”. Uskomaton koukku. En nielaissut tälläkään kertaa.
Bisnesmalli on yksinkertainen: jos pidät itseäsi tärkeänä ihmisenä (aika moni pitää) ja haluat päästä arvostettuun joukkoon (aika moni haluaa), niin mikset lähettäisi tietojasi ja haluaisi myös nähdä lopputuloksen. Siksi moni liittyy kirjan ennakkotilaajaksi ja maksaa laskun. Mietin vain sitä, että olikohan tiedustelun tai tarjouksen ajankohta puhdas sattuma (hieman myttyyn menneen Marquisin tarjouksen jälkeen) vai oliko samoja potentiaalisten asiakkaiden yhteystietoja myyty useille yrityksille suurin piirtein samoihin aikoihin vai oliko tietoja vaihdettu jopa näennäisten kilpailijoiden kesken? En viitsinyt ryhtyä asiaa tai yritysten taustoja sen tarkemmin penkomaan. Ei ollut sen väärti. Ja lopultakin: jos haluat liittää nimesi joukkoon, jonka koostumuksesta ja sinne pääsyn kriteereistä sinulla ei ole edes vaaleanharmaata aavistusta, paras katsoa peiliin. Niin teki Narkissoskin – tosin liian rakastuneesti.
Ymmärrän tätä narsismia hyödyntävän markkinaraon logiikkaa myös siltä kannalta, että kun haluaa edistyä urallaan (tieteentekijänä tai tutkijana), ja kun hyviä työtilaisuuksia ei riitä kaikille, pitää väistämättä osallistua “kilpailuun” paremmuudesta ja kun sen mittareina ovat julkaisut, viittausten määrät, mediajulkisuuskin (vaikka se kiistettäisiinkin), vaikuttaa houkuttelevalta saada nimensä edes johonkin julkiseen ja arvostettuun listaan.
Narsismia on kaikilla elämänaloilla. Ikävä törmätä siihen myös tieteen ja tutkimuksen aloilla, joiden pitäisi perustua viileään ja objektiiviseen harkintaan. Itseään tyrkyttäviä ja itsensä muiden edelle asettavia kyynärpääihmisiä on tutkimusyhteisössä onneksi aika harvassa mutta he ovat harvinaisen vastenmielisiä. Olen varma, että jokainen tutkijana toiminut on törmännyt heihin työympyröissään. Helppo selitys 1: ihmisiä tutkijat ja tieteentekijätkin ovat (ehkä eivät kuitenkaan aina raadollisia muiden hyväksikäyttäjiä?). Helppo selitys 2: nykyinen menestykseen ja näkymiseen perustuva yhteiskunta edellyttää itsensä esille nostamista (ehkä ei kuitenkaan epärealistisia kuvitelmia itsestään tai muiden mollaamista?).
Niin paljon minä kuitenkin itseäni rakastan, etten salli roskapostien turmella mukavasti alkanutta eläkeläisen arkipäivääni. Siksi sanon “akateemisille” ja muillekin narsisteille: hei hei.
lähde: wikipedia, hakusanat Narkissos, jossa Caravaggion ao. maalaus ja Academia.edu
Nizzan sinisten tuolien väri tulee tietenkin azurin sinisestä merestä (Côte d’Azur). Silmä lepää kanssaihmisten ja tapahtumien tarkkailun välillä meren rauhoittavissa sinivihreissä väripinnoissa.
Kuva: Aalto University Magazine, no 24 April 2019, s. 30–31
Lumensyvyys Suomessa ja Helsinki-Vantaan lentokentällä tämän vuoden alussa (
Lumen luonti on luovaa toimintaa. Traktoristi saa käyttää mielikuvitustaan ja vapaata ilmaisuvoimaansa. Esimerkki Kallion Torkkelinmäeltä muutama viikko sitten (kuva PL 20.1.2019). Katu on aurattu yhdellä ajolla keskeltä ja samoin jalkakäytävät. Sujuvaa ja tehokasta muttei loppuun asti ajateltua saati ohjeistettua. Ylimääräinen lumi on ripoteltu pikkukasoihin tyhjille kadunvieruspaikoille molemmin puolin katua niin, että yhteensä noin 15 pysäköintipaikasta on jäänyt jäljelle kolme. Samaan aikaan kaupunkipuiston alue on lähes koskematonta hankea. Lumet olisi voitu täsmälleen samalla vaivalla kasata puiston reunaan. Onko kaupunki kieltänyt lumen kasaamisen puistoalueelle ja jos on niin miksi?
