Laulasmaan filmifestivaaleilla, Arvo Pärdi Keskuksessa 26.–28.8.2022

Filmifestivaaleilla tuli käytyä hetken mielijohteesta. Kiinnosti nähdä ja kuulla miten Arvo Pärtin musiikki sopii elokuvamusiikiksi. Hyvin tuntui sopivan. Kysyin festivaalin kuraattorilta Kaarel Kuurmaalta, monessako filmissä Pärtin musiikkia on käytetty. Vastaus yllätti. Tarkkaa tietoa ei ole, mutta joka tapauksessa sadoissa, ehkä jopa yli tuhannessa! Kysyin myös millä perusteella filmit oli valittu. Selvisi, että haluttiin ensinnäkin merkittävien ohjaajien elokuvia, joissa on käytetty Pärtin musiikkia ja toiseksi yhteinen teema on, sattuneesta syystä, sota.

Näytetyt elokuvat olivat:

1. Paolo Sorrentino “This Must Be The Place” (2011)

2. Werner Herzog “Lessons of Darkness” (1992)

3. Jean-Luc Godard “Notre Musique” (2004)

Tapahtuma oli suunnattu etupäässä virolaisille, koska alustukset olivat pääosin viroksi (Godardin elokuvan toinen esittely englanniksi) ja filmien tekstitys vain viroksi. Muita suomalaisia en festivaalilla huomannut. Onneksi filmien ääni oli alkuperäisenä, kahdessa ensimmäisessä englanniksi, kolmannessa ranskaksi. Festivaalin osallistujia oli arviolta viitisen kymmentä per näytös.

Paolo Sorrentino, This Must Be the Place 2011 (kuvien lähde: IMDb)

Ensimmäisenä nähty elokuva Paolo Sorrentinon This Must Be the Place (2011) oli todellinen positiivinen yllätys. En muista lainkaan, miksi tämä filmi meni aikoinaan kokonaan ohi silmien? Näytettiinkö sitä Suomessa lainkaan teattereissa? Virossa kuulemma ei. Pelkästään Sean Pennin virtuoosinen suoritus entisenä rokkistarana etsimässä isänsä natsikiusaajaa ympäri Yhdysvaltoja on sen arvoinen, että filmi kannattaa kaivaa esiin ja katsoa – jos suinkin mahdollista. Koko leffa on hyviä tyyppejä ja roolisuorituksia täynnä. Ja runsaasti tarkkaan sommiteltuja laatukuvia akikaurismäkeläiseen tyyliin. Talking Headsin ja David Byrnen esittämä filmin nimipiisi This Must Be the Place (Naive Melody) on kuvattu kutkuttavasti niin, että alussa ei tiedä lainkaan mistä on kyse. Arvo Pärtin Spiegel im Spiegel puolestaan istui niin hyvin tarinassa (ainakin kolmessa kohtaa), että se olisi todennäköisesti mennyt huomaamatta ohi ellei olisi tiennyt odottaa. Yksi hauska repliikki rokkistaran suusta: ”Why did you let that architect write ”cuisine” on the kitchen wall? It’s silly. I know what the kitchen is”.

Werner Herzog, Lessons of Darkness 1992 (kuvien lähde: IMDb)

Werner Herzogin elokuva Lessons of Darkness oli karu dokumenttielokuva Kuwaitin sodan seurauksena syntyneistä öljykenttien paloista ja niitä sammuttavista erikoistyöntekijöistä. Voiko heitä kutsua palo- tai pelastustyöntekijöiksi, en tiedä. Sammutusteknologia on kiinnostava. Filmin katsominen aiheutti sekä henkistä että melkein fyysistä pahoinvointia. Kyse on teollisen yhteiskunnan fossiilisten polttoaineiden globaalibisneksestä ja sen raadollisista seurauksista. Maailmanlopun meininkiä ja samalla mahtavan vaikuttavia ja ”kauniita” kuvia. Arvo Pärtiltä soi eteerisen tintinnabulinen Stabat Mater.

Jean-Luc Godard, Notre Musique (kuvien lähde: IMDb)

Jean-Luc Godardin Notre Musique kuvaa Lähi-Idän (Israel-Palestiina) väkivaltaa kolmessa osassa Danten Jumalaisen näytelmän inspiroimana. Ensimmäisessä osassa (Helvetissä) kuvataan dokumenttien ja fiktion kautta sotaa ja väkivaltaa. Toisessa osassa (Kiirastulessa) Godard näyttelee itseään menossa Sarajevoon konferenssiin. Sarajevossa ja konferenssissa keskustellaan monella tasolla juutalaisten ja palestiinalaisten konfliktista, itsemurhasta ja itsemurhapommin kantajasta jonka poliisi ampuu, mutta jonka repussa onkin vain kirjoja. Kolmannessa osassa (Paratiisissa) kuljeskellaan kauniissa uimarantamaisemassa, jota vartioivat amerikkalaiset merisotilaat kivääreineen. Godardimaista tekstitykitystä ja ristiriitaisia kuvia. Kokoushuoneissa puhutaan, kuljetaan sisään ja ulos. Kuvan ulkopuolella paukkuvat ovet vähän väliä. Oivaltava tapa luoda arkkitehtuuria eli kolmiulotteista tilaa liikuttamatta kameraa. Onko sitten lukuisilla sanoilla ja paljolla puheella mitään merkitystä? Ehkä enemmän merkitystä syntyy varsin rujoa maailmankuvaa ”täydentävästä” Arvo Pärtin yliluonnollisen rauhallisesta ja kauniista teoksesta Silouan’s Song.

Laulasmaa ja Arvo Pärdi Keskus filmifestivaalin paikkana

Arvo Pärdi Keskus on erinomainen pienimuotoisten filmifestivaalien ja konferenssien paikka. Salissa on 150 istumapaikkaa. Nettisivujen perusteella keskuksen toiminta on yllättävän vilkasta. Kävelymatkan päässä on myös kylpylä, jossa voi yöpyä ja jossa kuulemma on myös Michelinin oppaassa suositeltu ravintola. Viime kerralla (3.11.2018) Arvo Pärdi Keskuksen hissi ei ollut vielä valmis. Nyt se oli, mutta epäkunnossa. Torniin pääsi kuitenkin kipuamaan metallisia verkkoportaita pitkin. Tornin ylätasanne on ainoa mahdollisuus nähdä hiekkaisella kankaalla kasvavien mäntyjen yli merelle, periaatteessa jopa Suomeen asti. Nyt tornista näkyivät Paldiskin majakka (Pakri tuletorn) ja tuulipuisto, Lohusalun satama, naapurissa oleva linjamerkki-linkkimasto ja Tallinnaan päin matkalla oleva rahtialus ”Powered by Natural Gas”. Uimarannalle ja dyyneille pääsee reippailemalla reilun kilometrin verran hiekkapohjaisen mäntykankaan läpi.

Arvo Pärdi keskuksen hissitorni Laulasmaalla (kuva: PL)
Laulasmaan maakrapuja ja merikarhuja palveleva monitoimirakenne: linkkimasto ja linjamerkki (näkymä hissitornista) (kuva: PL)
This image has an empty alt attribute; its file name is p2020207-paldiski-tuulipuisto-ja-pakri-tuletorn-vaaka.jpeg
Paldiskin niemi ja sen tuulipuisto nähtynä Arvo Pärdi keskuksen hissitornista, oikealla lähellä niemen kärkeä majakka Pakri tuletorn (kuva: PL)
Suomenlahden rahtiliikenne on vilkasta. Tällä kertaa näkyi tämä maakaasulla kohti itää kulkeva alus (kuva: PL)
Reilun kilometrin kävelymatkan päässä Arvo Pärdi keskuksesta on hieno hiekkaranta, jossa tilaa riittää (kuva: PL)

Tilannekuvia Arvo Pärdi Keskuksesta Filmifestivaalin aikaan 26.–28.8.2022 (kuvat: PL)

2 kommenttia artikkeliin ”Laulasmaan filmifestivaaleilla, Arvo Pärdi Keskuksessa 26.–28.8.2022

  1. Kiitos hienosta kuvauksestasi – jotain ainutlaatuista jäi kokematta!
    Sielläkö se Arvo Pärdin Keskus onkin – Paldinskin niemen luoteispuolella vierailin purjehdusreissulla 90-luvun lopulla, Lohesalon (muistan sen Lohusalona) rannan pienessä ja kivassa rantahotellissa…

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s